Biologinen sukupuoli on merkittävin ero, joka yksilöiden välillä voi olla. Onko myös olemassa ”miesten” ja ”naisten” aivot? Tähän ongelmaan ei ole yleispätevää vastausta, mutta Markus Heilig pohtii sitä monelta kannalta kirjassaan Naisen aivot, miehen aivot. Heilig on sekä psykiatri että aivo-, stressi- ja riippuvuustutkija, joka on tyttäriensä Saran ja Hannan myötä saanut tasa-arvoherätyksen. Hän tekee selväksi, että hänen kirjansa pohjautuu muutamaan yksinkertaiseen periaatteeseen, mutta hän tekee sen vasta sivulla 38 pohdiskeltuaan sitä ennen samanlaisuutta ja samanarvoisuutta.

Heiligin lähtökodat ovat seuraavat: 1) Kaikilla ihmisillä on oltava samat mahdollisuudet sukupuolesta riippumatta. 2) Saavuttaaksemme tämän tavoitteen meidän on hankittava riittävästi tietoa sukupuolten luontaisista samankaltaisuuksista ja eroista. 3) Vasta tämän jälkeen voimme laatia sellaiset tasa-arvotavoitteet – demokraattisesti mutta yksilönvapautta kunnioittaen – jotka eivät polarisoi eivätkä toimi itseään vastaan. Tämä edellyttää, että joissakin tapauksissa meidän on hyväksyttävä erot ja otettava ne huomioon, joskus taas voimme jättää ne huomioimatta. Tällöin on huolehdittava siitä, että saavutamme silti tavoitteemme eli tasa-arvoisen yhteiskunnan.

Jos kannatat Heiligin periaatteita, tartu kirjaan. Ja tartu siihen sittenkin, vaikka olisit samaa mieltä kuin Aristoteles (384–322 eaa.), joka tiesi aikanaan kaiken, kuten senkin, että luonto on luonut naisen miehen epätäydelliseksi kopioksi eikä matematiikka sovellu naisen kierolle ja valehteluun taipuvaiselle luonteelle. Nykyaikainen, siisti versio tällaisesta ajattelusta lienee, että eri tehtävät soveltuvat luonnostaan naisille ja miehille.

Heilig jakaa kirjansa yhdeksään lukuun, joissa hän käsittelee muun muassa aivojen kehitystä, ihmisten samanlaisuutta ja samanarvoisuutta, ihmislajin elämän perimmäistä tarkoitusta ja lisääntymisstrategioita sekä erilaisia näkemyksiä aivotoimintojen erilaisuudesta.  Varsinkin kysymys samanlaisuudesta ja samanarvoisuudesta on tulenarka. Jos biologisen sukupuolen sanotaan vaikuttavan ihmisen potentiaaliin, asiasta nousee meteli – ainakin Ruotsissa – ja ruotsalaisena Heilig sen tietää. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että biologian tuntemus auttaa, kun keskustelemme sukupuolten tasa-arvosta ja erityisesti kun haluamme puuttua sukupuolesta johtuvaan epäoikeudenmukaisuuteen. Hän huomauttaa, että yhteiskunnallisessa keskustelussa ihmisen biologiset lähtökohdat jätetään usein huomioimatta tai ainakin niitä aliarvioidaan suuresti. Hän myöntää, että yhteiskunnallisia kysymyksiä on käsiteltävä useimmiten juuri yhteiskunnallisella tasolla, mutta joskus neurobiologinenkin näkökulma saattaa olla paikallaan.

Niin kuin kunnon tietokirjassa kuuluukin, Heiligin teoksessa on viitteet ja niissä paljon kiintoisaa lisälukemista etupäässä englanniksi mutta myös ruotsiksi. Parin julkaisun tekijöinä näyttää olevan suomalaisiakin. Muutamissa viitteissä on mainittu myös teoksesta ilmestynyt suomennos, mistä kiitos kustannustoimittajalle. Hakemistoa kirjassa ei ole, mutta siitä löytyy suppea sanasto: 26 käsitettä. Enemmänkin selitettäviä sanoja tekstistä olisi ollut. – Mahtaako muuten yksikään tietokirjailija käyttää valistuneita maallikoita apuna sanastojen ja hakemistojen laadinnassa? – Kuvia, kaavioita ja graafisia esityksiä Heiligin kirjassa on vähän, vain kymmenkunta, mutta yksi niistä, monivärinen magneettikameralla otettu aivokuva näyttää huikealta taideteokselta.

Tunne itsesi

Kirjansa viimeisessä, 17-sivuisessa luvussa, ”Tunne itsesi” Markus Heilig tiivistää sanottavansa muutamaan ydinkohtaan. Esittelen ne tässä, ennen kuin tarkastelen hänen edeltävissä luvuissa käsittelemiään faktoja ja näkemyksiä.

Heilig muistuttaa, että ihminen on evoluution ensimmäinen laji, jolla on hyvät mahdollisuudet itse valita, millainen laji me haluamme olla tulevaisuudessa. Niinpä suuri kysymys kuuluu: mitä haluamme tasa-arvon merkitsevän? Tarkoittaako tasa-arvo sitä, että miehillä ja naisilla on samanlaiset mahdollisuudet elämän tärkeillä osa-alueilla (terveyteen, perheen perustamiseen ja ammatinvalintaan liittyvissä asioissa)? Tarkoittaako se sitä, että naisten ja miesten erilaiset lähtökohdat otetaan tarvittaessa huomioon? Vai onko perusoletus, että sukupuolilla ei ole merkityksellisiä eroja? Tarkoittaako tasa-arvo siinä tapauksessa, että ryhmätasolla eri sukupuolten pitäisi pärjätä yhteiskunnassa kutakuinkin samalla tavalla? Vai onko yhä olemassa esteitä, joita tasa-arvotyö ei ole poistanut? Vastaukset, joita näihin kysymyksiin annamme, ovat moraalisia, esteettisiä ja poliittisia.

–Evoluutiossa tapahtuneen sopeutumisen juuret ovat usein lisääntymisstrategioissa, jotka ovat kehittyneet erilaisiksi. Useimpien lajien koiraat nimittäin yrittävät maksimoida pariutumismahdollisuutensa, naaraat taas yrittävät rajoittaa omiaan. Naisten ja miesten erilaiset lisääntymisstrategiat edellyttävät myös aivoilta erilaisia ominaisuuksia. Nämä sukupuolisidonnaiset ominaisuudet ovat dimorfisia eli binaarisia. Muut systemaattiset sukupuolierot ovat allomorfisia eli ei-binaarisia; ominaisuutta voi olla enemmän tai vähemmän eikä sen määrä riipu sukupuolesta. Esimerkiksi verbaalisessa ja sosiaalisessa kyvyssä tytöt ovat ryhmätasolla poikia jonkin verran parempia. Pojilla taas on yleisesti ottaen paremmat kyvyt avaruudellisessa hahmottamisessa ja matematiikassa. Monet heidän kognitiivisista toiminnoista vaihtelevat enemmän kuin tyttöjen.

–Hermosoluyhteyksissä vaikuttaa olevan systemaattisia sukupuolieroja. Naisen isoaivojen puoliskojen hermosolut pystyvät kommunikoimaan tehokkaasti keskenään, mutta miehen aivojen puoliskojen sisäiset hermosoluyhteydet vahvistuvat.

–Modernissa, sosiaalisesti monimutkaisessa yhteiskunnassa tarvitaan yhä vähemmän ominaisuuksia, jotka ovat yleisempiä miehillä kuin naisilla, sillä työmarkkinoita hallitsevat palveluammatit ja korkeaa koulutusta vaativa tekniikka, kun taas lihasvoimaa vaativat tehtävät, joissa pärjää vähälläkin koulutuksella, aina vain vähenevät. Tämä ruokkii populistisia liikkeitä. Tasa-arvotyön perustana on oltava tieto biologiaan liittyvistä sukupuolten eroista ja samankaltaisuuksista ja se, ettei mitään ryhmää syyllistetä. Hieman yllättäen Heilig julistaa tämän perään: ”Matka kohti tasa-arvoisuutta alkaa siitä, että ehkäisymenetelmät ja turvallinen abortti ovat vapaasti kaikkien saatavilla ja että tarjolla on sairaanhoitoa ja koulutusta.”

–Ihminen on hyvää vauhtia murtautumassa ulos siitä lokerosta, jossa biologiset lähtökohdat ovat koko evoluutiohistorian ajan rajoittaneet ihmisen elämää. Uudet menetelmät – koeputkihedelmöitykset, kloonaus – avaavat teoreettisen mahdollisuuden, että ihmiset voivat elää ja jatkaa sukuaan samansukupuolisessa yhteiskunnassa.

–Tasa-arvon kannalta keskeisin kysymys on tulojen oikeudenmukainen jakautuminen. Jos tärkein tavoitteemme on oikeudenmukaisuus eli miehille ja naisille suurin piirtein samat palkat, on vaikea saavuttaa sitä pyrkimällä siihen, että joka ammatissa olisi yhtä paljon miehiä ja naisia. Mies- ja naisenemmistöisten ammattien palkkaerojen poistamiseen ei tarvita juuri muuta kuin poliittista rohkeutta.

Siinäpä teesejä kerrakseen! Heilig ei käsittele kaikkia yhteenvedossa esittämiään näkemyksiä yhtä provokatiivisesti aikaisemmissa luvuissa, vaan paneutuu niissä pikemminkin esittelemään tutkimusten tuottamaa tietoa sekä hiirten että ihmisten aivojen toiminnasta. Muutaman aika pahan heiton hän kuitenkin sinkoaa. Hän kirjoittaa muun muassa miesten ”suojatyöpaikoista” tarkoittaen näillä paljon ruumiillista voimaa vaativia töitä. Joku voisi tästä loukkaantua.

Kerron ensin vähän ihmisen aivoista lähinnä Heiligin mainintojen pohjalta ja siirryn sitten tarkastelemaan kirjan kiintoisimpia kohtia.

Muutama sana aivoista

Aivot on jättiläismäinen hermosolmuke, jonka tilavuus on Heiligin mukaan noin 1,2 litraa. