Tie taistolaisuuteen ja takaisin

Politiikan monilta areenoilta tunnettu Satu Hassi kuvaa muistelmissaan nuoruutensa elämän vaiheita aina 1980-luvun puoliväliin asti. Muistelmateoksessa Mannerheim-solki ja punalippu lukijalle kuvataan tie partiolaisesta ja seurakuntanuoresta Teiniliiton aktiiviksi ja taistolaiseksi. Muistelmat päättyvät Hassin irtautumiseen taistolaisuudesta, jonka jälkeen poliittinen koti löytyi nousevan feminismin ja ympäristöliikkeen parista. Kirja tarjoaa miellyttävän kurkistuksen sotien jälkeisten vuosikymmenten keskiluokkaiseen perhearkeen ja 1960-luvulta alkaneeseen voimakkaan politisoitumisen kauteen.

Hassi, Satu: Mannerheim-solki ja punalippu. Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2018. 400 sivua. ISBN 978-952-234-513-4.

Kirjan alussa Satu Hassi kuvaa lapsuuttaan Jämsässä ja nuoruutta Tampereella, innokasta partioharrastusta ja toimintaa seurakunnan nuorisotoiminnassa. Tekstistä piirtyy kuva tunnollisesta ja vähitellen yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen kasvavasta nuoresta. Perhe oli varsin keskiluokkainen: vanhemmat sota-ajan kokeneita, isä opettaja ja äiti sairaanhoitaja. Kodin mielenmaisemaa kuvaakin hyvin, kuinka Kekkosen valinta presidentiksi 1956 sai isässä aikaan kiukkuisen käden heilautuksen. Kuvaukset Hassin suvun ja perheen edesottamuksista ovatkin miellyttävää keskiluokkaisen kaupunkilaistuvan perheen ajankuvaa.

Partiosta Teiniliiton kautta taistolaisiin

Partiolaisten Mannerheim-solki

Erityisesti poliittisen historian tutkijalle mielenkiintoinen vaihe Hassin elämässä alkaa kuitenkin kirjoittajan saavutettua lukioiän. Tällöin Satu Hassi lähti intohimoisesti mukaan Teiniliiton toimintaan aina liiton johtotehtäviä myöten. Koululaisten oikeudet ja kouludemokratia alkoivat kiinnostaa ja partion oikeistolaisuus, uskonnollisuus ja sotasankaruutta korostanut ilmapiiri ahdistaa. Partiotoiminnan merkitys lapsuus ja nuoruusvuosina oli kuitenkin Hassille suuri, mutta kontrasti alati vasemmistolaistuvaan henkilökohtaiseen ajatusmaailman kasvoi huomattavaksi. Suomen partiolaisten edelleen jakama kunniamerkki, Mannerheim-solki, oli ansio, josta punalippu vei voiton.

Perheen muutto Tampereelle avasi Satu Hassin silmät ensimmäistä kertaa yhteiskuntaluokkien olemassaoloon. Jämsässä Hassin kylällä luokkaristiriitoja ei juuri ollut, mutta Tampereella pihatappeluissa vastakkain ovat porvarisperheiden ja työläisten vesat. Väinö Linnan torpparikuvaukset sekä vasemmiston vaalimenestys johtivat 1960-luvun puolivälissä henkiseen murrokseen. Tie vei partioliikkeen isänmaallisesta paatoksesta Teiniliiton kehitysmaataksvärkin vetäjäksi ja lopulta 1960-70-lukujen taitteessa Sosialistisen opiskelijaliiton (SOL) toimintaan ja taistolaiseksi. Kirjan parasta antia onkin kuva rehtoreiksi tahoillaan kohonneiden vanhempien tyttären matkasta laitavasemmiston kannattajaksi – ja lopulta irtautumaan liikkeestä.

Hassi reflektoikin sitä, miten usko tieteelliseen, marxilaiseen teoriaan rapautui asteittain epäjohdonmukaisuuksien kasaannuttua 1970-luvun myötä. Riippumatta lopputuloksesta tilaisuudet ja tapahtumat kirjattiin SOL:n parissa aina voitoiksi. Irtautumisen taistolaisuudesta ratkaisi vielä 1980-luvun alkupuolellakin viljelty paatos Neuvostoliiton paremmuudesta suhteessa Suomeen. Vappujuhla 1984 oli Hassille vedenjakaja. Samana vuonna hän oli jo ehdolla kunnallisvaaleissa vihreiden listalta, ja tie vihreäksi vaikuttajaksi aina kansanedustajan, puoluejohtajan, europarlamentaarikon ja ministerin pestiä myöten alkoi.

Usein toistettu väite siitä, kuinka porvarisperheiden lapsista tuli taistolaisia 1960-luvun opiskelijaliikehdinnän myötä, saa kirjassa yhden selityksen. Yhteiskunnallisen heräämisen taustat ja puolen valinta olisi kuitenkin ansainnut enemmän pohdintaa. Hieman syvemmälle käyvä analyysi ja itsereflektio siitä, mikä nimenomaan taistolaisuudessa vetosi esimerkiksi sosiaalidemokratiaan verrattuna, olisi ollut mielenkiintoista. Mikä sai muutoin varsin yhteiskuntakriittisen nuoren hyväksymään lähes kritiikittä laitavasemmiston käsitykset?

Suomi on kerho

Kirja on miellyttävä lukea, ja yksityiskohdat mielenkiintoisia. Päiväkirjoihin, muistiinpanoihin, arkisto- ja lehdistölähteisiin pohjautuva teksti antaa hyvän ajankuvan nuorisopolitiikan arjesta 1960- ja 1970-luvuilla; Maratonkokouksia toisensa perään, julkilausumia, pamfletteja, luottamustehtäviä ja seminaareja. Poliittista keskustelua ja pohdintaa maailman tilasta riitti aamusta iltaan seitsemänä päivää viikossa. Opinnot venyivät jo tuolloin politiikan tempaistua voimalla mukaansa. Kirja avaakin hyvin myös Teiniliiton ja nuorisopolitiikan historiaa ja liiton sisäisiä voimasuhteita ja erilaisia ideologioita edustavan jäsenistön sisäisiä kamppailuita.

Myös kirjan henkilögalleria on politiikan tutkijalle mielenkiintoista luettavaa. Tekstissä vilahtavat useat nykypoliitikot, kuten Erkki Tuomioja, Erkki Liikanen, Kimmo Sasi ja Ben Zyskowicz, erityisesti Hassin kirjoittaessa Teiniliiton ajoista. Maailma on pieni ja Suomi on kerho, mikä käy kirjassa ainakin poliittisesti ja yhteiskunnallisesti aktiivisen eliitin osalta selväksi.

Kirja on muistelmateos ja sellaisena keskittyy pääasiassa tapahtumien kuvaamiseen kirjoittajan näkökulmasta. Tutkijalle antoisaa luettavaa olisi myös ollut hieman syvemmälle menevä analyysi tapahtumista ja tilanteista, aatteesta ja ideologiasta. Katkeraa tilitystä tai itseruoskintaa kirja ei tarjoa, vaan elettyä elämää tarkastellaan siinä varsin hyväksyvästi ja omat muuttuneet käsitykset kerrotaan ilman tarvetta selittelyille.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *