Tuhansia suomalaisia osallistui – lähinnä punaisten puolella – Venäjän sisällissotaan vuosina 1917-22. Yksien kansien väliin heidän vaiheitaan ei tähän mennessä ole koottu. Harrastelijahistorioitsija Mirko Harjula on nyt korjannut puutteen ja tehnyt kunnioitettavan työrupeaman käymällä läpi Etsivän Keskuspoliisin kommunistimapit sekä lukemalla julkaistut aikalaismuistelmat ja venäjäntaitonsa turvin myös aikakautta käsittelevän neuvostoliittolaisen historiallisen kirjallisuuden. Tuloksena on kursailematon kompilaatio, sotahistoriallinen narraatio ilman sen kummempaa analyysiä mutta täydennettynä katsauksella Suomen kommunistisen puolueen alkuvaiheisiin.

Sotahistoriallinen kerronta on varsin vaativa laji, lukijan kuljettaminen kaikkien etenemisten, vetääntymisten ja koukkausten mukana ilman että tämä putoaa kuormastosta tien poskeen, edellyttää aivan erityistä taitoa hallita ajan ja paikan koordinaatteja sekä kykyä selkeään kirjalliseen ilmaisuun. Yhtään helpommaksi asiaa ei ole tehnyt se että Venäjän sisällissota oli äärimmäisen sekava konflikti ja suomalaisia oli siinä mukana pieninä osastoina siellä täällä.

Harjulan teksti on kyllä selkeää ja sujuvaa, akateemisen makuun ehkä turhankin rempseää, kuten sivulla 127, jossa vangiksi joutuneet punaiset "teloitettiin alalla vallitsevan käytännön ja kaikkien taiteen sääntöjen mukaan". Tyyli lienee tarttunut aikalaismuistelmista joissa usein tavoiteltiin seikkailukirjojen sanailua. Miten se sopii historian popularisaatioon, riippuu kunkin lukijan mausta. Itseäni asia ei haitannut, enemmänkin se että rintamalohkolta toiselle hyppimisessä ei aina tahtonut pysyä mukana. Kartat olisi myös ollut koota yhteen paikkaan, joko teoksen alkuun tai loppuun, nyt niitä joutuu haeskelemaan yhä uudestaan ja uudestaan. Ylipäätään karttoihin olisi ollut syytä satsata enemmän, nyt ne ovat pelkkiä sotatoimialueen yleiskarttoja ilman merkintöjä joukko-osastojen sijoituksista ja liikkeistä.

Puolet kirjasta koostuu joukosta erilaisia matrikkeleita sotaan osallistuneista suomalaisista. Mukana on paljon mielenkiintoista henkilöhistoriaa, mutta myös mitäänsanomattomia listauksia tyyliin "Eemeli Pöljä – komppanianpäällikkö jossakin". Tämä osio olisi ehdottomasti kaivannut perusteellisempaa toimittamista.

Antoisa yleisesitys tästä Suomen historiaan kiinteästi liittyvästä vaiheesta Harjulan kirja kuitenkin on, ja lukija voi hyvin yhtyä tekijän toiveeseen, että se tarjoaisi perustan aihetta käsitteleville syventäville tutkimuksille.