Pyhä luonto lähtee liikkeelle shintolaisuuden yleisellä esittelyllä. Shintolaisuus ei ole uskonto siinä mielessä, että sillä ei ole perustajaa eikä pyhiä kirjoituksia. Shintolainen maailma on täynnä kameja, joista osa on paikkaan liittyviä luonnonhenkiä, osa on nimeltä tunnettuja jumaluuksia. Kamien asuinpaikkoja ovat erityisesti vuoret, vesiputoukset, isot kivet ja vanhat puut. Monet kamit ovat tunnettujen henkilöiden henkiä, kuten hoviherra Sugawara no Michizane, jonka puoleen kääntyvät taiteilijat, kirjat ja viihteen parissa työskentelevät. Myös entiset keisarit ovat luonnollisesti Japania suojelevia kameja. Itse asiassa myös kaikissa esineissä on hivenen kamia ja käytöstä poistetuille esineille voidaan järjestää muistoseremonioita.

Shintolaisuuden ytimessä ovat käsitteet harae, puhdistautuminen tai puhtaus, ja kegare, epäpuhtaus. Luonto on puhdas. Puhtaus merkitsee myös konkreettista yhteyttä kami-jumaliin. Epäpuhtautta ovat erityisesti veri ja kuolema, joihin liittyy monenlaisia rajoituksia. Puhdistautumisseremonioita vietetään pyhäköissä kahdesti vuodessa kesäkuun lopulla ja vuodenvaihteessa. Puhdistautuminen kuuluu myös pyhäkkövierailuun: pyhälle alueelle tultaessa pestään kädet ja suu. Kirjoittaja käsittelee myös veden, tulen, suolan ja paperin merkitystä shintolaisuudessa.

Shinton varhaisessa ytimessä oli shamaani, jonka tehtäviin kuului kriisien torjuminen, ennustaminen ja uhritoimitusten suorittaminen. Varhaisten shamaanien joukossa oli ilmeisesti runsaasti naisia, mutta mieskin saattoi toimia shamaanina. Buddhalaisuuden vaikutuksesta 500-luvulta lähtien toimijuus siirtyi miehille ja naisen rooliksi tuli pappia avustava miko, temppelineito. Papit voivat mennä naimisiin, mutta mikot lopettavat pyhäkössä työskentelyn avioiduttuaan.

Shintopyhäkössä keskeistä on paikka, eivät niinkään rakennukset. Paikka voi olla nähty unessa tai siihen voi liittyä ihme tai legenda. Rakennukset itsessään voidaan purkaa ja rakentaa uudelleen, kuten esimerkiksi Isen pyhäköille tehdään kahdenkymmenen vuoden välein. Pyhäköissä ei ole kamin kuvaa, mutta joku kamia symboloiva esine on tavallisesti suojassa honden-rakennuksessa, joka ei ole koskaan avoinna vierailijoille. Pyhälle alueelle kuljetaan torii-portin kautta. Kirja esittelee sekä erilaisia pyhäkkörakennuksia että torii-porttien tyylejä.

Shintolaisuus ja buddhalaisuus ovat Japanissa vaikuttaneet toisiinsa paljon, ja niiden rinnakkaiselo on muutamia ajanjaksoja lukuunottamatta ollut sopuisaa. Japanissa on myös runsaasti erilaisia uskonnollisia liikkeitä, joista monet pohjautuvat shintolaisuuteen ja buddhalaisuuteen. Buddhalainen puutarha on jokaista sammalmätästä myöten tarkkaan suunniteltu, shintolainen pyhä metsä on sattumanvarainen. Luontoon kuuluvat myös äänet ja hiljaisuus. Myös sanat ovat tärkeitä. Rukouksen lausuminen ääneen tai kirjoittaminen tekee siitä tehokkaamman. Sanoilla on myös negatiivista voimaa, minkä vuoksi tiettyjen sanojen lausumista vältetään ja niiden kohdalla käytetään kiertoilmauksia.

Shintolainen maailma

Shintolaisessa universumissa on kolme tasoa, jumalatar Amaterasun hallitsema taivas, ihmisten maailma ja kuolleiden ja varjojen tuonpuoleinen. Tasot ovat rinnakkaisia ja voivat liukua yhteen esimerkiksi uskonnollisten juhlien, matsurien aikaan.

Kirja esittelee shintolaisuuden tunnetuimpia jumalhahmoja ja niihin liittyviä tarinoita ja uskomuksia. Useimpien jumalhahmojen olemuksessa on vanhojen shintouskomuksien lisäksi löydettävissä buddhalaisuuden vaikutusta ja usein myös hindulaisuudesta. Erityisen selvästi tällainen synkretismi näkyy seitsemän onnenjumalan kohdalla. Niiden patsaita löytyykin usein myös buddhalaistemppelien yhteydessä.

