Hannu Nybergin kirja on persoonallisesti kerrottu katsaus Olavi Virran elämään ja ennen kaikkea hänen laajan levytuotantoonsa. Se on mukavasti kirjoitettu, vaikka varsin sekavasti koostettu. Asioita esitetään satunnaisesti etenevässä järjestyksessä, jossa keskeistä tuntuu olevan vain se mikä asia tuli kirjoittajalle missäkin yhteydessä mieleen. Hänen tietonsa Virrasta ja tähän liittyvästä muusta populaarikulttuurista ovat joka tapauksessa valtavat. Kirjaa on hauska lukea, mutta lähdeteoksena tai hakuteoksena sitä on erittäin vaikea käyttää, sillä siitä on todella hankala löytää missä kohdassa mistäkin Virran levytyksestä tai tuttavasta kerrotaan. Hakemisto olisi auttanut tässä tapauksessa, mutta lisännyt kirjan sivumäärää suuresti. Nytkin varsinaista tekstiä on yli 400 sivua.

Olennaista ovat erilaiset tarinat ja jutut joita Virrasta on kerrottu ja joita hän myös itse aktiivisesti kertoi. Nyberg tarkastelee useiden juttujen luotettavuutta ja monista tuo esiin aivan paikkansa pitämättömiä tietoja. Joskus jää epäselväksi miksi joku juttu on totta ja joku toinen samaan asiaan liittyvä juttu ei ole. Usein Nyberg ei kuitenkaan ota selvää kantaa tapahtumiin, vaan myöntää, että tähdestä joka tapauksessa kerrotaan juttuja ja se on osa heidän tähtikuvaansa.

Uusia paljastuksia tulee esiin, vaikka kaikki eivät aivan uusia olekaan. Esimerkiksi varsinaisesti uusi tieto ei ole, että Hopeinen kuu ei ole tango, vaikka sitä sellaiseksi on usein nimitetty. Se kuitenkin on hyvä muistutus Olavi Virtaan liittyvistä virheellisistä mielikuvista.

Lehtikirjoitukset ja kuulopuheet ongelmallisia lähteitä

Nyberg käyttää ilmeisesti paljon lähteinä julkaistuja lehtikirjoituksia. Niiden luotettavuus on kuitenkin varsin kyseenalaista. Sen lisäksi, että haastateltava on saattanut kertoa asiat niin kuin luulee muistavansa, niin myös haastattelija on saattanut tehdä muistiinpanot sen verran epäselvästi, että lopullinen teksti ei ehkä vastaa haastattelun kulkua. Virran elinaikana ja pitkään sen jälkeenkin haastatteluista tehtiin vain muistiinpanot eikä niitä taltioitu mitenkään. Niitä ei myöskään aina luetettu haastateltavalla ennen julkaisemista.

Lähteinä on paljon kuulopuheita ja toisilta kuultuja tarinoita. Ne saattavat usein olla hyvin epäluotettavia, joten asian oikean laidan selvittäminen on vaikeaa. Nyberg on myös tiedustellut Virtaan liittyviä asioita tämän aikalaisilta, mutta kirjassa ei ole luetteloa hänen itsensä haastattelemista henkilöistä eikä se tule aina tekstissäkään selvästi ilmi.

Olavi Virta oli koko 1950-luvun ajan ollut Suomen näkyvin ja arvostetuin iskelmälaulaja. Hän oli tunnettu laulajana ja elokuvatähtenä ja hän oli esiintynyt myös teatterin lavalla. Vuosikymmenen lopulla Virran ura sai kuitenkin dramaattisen käänteen, kun Ilomantsissa 1959 tapahtunut skandaali muutti uran suuntaan. Nyberg keskittyy kirjassa paljon näihin Ilomantsin tapahtumiin, vaikka hän ei pysty kertomaan siitä lopullista totuutta. Alkoholilla oli tietenkin osuutta asiaan, mutta edelleen jää epäselväksi kuinka paljon sitä käytettiin.

Ilomantsin jälkeen Virran uran suunta kääntyi, vaikka hän esiintyi edelleen runsaasti ja teki erinomaisia levytyksiä. Samaan aikaan Virran terveys alkoi pettää ja siihen vaikutti myös lisääntyvä alkoholin käyttö. Nyberg käsittelee paljon juuri uran loppuvaiheen asioita. Tämä vuosi on Olavi Virran syntymän satavuotisjuhlavuosi ja Virta on ollut esillä hyvin paljon. Seinäjoen tangomarkkinoilla hän oli keskeinen henkilö ja tässä yhteydessä radiossa esitetyissä aikalaisten muistelmissa kerrottiin paljon asioita, jotka täydentävät Nybergin esittämiä tietoja.

Paljon tietoa Olavi Virran levytyksistä

Nyberg kertoo paljon myös Virtaan liittyvistä muista henkilöistä ja heidän vaiheistaan. Näiden yhteydessä hän ei ole yhtä perusteellinen kuin Virtaa tarkastellessaan, mutta tuo silti esiin mielenkiintoista tietoa vähemmän tunnetuista aikansa kuuluisuuksista. Kuitenkin kokonaan mainitsematta jää 1950-luvun alun varsinainen iskelmäkuningas eli iskelmälaulukilpailujen voittaja Kalevi Tauru. Hän kuitenkin levytti Virran kanssa samalle yhtiölle Levytukulle ja teki levytyssopimuksen Olavi Virran kanssa. Virta toimi tällöin Levytukun tuotantopäällikkönä.

Erityisen ansiokkaasti Hannu Nyberg käsittelee Olavi Virran levytyksiä. Se on kirjoittajalle tutuinta asiaa, sillä hän on itsekin toiminut levyalalla. Nyberg luettelee paljon levytyksiin liittyviä epäselviä tietoja ja ristiriitaisuuksia. Tiedot esitetään hyvin yksityiskohtaisesti ja perusteellisesti suorastaan pilkun tarkkuudella. Huolellisuushan on vain hyvä asia. Kirjassa on myös luettelot Virran levytyksistä. Ne ovat varsin perusteelliset, mutta eivät varmaankaan lopulliset, sillä uutta tietoa Virran levytyksistä löytyy edelleen. CD-levyjä ei kuitenkaan ole mukana vaan pelkästään analogisina tehdyt äänitykset. Kipparikvartetin levytyksistä on mainittu vain ne, joilla Virta on mukana.

Nybergin kirja ei ole juhlaelämäkerta, mutta ei se toisaalta keskity törkeyksiinkään. Tähti tulee siinä elävänä esiin heikkouksineen ja loistokkuuksineen. Nyberg ei omien sanojensa mukaan ole Olavi Virta fani vaan Virta keräilijä. Se on auttanut hyvän kokonaiskuvan rakentamisessa, vaikka se tehdäänkin osien kuten levytysten ja elokuvien kautta.

Kuva: Olavi Virta ja Anneli Sauli elokuvassa Minä soitan sinulle… illalla (SF, Elonet, Suomen kansallisfilmografia)

Tähtiin liittyvät asiat ovat aina suhteellisia. Esimerkiksi voi olla vaikeaa selvittää milloin jokin käsite syntyy. Nyberg toteaa, että Virtaa alettiin haukkua laulavaksi lihapullaksi Ilomatsin tapahtumien yhteydessä. Hän on poiminut tiedon tapahtumasta kertovasta lehtikirjoituksesta, jota hän moittii kaikilta osin täysin epäluotettavaksi ja asenteelliseksi. Virran ulkomuotoa oli kuitenkin moitittu jo paljon aikaisemmin. Häntä moitittiin Minä soitan sinulle.. illalla… (1954) –elokuvan roolista, että hän oli rooliin liian lihava. Tässä ja muissakin elokuvissa Virran kanssa näytellyt Anneli Sauli toteaa kuitenkin Virrasta, ettei tämä ollut niin kauhean lihava, ”vaan semmoinen tyypillinen tenori, pieni ja tanakka.”