Kalevalaseuran vuosikirja on ilmestynyt vuodesta 1921 alkaen. Tässä nimenomaisessa vuosikirjassa, Tutkijat kentällä, lähestytään kenttätyötä ja sen tekemistä empirian näkökulmasta. Kenttätyön ollessa oleellinen osa empiirisen tutkimuksen olemusta ja aineksien tallentamista tulevaisuutta silmällä pitäen, on mielenkiintoista nähdä kuinka eri tavalla kielen ja kulttuurin parissa toimivat tutkijat kokevat kentälle menemisen, siellä olemisen ja aineksien -kenties myös tuloksien – saamisen suhteessa kulttuurisen kentän laajempaan kokonaisuuteen.

Tässä teoksessa käsitellään tätä nykyaikaisen kulttuurientutkimuksen kenttätöiden laajaa kirjoa, painopisteen ollessa tukevasti kuitenkin folkloristiikassa sekä etnologiasssa. Kirjassa kaksikymmentäneljä tutkijaa kertoo mielikuviaan siitä, mitä kulttuurintutkimuksen kenttä heille tarkoittaa: mitä se on aikaisemmin ollut, mitä se on nyt ja millaiseksi sen tulevaisuus heidän mielestään näyttää muodostuvan. Mielenkiintoista on havainnoida kuinka vuoropuhelut tutkijoiden ja tutkittavien välillä koetaan hyvinkin erilaisina.

Teoksessa on neljä selkeää osiota, jotka ovat erillisiä mutta limittäisiä. Ensimmäisessä osiossa, Kentän synty, käsitellään sitä kuinka perinteentukimuksen kentän ja sen paradigman synty mahdollisti useiden sellaisten kysymysten esille tulemisen, joita ilman perinteiden keräämisestä ja tutkimuksesta ei ehkä olisi tullut näinkin yhtenäistä.

Kahdessa seuraavassa osiossa, Itä lähellä ja kaukana sekä Pohjoinen perehdytään näihin ”maailmojen rajoihin” joita kenttätutkijat ovat kolunneet aineistonkeruumatkoillaan niin aikaisemmin kuin nykypäivänäkin. Lukiessaan näitä kertomuksia huomaa, kuinka aineistot näiltä periferia-matkoilta säilyvät ajallisesti ja alueellisestikin -edellisten sukupolvien havainnot muistuttavat hämmästyttävästi nykyisten tutkijoiden havaintoja.

Viimeinen kirjan osio, Kukin kentällään, kuvailee kuinka monitahoinen ja alati laajeneva kultuurintukimuksen kenttä todellisuudessa on – todellisuudessa se voi ulottua kaikkialle, minne tukija sen haluaa ulottuvan. Vaikka kaiken tukimuksen tulee kuitenkin muodostua tietyn perustan päälle, tiettyyn traditioon tukeutuen, voidaan uusia tutkimusalueita kehitellä mielikuvituksellisesti ja raja-aitoja kaataen.

Tutkijat kentällä on teos siitä, kuinka monin eri tavoin kulttuurintutkijoiden kenttätyöt voidaan hahmottaa, unohtamatta sitä mistä traditiosta ne saavat voimansa ja mille urille ne etsiytyvät. Mietipä kuinka kauan sinulta olisi kestänyt lähteä sata vuotta sitten kenttätyöhön Siperiaan Matias Aleksanteri Castrénin kanssa, ja kuinka nopeasti voit nykyään aukaista tietokoneen tai kävellä Kansanrunousarkistoon. Mielenkiintoisten muutosten kautta olemme päätyneet nykyiseen tilanteeseen. Jos olet kiinnostunut tutkijan eettisistä ongelmista, järjen ja tunteiden yhteistyöstä tutkimusta tehtäessä, mareista, Vepsän taikuudesta, Lapista ja Ruijasta, metafiktiosta tai vaikkapa internetistä kulttuurintutkimuksen kenttänä, on sinun ehdottomasti luettava tämä teos.