Eräs tunnetuimmista jumalista on Inari. Inari-Okami on riisin ja hedelmällisyyden jumala, jonka taustalla on monenlaisia myyttejä ja uskomuksia. Jumala esiintyy sekä miehen että naisen hahmossa, ja hänen sanasaattajiaan ovat ketut, kitsune. Ketuilla on myös useita muita rooleja japanilaisissa kansanuskomuksissa. Inarille omistettuja pyhäkköjä kettuineen on Japanissa noin 32 000; niitä löytyy monien suuryritysten ja kauppakeskusten tiloista sekä myös monien buddhalaistemppelien alueilta.

Shintolaisessa uskomusmaailmassa on myös paljon sellaisia olentoja, jotka eivät ole kameja. Tällaisia ovat tengut, kappat, onit ja gakit. Tengut asuvat metsäisillä vuorilla, ja kuvissa ne tunnistaa punaisista kasvoista. Jotkut niistä ovat mahtavia taistelijoita, toiset muistuttavat suomalaisten kansansatujen tyhmää paholaista. Vihreä kappa asustelee vesitöissä ja muistuttaa näkkiä. Onit ovat erilaisia demoniolentoja.

Gakit ovat kummituksia. Suvun vainajia muistetaan kotialttarilla ja vainajien henget vierailevat omaisten luona tiettyinä päivinä, muut vainajat ovat kummituksia ja tavallisesti vaarallisia. Niihin pidetään etäisyyttä. Kummituksia on hyvin monenlaisia. Joku etsii kostoa tietylle henkilölle, joku on vaarallinen kenelle tahansa. Jos yksinäisessä paikassa pimeän aikaan alkavat korvat soida, lähistöllä saattaa olla Gashadokuro. Se on nälkään kuolleiden luista koostuva, viisitoista kertaa ihmisen kokoinen hirviö, joka liikkuu äänettömästi ja puree uhreiltaan pään irti.

Paljon asiaa

Kirjassa on suorastaan hengästyttävän paljon asiaa, mutta kokonaisuus tuntuu paikoin hiukan jäsentymättömältä. Toistoa ja pieniä ristiriitaisuuksia on jonkun verran. Kirjoittaja esittelee sekä jumalten syntyä että Japanin historiaa. Nämä liittyvät yhteen, olihan Japanin ensimmäinen keisari Jimmu jumalatar Amaterasun jälkeläinen ja virallisesti kaikki keisarit polveutuvat hänestä. Shintolaisuus näkyy nykyäänkin esimerkiksi keisarin valtaistuimelle nousun seremonioissa. Lisäksi kirjasta löytyvät tiedot mm. pyhäkkötyypeistä, pappien ja temppelineitojen tehtävistä sekä elämänkulkuun ja vuodenkiertoon liittyvistä shintolaisista rituaaleista ja jonkun verran buddhalaisistakin. Muita aiheita ovat mm. matsurit, musiikki, tanssi, teatteri, sumo, sake ja jousiammunta. Myös merkittäviä pyhäköitä esitellään samaten kuin japanilaisia sankaritarinoita.

Monissa japanilaisissa tarinoissa sankareina ovat samurait tai soturimunkit. Tällaisia ovat esimerkiksi soturimunkki Benkei ja hänen isäntänsä Minamoto no Yoshitsune, joilla kummallakin on tarinoissa yliluonnollisia ominaisuuksia. Kirjassa esitellään myös mm. Takenouchi no Sukune, Sugawara no Michizane ja Tokugawa Ieyasu. Samuraisotureiden periksiantamattomuudesta kertoo esimerkiksi tarina kapinallisesta Taira no Masakadosta. Kun hänet oli voitettu ja hänen irtileikattu päänsä asetettiin esille pääkaupungissa, sen silmät avautuivat ja yhteen puristettujen hampaiden välistä kuultiin huuto: ”Missä on ruumiini! Tuokaa se, niin taistelen jälleen!”

Vanhat tarinat ovat sekoitus monenlaisia uskomuksia, totta ja tarua. Niissä voi olla mukana todellisia henkilöitä ja historiallisia tapahtumia lisättynä maagisilla voimilla. Tarinat ovat eläneet suosituissa teatterikappaleissa ja tarinoiden sankareita on juhlittu matsureissa. Nykyään samoja tarinoita kertovat elokuvat, manga, anime ja pelimaailmat, joista kirjoittaja nostaa esille erityisesti elokuvat.

Pyhä luonto on runsas ja monipolvinen teos. Kirjaa on viihdyttävä selailla myöhemminkin ja todennäköisesti löytää aina uusia yksityiskohtia. Leipätekstin katkaisevat tieto- ja tarinalaatikot, jotka sisältävät nekin runsaasti kiinnostavia tietoja ja viihdyttäviä tarinoita.

Lähteiden lisäksi kirjan lopussa on useita liitteitä. Ne sisältävät ohjeet pyhäkkövierailulle, Rokkuyoo-kalenterin, joka kertoo onnekkaat ja vähemmän onnekkaat päivät, luettelot japanilaisista juhlapäivistä ja seremonioista sekä tärkeimmistä kameista. Lopussa on vielä lisäksi hyödyllinen sanasto.