Väyrynen, Kari; Pulkkinen, Jarmo (toim.): Historian teoria. Lingvistisestä käänteestä mahdolliseen historiaan. Vastapaino, 2016. 366 sivua. ISBN 978-951-768-568-9.
Kirja koostuu johdannosta ja 11 luvusta, jotka on jaettu kahden otsikon alle. Ensimmäinen osa ”Lingvistinen käänne analyyttisesta perinteestä jälkinarrativismiin” sisältää kuusi lukua ja toinen osa ”Kohti uutta realismia? Realistisia tendenssejä uudemmassa historiantutkimuksessa” viisi. Jälkisanoja tai yhteen vetävää loppulukua teoksella ei ole. Liekö toimittajille tullut kiire vai onko kyse ollut tarkoituksenmukaisesta ratkaisusta. Erityisesti teoksen oppikirjakäyttöä ajatellen jonkinlainen lopetusluku, jossa olisi voinut esimerkiksi pohtia erilaisia tulevaisuuden suuntia, jonne historian teoria on mahdollisesti matkalla, olisi saattanut olla paikallaan. Muutama sana tulevaisuudesta tosin sisältyy jo johdantoon (s. 11), kun tulevaisuudessa teoreettisen keskustelun keskiöön uumoillaan nousevan realistisia tendenssejä nais- ja ympäristöhistorian parista. Joka tapauksessa tällaisenaankin teos muodostaa koherentin kokonaisuuden.
Kuva: Francesco Pesellino: ”Artes liberales”c.1450, Birmingham Museum of Art (Alabama). Wikimedia Commons.
Sami Syrjämäki esittelee oivaltavasti anakronismin ongelmaa historiassa, Ilkka Lähteemäki kontrafaktuaalista päättelyä ja Inka Moilanen retoriikkaa historian tulkinnan välineenä.
Teoksen luvuissa painottuu selkeästi lingvistisen käänteen merkitys viimevuosikymmenien historian teoriassa, mikä on toki aivan oikeutettua. Konstruktivismi, relationismi, narrativismi ja post-modernismi, jotka kaikki ovat olennaisesti kytköksissä kielelliseen käänteeseen, tulevat kattavasti käsitellyiksi.
Teoksen toisen osan viimeiset luvut Olavi K. Fältin Termodynamiikka, verkostoteoria ja kognitiivinen psykologia historiaa tulkitsemassa sekä Esa Ruuskasen ja Kari Väyrysen Ympäristöhistorian historiakäsityksestä olivat poikkitieteellisestä historiantutkimuksesta kiinnostuneille ehkä antoisimmat. Niissä käsiteltiin historian teoreettisia mahdollisuuksia ja mahdollisia kytköksiä suhteessa muihin tieteisiin ja muilta tieteiltä lainattujen käsitteiden ja teorioiden hyötyjä empiirisessä historiantutkimuksessa.
Kuva:James Howe Carse: Oldham from Glodwick, 1831. Gallery Oldham, Wikimedia Commons.
Kattava paketti teoreettisista ja tieteenfilosofisista kansainvälisistä keskusteluista
Kuten kirjan pääotsikko Historian teoria paljastaa, valtaosassa kirjan luvuista käsitellään teoriaa nimenomaan yksikössä, mikä viittaa historiaa koskevaan tieteenteoreettiseen lähestymistapaan. Historianfilosofiset kysymykset, kuten mitä historia on tai mitä sen tulisi olla, ovat tälle teoriaperinteelle ominaisia. Teoria tai pikemminkin teoriat liittyvät historiantutkimukseen myös muilla tavoilla. Tämän vuoksi olisin kaivannut hieman selkeämpää määrittelyä sille, mitä kirjoittajat tai teoksen toimittajat historian teorialla ymmärtävät ja miten erityisesti sana ”teoria” tässä yhteydessä määritellään.
Historian teoria on kattava paketti viimevuosikymmenten teoreettisista ja tieteenfilosofisista kansainvälisistä keskusteluista, joita kirjan artikkeleissa valotetaan usealta kantilta. Teos soveltuu esimerkiksi historian perusopintoihin kurssikirjaksi ja miksei myös muille historiasta ja tieteenteoriasta kiinnostuneille. Tämäkään teos ei kattavuudestaan huolimatta vielä vastannut siihen kysymykseen, miten ja millä kaikilla moninaisilla tavoilla historioitsijat nykyisin hyödyntävät erilaisia teorioita analyyttisina apuvälineinä menneisyyden tulkinnassa.