Norbert Elias oli vuosisadan vaihteessa Breslaussa syntynyt homoseksuaali juutalainen, joka pakeni natsien vainoja Ranskan kautta Englantiin. Hän loi pääteoksensa ”Über den Prozess der Zivilisation” ennen toista maailmansotaa Lontoossa. Tämän jälkeen hänen uransa oli enemmän tai vähemmän loisteliasta, johon sisältyi vierailuluentoja Ghanassa, Hollannissa ja Saksassa. Hänet löydettiin varsin myöhään akateemisena guruna, elämänsä ehtoopuolella. Hän kuoli vuonna 1990 Amsterdamissa. Nyt häntä pidetään yhtenä aikamme suurena ajattelijana.

Eliaksen juuri suomennettu teos ei suoraan sovi perusmatkaoppaaksi Saksan historiaan, vaan tarjoaa kriittisiä sosiologisia ajatuksia joukosta nimeltä ”saksalaiset”; sanoisin rajaamaton epämääräinen kansakunta, johon Elias itsekin kuului. Lukijan intresseistä riippuen voi kirjasta löytää lisäaineksia historian alan tutkimuksiin, esimerkkinä mainitakseni Bonnin liittotasavallan ”terrorismikeskeisyys”. Ottaen huomioon esseitten synty- tai esittämisajankohta ( osa I: 12/1978, II: 60-luvun loppupuolisko, III: 9/1980, IV: 1961/1962 ja V: 1977/78), niin teosta ei voi pitää täysin yhtenäisenä vaan Eliaksen assistentin toimittamina ajatuksina. Nykyajan perspektiivistä katsottuna jää herkullinen kysymys vastaamatta: Miten hän olisi analysoinut muurin kaatuisen ja sen jälkeisen ajan Oderin ja Reinin välissä?

Teoksen kieli vaikuttaa naivilta kevyine johtopäätöksineen. Paikoin provosoiva tyyli herättää joukon ristiriitaisia ajatuksia, jotka pakottavat esittämään jatkokysymyksiä. Kirja avautuu helpommin, kun lukee aluksi erään Esa Sirosen kirjoittamia teoksen loppusanoja Eliaksen asemasta tiedemaailmassa ja Eliaksen tuotannon sopivuudesta Suomen historiankirjoitukseen. Jos tämä ei riitä, niin toinen suositeteltava teko on hankkia taustatietoja itse Eliaksesta. Eräs biografinen teos pohjautuen haastatteluun (”Norbert Elias: Über sich selbst. Ed. Suhrkamp. Frankfurt/M 1990”) tarjoaa vastauksen Eliaksen omaan saksalaisuuteen/ kulttuuriperimään sekä hänen suhteeseen preussilaisuuteen isänsä kautta.

Jälkimmäiseen suositukseen voin lisäksi mainita tutkimuksen Norbert Eliaksesta historiallisena tekijänä: ”Jörg Hackeschmidt: Von Kurt Blumenfeld zu Norbert Elias. Die Erfindung einer jüdischer Nation. Hamburg, Eur. Verlagsanstalt, 1997”. Hänen rooli on löydetty myös historian tutkimuskentässä, kun on pohdittu Israelin valtion syntyseikkoja. Hän oli tärkeä ideoiden herättäjä opiskelijavuosinaan kahden eri sukupolven juutalaisälykköjen joukossa Saksassa, jotka haaveilivat itsenäisestä valtiosta Palestiinassa.

Neljä suomennettua esseetä tarjoaa vaihtoehdon normaalille ”mattivirtasmaiselle” kuvalle saksalaisesta yhteiskunnasta. Tämän pohjalta sopii Eliaksen teos suomalaiseen kirjahyllyyn muitten sosiologisten analyysien rinnalle sivilisaatiokeskustelujen herättäjäksi.