Historia ei sellaisenaan laukaise konflikteja mutta on kylläkin käytettävissä pönkittämään niitä. Etelä-Venäjä on keskiajalta lähtein ollut klaanien, pikkuruhtinaiden ja nousuhakuisten yhtenäisvaltioiden taistelutanner, jolla myös historiapolitiikkaa on käytetty taistelun voimavarana. Historiankirjoittajat ovat Ukrainassa ja Venäjällä auliisti ottaneet poliittisen roolin ja sen avulla raivanneet menneisyydestä tulevaisuuden lähtökohtia. 2000-luvun itä- ja etelä-Venäjällä erityisiä valtiollisia kollektiivisen muistin instituutteja on valjastettu käyttämään historiaa uusnationalististen skenaarioiden levittämiseen. Historian totuudellinen käyttö edellyttää kuitenkin historiatiedon luonteen mukaista dialogista kerrontaa.
Ammattihistorioitsijoita pidetään joskus muinaisuudessa elävinä hassuina kummajaisina, joiden sallitaan esittää oikeiden asioiden tai uutisten jälkeinen loppukevennys. Ammattimaisen historioitsijan syvin olemus kohdistuu kuitenkin nykyisyyden ymmärtämiseen, sillä talvisodan taisteluissa tai Rooman keisareissa ei ole mitään itseisarvoista tiedettävää. Sellainen menneisyys, jolla ei ole yhtymäkohtaa nykypäivään, ei ole kiinnostava eikä se ole tieteellisesti relevantti. Historian perspektiivi onkin tulevaisuudessa. Se antaa yleissivistyksen ja kyvyn etsiä syvempää tietoa, ja sitten ymmärtää paremmin ajassa liikkuvia viestejä ja tulevaisuutta.
Miksi historiaa opiskellaan ja siinä suoritetaan tutkintoja, jos historiaa kykenee tutkimaan pelkällä luku- ja kielitaidolla? Toisin kuin usein luullaan, historia ei ole tosiasioiden kronologinen luettelo, vaan siitä tehty yleistys, analyysi ja teoria. Usein historiaa harrastavalta ei-ammattilaiselta puuttuu metodinen taso ja ymmärrys kontekstista.
Ihminen yksilönä ja yhteisön jäsenenä on moraalinen olento, jolla on kyky tehdä ero paitsi toden ja epätoden myös hyvän ja pahan välillä. Historian toimia on siksi luonnollista arvioida eettisesti ilman että arvioija eksyy historiatieteen ulkopuolelle. Historioitsijalla on tieteenalansa luonteesta nouseva oikeutus menneisyyden eettiseen arviointiin. Sitä harjoittaessaan hän ei politikoi vaan tutkii historiaa kirjoittaa professori emerita Sirkka Ahonen.
Emme ymmärrä Stalinin hallintoa ja suomalaisten suhdetta siihen paremmin, vaikka meillä olisi rekisteri kaikista tapetuista. Historiantutkimuksen tehtävä ei ole etsiä arkistoista historian tosiasioita positivismin hengessä, koska menneisyys ei selity keräämällä ja liittämällä irrallisia lähdefaktoja yhteen. Pitää ymmärtää, miksi ja miten kukin poikkeuksellinen fakta on syntynyt, ja vasta konteksti avaa ristiriidan. Siksi arkisto ei ole kansakunnan muisti vaan se on vain hallinnon kaatopaikka – emme löydä sieltä faktoja yhdistävää tieteellistä selitystä sellaisenaan kirjoittaa Itä-Suomen yliopiston yleisen historian professori Jukka Korpela.
