Matti Rinne on haastatellut kirjaa varten muun muassa viimeistä elossa ollutta sisarusta Aino Tuulikki Tapiovaaraa, jota suvussa kutsuttiin Tujuksi ja joka eli 98-vuotiaaksi. Hän kuoli vuonna 2008. Kirjaa varten on haastateltu myös lukuisia sisarusten lapsia, jotka ovat kertoneet muistamiaan yksityiskohtia vanhempiensa ja isovanhempiensa vaiheista. Kuvituskin koostuu suureksi osaksi Tapiovaarojen perhearkistoista. Tekstiä elävöittävät perheenjäsenten toisilleen lähettämät kirjeet.

Kirjan teksti etenee pääosin kronologisesti alkaen sisarussarjan isovanhemmista ja vanhemmista. Taiteilijasisarusten isänisä Efraim Viktor Karlsson oli kotoisin Hämeenkyröstä ja isänäiti Justiina Henriksson Porista. Heidän poikansa Kaarlo, tulevan suurperheen isä, pääsi ylioppilaaksi Tampereen reaalilyseosta ja valmistui metsänhoitajaksi vuonna 1904.

Äidin puoleiset isovanhemmat olivat Porissa syntynyt Edvard Grönroos ja Hattulan apupapin tytär Hilda Hildén. Maanviljelysneuvokseksi kohonnut suurtilan omistaja Edvard oli erityisen kiinnostunut teatterista, kun taas Hilda puolestaan harrasti kuvataiteita ja kävi nuorena Turun piirustuskoulua. Hän solmi avioliiton Edvardin kanssa 45-vuotiaana. Tästä liitosta syntyi tytär Aino, joka sitten avioitui metsänhoitaja Kaarlo Karlssonin kanssa. Kaarlo suomensi nimensä Tapiovaaraksi vuonna 1906 suuren nimenmuutoskampanjan yhteydessä.

Kaarlo ja Aino asuivat Sortavalassa, Pitäjänmäellä ja Helsingissä ennen asettumistaan Hämeenlinnaan. Perheessä oli jo kolme lasta Hämeenlinnaan muutettaessa, ja uusia syntyi vielä kahdeksan lisää. Lapsista vanhin Kaarlo Tapio syntyi vuonna 1908 ja nuorin Panu Kaleva 1924. Rinne käyttää lapsista koko ajan lempinimiä, ja varmaan siksi lukijasta tuntuu kuin tekstiä kirjoittaisi joku perheen läheinen tuttava tai sukulainen. Myös monet liikuttavat ja intiimit yksityiskohdat lisäävät tätä tunnetta.

Kolme vanhinta lasta olivat Helsingissä käyneet veisto- ja muovailukoulua, ja erityisesti Tapio oli osoittanut siellä lahjansa jo pikkupoikana. Aino-äiti kannusti lapsiaan taideharrastuksiin ja luovuuteen, koska oli itse taiteita suosivasta kodista. Aino ja Ukko, niin kuin lapset Kaarlo-isäänsä kutsuivat, kävivät myös mielellään lapsineen teatterissa ja elokuvissa. Luovuutta eri muodoissaan arvostettiin Tapiovaarojen talossa.

Kirjan parasta antia on kuvaus sisaruskatraan lapsuuden ajoista Hämeenlinnassa 1920- ja 1930-luvulla. Siinä on mehevän yksityiskohtaisia muistoja perheen tavoista, juhlista, arkipäivien vilinästä ja kasvatusmenetelmistä. Ukon kasvatusperiaatteena oli ”remmiä ja rähinää”, Aino-äiti puolestaan oli kasvattajana sallivampi ja lempeämpi. Ukon kerrotaan ostaneen perheelle ruokaa tukuittain säkkikaupalla. Samoin hän osti kenkiä suuren kasan kerralla, ja siitä sitten kukin valitsi itselleen sopivan kokoiset. Samasta kangaspakasta tehtiin vaatteet niin tytöille kuin pojillekin.

Oma lukunsa on villien veljesten koulunkäynti Hämeenlinnan lyseossa. Lyseon rangaistuskirjassa  on sp;tämän tästä merkintöjä Tapiovaaran poikien kolttosista. Etenkin Tapio ja Nyyrikki johtivat rangaistustilastoa. Heidät erotettiinkin vuodeksi koulusta.

On ymmärrettävää, että kirjassa keskitytään kolmen kuuluisimman veljeksen Kaarlo Tapion eli Tapsan, Veikko Nyyrikin eli Nyrkin ja Yrjö Ilmarin eli Imman saavutuksiin, vaikka perheen muillakin pojilla oli taiteellisia taipumuksia. Juho Kalervo eli Kalkkuna suunnitteli ryijyjä, Matti Antero eli Masa oli ammatiltaan mainoshoitaja ja suunnitteli mm. Pauligin mainoksia. Väinö Pellervo eli Pelle oli paitsi liikemies myös ansiokas harrastelijavalokuvaaja. Osmo Olavi eli Mosse nimitti itseään keksijäksi ja suunnitteli mm. koruja, leluja ja kalusteita sekä rakensi näyttelyitä.

Voi sanoa, että kaikki pojat olivat visuaalisesti lahjakkaita. Panu Kalevi, lapsikatraan nuorin, kaatui jatkosodassa 20-vuotiaana, joten hänen orastavia taiteellisia lahjojaan voi vain arvailla. Nyrki Tapiovaaran lupaava elokuvaohjaajan ura jäi kesken, kun hän kaatui talvisodan loppuvaiheessa.

Perheen kaikilla kolmella tyttärellä oli perinteinen naisten ammatti. Aino Tuulikki eli Tuju valmistui lastentarhanopettajaksi. Hänen piti nuorena lopettaa koulu kesken ja ryhtyä pienempien lasten sijaisäidiksi, kun Aino-äiti kuoli 43-vuotiaana vuonna 1929. Sirkka Tellervo eli Lelle valmistui kotitalousopettajaksi, ja Helmi Mielikki eli Maija toimi sairaanhoitajana ja myöhemmin kartanon emäntänä avioiduttuaan saksalaissyntyisen kreivi Douglasin kanssa.

Lasten nimistäkin voi päätellä, että Ukko ja Aino pitivät arvossa kalevalaista ja isänmaallista henkeä keskiluokkaisessa kodissaan. Esimerkiksi Katumajärven huvilalla tyttöjen piti pukeutua juhannuksena kansallispukuihin ja poikien pistää päähänsä Väinämöisen lakki. Aikuistuttuaan perheen taiteilijapojat omaksuivat kuitenkin radikaalin, vasemmistolaisen elämänkatsomuksen. Erityisesti Tapio ja Nyrki toimivat näkyvästi vasemmistohenkisissä taiteilijapiireissä. Mielipide-eroista huolimatta sisarusten yhteishenki näytti säilyvän vahvana.

Matti Rinne toteaa kirjansa loppupuolella, että Tapiovaarojen sisarussarja on hyvä esimerkki siitä, miten taiteellinen lahjakkuus kasaantuu. Tulee mieleen kysymys, olisiko meillä näitä taiteilijoita, jos heitä ei olisi lapsuudenkodissaan kannustettu luovuuteen.