Mikä on tietotekniikan merkitys arjessa ja
elämänkulussa? Miten tietoyhteiskunta- ja
teknologiadiskurssi kiinnittyvät tavallisten kansalaisten
arkipäivän puheisiin? Millaisia merkityksiä
tietotekniikka saa eri käyttäjäryhmissä? Tämän
kaltaisiin kysymyksiin tarjoaa vastauksia Sanna Taljan
ja Sari Tuuvan toimittama artikkeliteos, jossa
tarkastellaan tietotekniikan merkitystä erilaisten
käyttäjäryhmien näkökulmasta.

Käyttäjäryhmiä edustavat haastatteluaineistojen kautta
akateemiset tutkijat, ikääntyneet, lapset,
tietoyhteiskuntahankkeisiin osallistuneet
pohjoiskarjalaiset naiset sekä yksi suomalainen perhe.
Elämäkerta-aineistojen kautta äänensä saavat
kuuluviin tietokone-elämäkerran kirjoittaneet
pohjoiskarjalaiset sekä SKS:n vuonna 1995
järjestämän "Tietokone isäntä vai renki"
kirjoituskilpailun osallistujat. Kirjan viimeisessä
artikkelissa Seppo Knuuttila tarkastelee
tietoyhteiskunta-käsitteen ja sen tutkimisen haasteita
arjessa. Knuuttila pohtii tietoyhteiskunnan ja arjen
suhteita erityisesti 1990-luvulla ilmestyneiden
tietoyhteiskuntaa ja tietotekniikkaa käsittelevien tekstien
valossa.

Teoksen aihe on mielenkiintoinen ja ajankohtainen.
Käyttäjänäkökulma on yksi olennaisimpia lähtökohtia
tietotekniikan – ja yleisemminkin teknologian
yhteiskunnallisessa ja kulttuurisessa tutkimuksessa ja
lisätutkimus on varmasti tarpeen myös jatkossa. Sen
verran pinnalla käyttäjänäkökulma teknologiaan
liittyvässä tutkimuksessa nykyisellään on, että
lähitulevaisuudessa tämän suuntaisia laadullisia
tutkimuksia lienee odotettavissa lisää. Teknologian
jatkuva kehitys ja yhä uudet teknologiset innovaatiot
yhteiskunnan eri sektoreilla pitänevät huolen, että
työsarkaa aihepiirin parissa riittää tulevaisuudessakin.
Käsillä oleva teos on omalta osaltaan paikkaamassa
tätä tutkimuksellista vajetta ja tarjoaa kiintoisia
pyrähdyksiä erilaisten käyttäjäryhmien kokemuksiin ja
asenteisiin erityisesti tietotekniikkaa kohtaan, mutta
samalla myös yleisempään teknologian kehitykseen.

Punaisena lankana teoksessa kulkee siis kysymys
tietotekniikan merkityksestä ihmisten arjessa ja
elämänkulussa. Erilaiset huomionarvoiset tekijät kuten
sukupuoli, ikä, työ- ja käyttöympäristö synnyttävät, kuten
kirjassakin mainitaan, merkityksellisiä
tietotekniikkasuhteiden eroja. Voidaan ajatella, että
erilaisissa käyttäjäryhmissä vallitsee erilaisia
käyttäjäkulttuureita, oletuksia ja asenteita suhteessa
tietotekniikan käyttöön ja tekniseen osaamiseen
ylipäätään.

Pohdittaessa eroja teoksessa keskustellaan runsaasti
sukupuolesta. Sukupuoli nousee keskusteluun
enemmän tai vähemmän eksplisiittisesti useimmissa
artikkeleissa. Varsinaisesti vain yhdessä artikkelissa
sukupuolta ja tekniikkaa koskevien käsitysten ja
käyttökulttuurin sukupuolittuneisuus on tarkastelun
keskiössä (Riitta Nieminen-Sundellin artikkeli).
Edelleen voidaan ajatella teknologian ja tietoteknisen
osaamisen lukeutuvan maskuliinisen (miehisen)
alueelle. Naiset ja tytöt tietotekniikan osaajina ovat
vieläkin jonkinasteisia "kummajaisia". Tätä vahvistaa
esimerkiksi tytöille ja pojille asetetut erilaiset odotukset
tekniikan hallitsemisesta. Nieminen-Sandellin
artikkelissa esimerkkinä toimivat tietokonepelit:
pelaava poika toimii ikään kuin yhtenä pelikoneen
osana, mutta tyttöjen pelaamista estäviä tekijöitä on
useita (puhetavat, tietokoneeseen liittyvät esineet).

Sukupuolella näyttää olevan oma tärkeä roolinsa myös
Sanna Taljan tarkasteleman tietotekniikkaminuuden
rakentumisessa. Taljan artikkelissa tuodaan esiin se,
ettei tietotekniikkaosaamisessa ole välttämättä
todellisia eroja, vaan erot löytyvät naisten ja miesten
tulkinnoissa omista taidoistaan. Toisaalta tietotekninen
osaaminen nähdään prosessina.
Tietotekniikkaminuus on luonteeltaan muuttuva ja voi
saada eri aikoina erilaisia luonnehdintoja. Tämä tulee
myös hyvin esiin Taljan tutkimuksessa akateemisten
tutkijoiden käsityksissä omasta tietoteknisestä
osaamisestaan.

Kulttuuriset mallit ja odotukset vaikuttavat vahvasti
yksilöiden tulkintoihin omasta osaamisestaan. Nämä
ns. yhteisesti luodut ja ylläpidetyt odotukset ja asenteet
pätevät yhtä lailla esimerkiksi ikääntyneisiin ja lapsiin.
Siinä missä ikääntyneiden oletetaan kokevan
tietotekniikka vaikeana ja joskus jopa
ylitsepääsemättömänä asiana, erityisesti nykyisten
"digitaaliajan" lasten ja nuorten oletetaan luonnostaan
hallitsevan uusimmat teknologiat ja tietokoneohjelmat
(vrt. Anne Sankarin ja Virpi Oksmanin artikkelit).
Tulkinnat tietotekniikkasuhteista suodattuvat siis
useimmiten voimakkaiden stereotypioiden läpi.
Monesti käyttäjäryhmiin kuuluvat ovat itsekin
sisäistäneet nämä stereotypiat. Kiinnostavina
näyttäytyvätkin sellaiset käyttäjäkuvaukset, joissa ei olla
ennalta oletettujen normien mukaisia. Hyvinä
esimerkkeinä tästä käyvät vaikkapa Anne Sankarin
esiin nostamat tietotekniikan "ihmevanhat".

Myös paikan, paikallisuuden ja paikallisen kulttuurin
merkitystä tietotekniikkasuhteisiin pohditaan osassa
teoksen artikkeleista. Tällaista paikallista
käyttäjäryhmää kirjassa edustavat lähinnä
pohjoiskarjalaiset (Sanna Tuuvan artikkelissa
pohjoiskarjalaiset tietoyhteiskuntahankkeisiin
osallistuneet naiset ja Johanna Uotisen artikkelissa
pohjoiskarjalaiset elämäkerturit). Tietotekniikan
globaali ulottuvuus ja verkostoitumismahdollisuudet
käyvät tarkasteluissa mielenkiintoisella tavalla
rinnakkain paikallisten ja tilanteisten arjen kokemusten
kanssa.

Kirjan ote on lähtökohtaisesti laadullinen ja empiirinen.
Teos erottautuu selvästi tilastollisista tietotekniikan
käyttöä koskevista tutkimuksista, jotka kertovat
suomalaisten käyttävän paljon tietotekniikkaa, mutta
eivät kerro juuri mitään käyttäjien kokemuksista tai
arjesta. Tietotekniikkasuhteet teoksessa paino onkin
nimensä mukaisesti suhteissa – käyttäjien suhteissa
käyttämäänsä tekniikkaan. Kokemuksellinen
näkökulma on vahva ja se tuleekin erinomaisen hyvin
esiin aineistojen kautta. Aineistojen tulkinnassa
onnistutaan mielestäni monin paikoin hyvin ja sitä on
selvästikin tehty huolella ja aineistoja lähilukien.
Samalla kirjoittajat tuovat myös teoreettisempia
näkökulmia keskusteluun mukaan. Itselleni jäivät
erityisesti mieleen Anne Sankarin, Sari Tuuvan ja
Johanna Uotisen artikkelit.