Reino Kallion (s. 1939) kirja Elämän mittainen väitös on omalaatuinen, ellei peräti ainutlaatuinen historiantutkimuksen teon muistelun ja tulosten kertauksen yhdistelmä. Teoksen luonnetta on mahdotonta arvata vain tarkastelemalla kirjaa ulkoisesti. Kansikuvaan on valittu oltermanninsauva Lapualta. Sopivampaa kuvaa kirjalle ei olekaan, sillä Kallion väitöskirjan Pohjanmaan suomenkielisten kylien oltermannihallinto. Tutkimus vuoden 1742 kyläjärjestysohjeen toteuttamisesta (1982) tutkimuskohde on mukana […]
Satu Lidmanin, Anu Koskivirran ja Jari Eilolan toimittama Historiantutkimuksen etiikka täyttää tuiki tarpeellisen tehtävän. Historian väärinkäyttöön törmää yhä useammin niin totuudenjälkeisessä politiikassa kuin skuuppeja myyvässä historiakulttuurissakin. Kirja ohjaa historiantutkijoita olemaan väärinkäytön vahtikoiria mutta samalla tiedostamaan myös omassa työssään vastaan tulevat menneisyyden ihmisten käsittelyn eettiset ongelmat. Ajasta, jolloin historiaa kirjoitettiin moraalisen kasvatuksen nimessä, ei ole kauan. […]
CFP: Historiankirjoitus Suomessa ja Ruotsissa -seminaari, Jyväskylän yliopisto, Historian ja etnologian laitos, 24.–25.5.2018, (abstraktien määräaika 15.4.2018) Suomen ja Ruotsin historiantutkimuksen historian tarkastelussa on keskitytty yleensä joko Suomen tai Ruotsin ”oman maan” tutkijoiden toiminnan ja tutkimusten sisältöjen analyysiin. Mielenkiinnon kohteina ovat olleet muun muassa merkittävimmiksi katsotut henkilöt ja heidän ympärilleen muodostuneet, esimerkiksi kansalliseen historiankirjoitukseen tai rakennehistoriaan […]
Arvostelu
Kirja koostuu johdannosta ja 11 luvusta, jotka on jaettu kahden otsikon alle. Ensimmäinen osa ”Lingvistinen käänne analyyttisesta perinteestä jälkinarrativismiin” sisältää kuusi lukua ja toinen osa ”Kohti uutta realismia? Realistisia tendenssejä uudemmassa historiantutkimuksessa” viisi. Jälkisanoja tai yhteen vetävää loppulukua teoksella ei ole. Liekö toimittajille tullut kiire vai onko kyse ollut tarkoituksenmukaisesta ratkaisusta. Erityisesti teoksen oppikirjakäyttöä ajatellen […]
Teoksen aikajänne on erittäin laaja: keskiajalta 1900-luvun alkuun. Kirjan johdannossa mainitaan tavoitteena olleen ”valaista pitkän ajallisen tarkastelun kautta maailmankuviin vaikuttavien osasten jatkumoa ja murroksia”. Johdannon kirjoittajat toteavat kuitenkin, että kyse ei ole aate- eikä käsitehistoriallisesta läpileikkauksesta. Sen sijaan tarkoitus on käsitellä erilaisten ajattelutapojen monikerroksisuutta yksittäisten tapausten kautta. Tässä teos onnistuukin: se tuo esiin monenlaisia esimerkkejä […]
Historianfilosofia on harvinainen opus, suomalaisin voimin kirjoitettu, tuhti mutta kompakti perusteos, joka tulee enemmän kuin tarpeeseen. Vaikka angloamerikkalaisia historianfilosofian yleisteoksia, on ollut yleensä saatavilla, on etenkin yliopisto-opetuksessa pitkään kaivattu myös suomenkielisiä vaihtoehtoja. Tätä aukkoa käsillä oleva teos täyttää oikein hyvin. Tosin teosta voi moittia eurosentrismistä, sillä teoksessa ei edes viitata muualle kuin antiikin filosofian juurilta […]
Emeritusprofessori Heikki Ylikankaan uusinta teosta Mitä on historia ja millaista sen tutkiminen voisi luonnehtia esseistiseksi pohdinnaksi historiatutkimuksen olemuksesta. Nimestään huolimatta kyse ei ole historiantutkimuksen metodioppaasta. Kirja sisältää Ylikankaan tutkijanuransa aikana tekemiään havaintoja historiantutkimuksen käytännön ongelmista, tulkinnan eheydestä, objektiivisuudesta, lähteistä, koulukunnista ja nykytutkimuksen tilasta. Kaikkitietävän tutkijan ideaali Ylikangas esittelee ja problematisoi historiantutkimuksen erityispiirteitä mielenkiintoisesti. Jokainen tutkija […]
Arvostelu
Juuri haastavampaa käsitehistoriallista aihetta kuin feodalismin määrittely ja rajaus ei uuden ajan alun tutkija voine kuvitella. Keskiajan tutkijalle, ainakin pinnallisesti katsoen, tehtävä lienee yksinkertaisempi, sillä tuolloin käsitteeseen liittyy huomattavasti vähemmän vuosikymmenien saatossa keräytynyttä ideologista painolastia. Feodalismin käsite syntyi varhaisella uudella ajalla (ensimmäinen tunnettu maininta 1515) kuvaamaan keskiaikaista yhteiskuntaa. Feodalismiksi kuvattiin järjestelmää, jossa läänitysten myöntäminen synnytti […]