Helmi Krohn (1871-1967) oli suomalaismielisen kulttuurisuvun kasvatti, kirjailija, kääntäjä ja toimittaja. Suomen historian professori Vesa Vares tarkastelee teoksessaan Helmi Krohnin elämää hänen syntymästään vuoteen 1913 saakka hyödyntäen tutkimuksessaan erityisesti Helmi Krohnin laajoja kirjekokoelmia.

Vesa Vareksen mukaan kyseessä on osaelämäkerta, jossa sukupuoli on yhtenä kohteen toiminnan selittäjänä. Psykologiset seikat ja sukupuolikysymykset ovat osa tulkintaa, mutta eivät kuitenkaan tee oikeutta Helmi Krohnin monimuotoiselle persoonalle, jos tulkinnasta tulisi liian rajoittunutta. Helmi Krohnin ajatteluun vaikuttivat kuitenkin ajan ajattelutapojen yleiset rakenteet, jotka rajasivat sukupuolten tehtäviä. Rakenteet eivät hänen mukaansa kuitenkaan selitä kaikkea.

Vares mainitsee tutkimuksensa tavoitteeksi verrata Helmi Krohn-Setälää oman aikansa ilmiöihin hänen omien piirteidensä ja erikoisuuksiensa selittämiseksi, sekä yksilön että ympäristön kannalta. Teoksen tarkoitus on myös tuoda uusia näkökulmia sivistyneistön naisten kuvaukseen, joka aiemmin on jäänyt suomalaisessa kirjallisuudessa negatiivisesti esitettyjen naiskuvien varaan. Tutkimuskohdettaan Vares tarkastelee naishistorian, mikrohistorian, ja yksilöpsykologisen otteen avulla.

Tutkimuskysymyksiä teoksessa esitetään useita. Vares on muun muassa kiinnostunut selvittämään, miten Helmi Krohn-Setälä mielsi tehtävänsä naisena kansallismielisenä aikana ja kansallismielisessä tehtävässä, jolloin Helmi Krohnin oma käsitys roolistaan ja tehtävästään naisena ja suomalaisena on tutkimuksen keskiössä. Tutkimuksessa pyritään myös selvittämään, mistä Helmi Krohn haki tarkoituksen elämälleen, ja millaisen tarkoituksen hän sille löysi, sekä sisäistikö hän ajan käsitykset kutsumuksesta ja velvollisuudesta vai loiko hän oman eetoksensa. Lopulta Vesa Vares pyrkii luomaan kuvan siitä, millaista yliminää Helmi Krohn yritti toteuttaa.

Helmi Krohnin elämää laajasti tulkittuna

Vareksen tutkimuksen rakenne on laaja ja pyrkii kattamaan Helmi Krohnin elämälle velvollisuusetiikan määrittelyn kannalta keskeiset osa-alueet. Lapsuuden, nuoruuden ja tulevan roolin vaatimukset kulttuurikodissa nostetaan esille, jolloin oleelliseen osaan nousevat fennomanian, kulttuuriperheen ja kosmopoliittisen suvun kaltaiset asiat, sekä Helmin Krohnin elämään oleellisesti vaikuttanut äidittömyys ja traaginen isän menetys. Ystävyys, uhrautumisen ihanteet ja uskonnollinen suorituspaine nostetaan myös Helmi Krohnin elämässä keskeisiksi teemoiksi.

Tutkimuksessa kuvataan, kuinka kansallinen kulttuurikoti syntyy, kuinka muun muassa kihlaus ja avioliitto kansallisen suurlupauksen, kielentutkija E. N. Setälän kanssa piti sisällään käsityksiä naisista miesten hengettärinä. Toisaalta ihanteiden lisäksi tutkimus tuo esille epätoivon ja uupumuksen hetkiä, joita Helmi Krohn kohtasi elämässään. Seksuaalisuutta käsitellään aviollisten velvollisuuksien ja vierauden näkökulmasta. Helmi Krohnin yhteiskunnallinen toiminta ja toimiminen Valvoja-lehdessä saavat myös huomiota, ja myöhemmin Vares tuo esille Helmi Krohnin arvojen ja velvollisuuden murroksen, vieraantumisen politiikasta ja nationalismista. Avioeron myötä Setälöiden kulttuurikoti hajosi johtaen lopulliseen välirikkoon. Lopulta Vareksen mukaan Helmi Krohnin elämässä on nähtävissä muutos aikaisemmasta velvollisuusetiikkaan nojautuvasta, yksilökeskeisempään, 1800-luvun ideaaleihin suuntaavaan tapaan, katsoa maailmaa.

Tutkimuksessa tukeudutaan Anne Ollilan Jalo velvollisuus -teokseen vahvasti, ehkä jopa siten, että se jossain määrin ohjaa myös Vareksen tulkintaa Helmi Krohnista. Helmi Krohn ei ollut virkanainen kuten Ollilan tutkittavat, mutta lukeutui kuitenkin sivistyneistöön, joilla oli samankaltainen suhtautuminen velvollisuusetiikkaan kuin hänellä. Onko Vareksen 1800-luvun loppuun ja 1900-luvun alkuun sijoittuva tutkimus sitten tarpeellinen, kertovatko Helmi Krohnin kirjeistä tehdyt tulkinnat jotain uutta ja kenties ihmeellistäkin? Tähän on vastattava, että ei mitään uutta auringon alla, ainakaan mitä tulee velvollisuusetiikan suhteen. Vares myöntää, että vastaavaa tutkimusta on aiemmin tehty, ja niissä on päädytty varsin harmoniseen yhteisymmärrykseen suomalaisen sivistyneistön arvoista. Ainakin tutkimus raottaa mielenkiintoisella tavalla Helmi Krohnin ja E. N. Setälän suhdetta toisiinsa, ehkä jopa murtaa tiettyjä kansakunnan kaapin päälle asetettuun mieheen asetettuja mielikuvia. Kuva henkilöstä nimeltä Helmi Krohn piirtyy tarkasti esiin hänen kirjeidensä kautta.

Naishistoriaa miehen kirjoittamana

Helmi Krohnin osaelämäkerta on naishistoriaa miehen kirjoittamana, ja sellaisena edustaa sellaista maailmaa, josta miestutkija helposti lokeroidaan, tai hän itse lokeroi itsensä pois. Olisiko naistutkija sitten tehnyt tutkimuksesta täysin eri suuntaan lähtevän, on hyvä pohtia. Ainakin yksi merkittävä seikka Vareksen tutkimuksesta puuttui. Naisen velvollisuusetiikkaan kuuluu keskeisenä osana äitiyden rooli, joka kuitenkin tutkimuksessa ohitettiin vain pinnallisilla maininnoilla. Kuitenkin kristillis-idealistiseen fennomaaniseen perinteeseen naiset erityisesti äiteinä liittyivät oleellisesti. Äiti oli kodin henki ja samalla kansakunnan romantisoitu emo. Mielenkiintoista olisi ollut, jos Vares olisi pohtinut Helmi Krohnin äitiyttä ja kokemuksia siitä suhteessa lapsuuden äidittömyyteen ja elämään vakaasti uskonnollisen äitipuolen kanssa. Näin ollen tutkimukseen olisi kaivannut myös enemmän tieteellistä vuoropuhelua muun muassa Krohnin sisaruksia useista eri näkökulmasta tutkineen Maarit Leskelä-Kärjen tulkintojen kanssa. Lisäksi Vares ottaa tutkimuksessa esiin yliminän käsitteen, jota ei kuitenkaan kovin selkeästi selitetä lukijalle. Termin yhtäkkinen ilmestyminen tekstiin saa lukijan jossain määrin hämilleen, ja ehkäpä hieman ärtyisäksikin.

Olisin kaivannut jossain kohdin tutkimukseen syvempää tulkinnallista otetta. Tähän psykohistoriallinen ote olisi ollut oiva apu. Vesa Vares kuitenkin tulkinnoissaan selvästi tekee psykohistoriaan viittaavia valintoja, vaikkei tunnustakaan sitä metodikseen. Joitain asiakokonaisuuksia olisi voinut jättää pois kokonaan, kuten seksuaalisuuden käsittelyn, joka teki enemmän oikeutta kirjeissä oleville seksuaalisuuteen liittyville viittauksille kuin itse Helmi Krohnin oman velvollisuusetiikan esiintuomiselle. Helmi Krohnin seksuaalisuutta ei millään lailla teoksessa syvemmin problematisoida, todetaan vain, että sukupuolielämä ei ollut hänelle mieluista. Jos seksuaalisuus ei ollut Helmi Krohnille merkityksellinen asia, miksi sitä tulisi korostaa, ellei käytä juuri mainittua psykohistoriallista otetta, joka tekisi enemmän oikeutta hänen naiseuden kokemiselleen, johon katson myös ruumiillisuuden ja seksuaalisuuden kuuluvan. Tässä suhteessa naistutkijan tekemät tulkinnat voisivat olla Vareksen tulkinnoista poikkeavia.

Helmi Krohn kasvoi itsenäiseksi aikuiseksi naiseksi, joka halusi tehdä muutakin kuin olla kotona. Lopputuloksena oli, että avioliitto ei kestänyt, entinen aviomies meni pian eron jälkeen naimisiin tuttavaperheen ottotyttären kanssa. Tähän liittyen lukijalla herää kysymys, miksi tutkimus kiinnittää huomionsa vain aikaan, jolloin Helmi Krohn sai paistatella riippuvaisena olentona miehensä rinnalla? Oliko tutkimuksen päähuomio sittenkin Helmi Krohnin suhteessa aviomieheensä, joka oli kansallisesti merkittävä hahmo? Vesa Vareksen mukaan hänen tutkimuksensa aikarajan kriteerinä on ennen kaikkea se, kuinka Helmi Krohnin täytyi määritellä, mitä vastuu, vapaus ja velvollisuus hänelle todella merkitsivät. Oliko hänen valintansa silti sidoksissa mieheen? Valintoja Helmi Krohn teki jo vuosia aiemmin, kun aloitti kirjoittamisen ja kääntämisen. Vuosien päästä E. N. Setälän suostumus avioeroon vasta sinetöi eropäätöksen, jota hänen vaimonsa oli halunnut kauan.

Velvollisuusetiikkaa ja valintoja

1800-luvun snellmanilaisuuden vaikutusta sivistyneistön ideaalikansalaisuus-käsitykseen ei Vareksen teos juurikaan käsittele. Kuten Marja Jalava tuo esille teoksessaan Minä ja maailmanhenki. (2005) , yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden välinen vuoropuhelu on ollut nähtävissä keskeisenä teemana 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Hallitseva velvollisuusetiikka on näin ollen jo omana aikanaan kertonut vain oman puolensa tarinasta. Vareksen teoksen nimi ”naisen velvollisuusetiikka” tuo esille myös rajanvedon miesten ja naisten velvollisuusetiikan välillä. Koti, uskonto, isänmaa ja niiden eteen uhrautuminen, sekä kaikinpuolinen hyveellisyys ja jalustalle nostaminen koskivat erityisesti 1800-luvun lopulta alkaen sivistyneistön naisia.

Kaikkinensa kyseessä on kuitenkin mielenkiintoinen osaelämäkertateos, joka tuo kaikessa laajuudessaan esille usein isänsä, sisarensa ja kuuluisan aviomiehensä varjoon jääneen sivistyneistönaisen ajatuksia. Velvollisuuden etiikka lopulta vaihtui hänen paluuseensa lapsuuden kosmopoliittisuuteen ja yksilöihanteeseen, kenties ne olivat alun perinkin hänelle ainoita oikeita tapoja elää. Hämäräksi jää, mikä sai Helmi Krohnin lopulta vaihtamaan velvollisuusetiikan yksilökeskeisempään ja omista tarpeista lähtevään maailmankuvaan: avioliiton pettymyksillä, kyllästymisellä ja aikuistumisella on kenties tässä osansa, kuten Vesa Vareskin teoksensa lopuksi toteaa. Ehkä velvollisuusetiikka oli toiminut aikansa, mutta myöhemmin täytyi kokeilla jotain muuta.

Kirjallisuutta:

Jalava, Marja: Minä ja maailmanhenki. Moderni subjekti kristillis-idealistisessa kansallisajattelussa ja Rolf Lagerborgin kulttuuriradikalismissa n. 1800–1914. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki 2005.

Leskelä-Kärki, Maarit: Aune Krohnin kristillinen ja kirjoittava elämä. Näkökulmia naisten ja uskonnollisuuden tutkimukseen. Teoksessa Tanssiva mies, pakinoiva nainen. Sukupuolten historiaa. Toim. Anu Lahtinen. Turun Historiallinen Yhdistys. Saarijärvi 2001.

Ollila, Anne: Jalo velvollisuus. Virkanaisena 1800-luvun lopun Suomessa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Tampere 1998.

Vares, Vesa: Helmi Krohn 1871–1913. Naisen velvollisuusetiikka ja yksilön ratkaisu. Yliopistopaino. Helsinki 2005.