Samalla kun artikkeleissa keskustellaan yksittäisten
ihmisten kokemuksista, todetaan myös
nyky-yhteiskunnassa vallalla olevan
teknologiadiskurssin olevan voimakkaasti läsnä
näiden samaisten ihmisten puheessa. Tämä näkyy
siinä tavassa, jolla tietotekniikasta ylipäätään
kerrotaan, miten omista kokemuksista kerrotaan ja
millaiseksi tietotekniikan merkitys yhteiskunnassa
arvioidaan. Erityisesti Johanna Uotisen artikkelissa
tämä teema nousi hienosti esiin. Uotisen mukaan
viittaaminen omiin kokemuksiin on vain yksi
tietotekniikasta kertomisen tapa ja elämäkerroista
löytyy runsaasti myös yleisiä, stereotyyppisiä käsityksiä
tietotekniikasta. Tässä mielessä tietotekniikasta
kirjoitetut omaelämäkerrat tuskin poikkeavat kovinkaan
paljon muista teema(oma)elämäkerroista. Uotinen
käsittelee mainiolla tavalla yhtä yksittäistä elämäkertaa
(Tapaus Aarne), jonka kirjoittaja ei ole ollut missään
tekemisissä tietotekniikan kanssa, mutta hänellä on
hyvin selvät näkemykset tietokoneiden merkityksestä
nykymaailmassa. Tietoyhteiskuntapuhe ja erilaiset
teknologiavisiot ovat siis suodattuneet tehokkaasti
myös yksilöiden puheeseen.
Tietoyhteiskuntadiskurssin voi nähdä hyvänä
esimerkkinä suhteellisen vakiintuneesta kulttuurisesta
diskurssista, johon puhuvat tai kirjoittavat subjektit
asettuvat. Tähän samaan voitaisiin törmätä yhtä hyvin
esimerkiksi puhuttaessa uusista mobiiliteknologioista
tai vaikkapa taiteen digitalisoitumisesta.

Kirjassa liputetaan monitieteisen ja metodisesti
kokeilevan tutkimuksen puolesta. Teoksessa kirjoittaa
kyllä eri alojen tutkijoita (eli lähtökohta on
monitieteinen), mutta erityisen kokeilevaa tutkimusta en
teoksesta ainakaan kovin suuressa määrin löytänyt.
Jyrki Pöysän artikkeli (Tietokone – isäntä vai renki?)
edustaa eniten tätä teoksessa luvattua metodista
kokeilevuutta. Hän pyrkii artikkelissaan luomaan
vaihtoehtoista kvalitatiivisen analyysin tapaa omaa
elämää dokumentoivan, muistelevan
kilpakirjoitusaineiston aineistolle.

Teoksen vahvuus on sen esiintuomassa aineistojen
kokemuksellisuudessa. Aineistojen tulkinnan ja
lähiluennan kautta ihmisten kertomuksista on
mahdollista saada irti erilaisia merkityksiä ja juuri sitä
arkista kokemusta, jota esimerkiksi tilastollisten
tutkimusten kautta ei ole löydettävissä. Väljästi teoksen
artikkeleita sitoo yhteen tietotekniikkapuheen
(tietoyhteiskuntdiskurssin) tarkastelu ja sen liittäminen
haastateltavien ja kirjoittavien puheisiin/kirjoituksiin
sekä sen löytäminen kertojien puheista/kirjoituksista.
Kirjan alaotsikossa mainitusta kulttuurisesta
näkökulmasta olisin mielelläni nähnyt hieman
tarkempaa määrittelyä. Nyt jäi lukijan varaan huomata
teoksen tarjoamat erilaiset kulttuuriset näkökulmat,
joita löytyy useita joka artikkelista (riippuen siitä miten
kulttuuri milloinkin määritellään). Teoksessa olevia
kulttuurisia näkökulmia voi ajatella edustavan
esimerkiksi suomalainen ja paikallinen kulttuuri,
käyttäjä- tai käyttökulttuuri, sukupuolittunut kulttuuri,
sukupolviin tai eri ikäryhmiin liittyvät kulttuurit,
pelikulttuuri (jne.).

Kaiken kaikkiaan teos oli monipuolisten aineistojensa
ja myös niiden tulkinnan ansiosta miellyttävä ja
suositeltava lukukokemus. Kirjaa voi suositella ainakin
kaikille ihmisen ja teknologian vuorovaikutuksesta ja
suhteista kiinnostuneille sekä
tietoyhteiskuntadiskurssia ja sen ilmentymiä tutkiville.
Myös haastattelu- ja elämäkertatutkimusta tekevät
löytänevät teoksesta kiinnostavia näkökulmia.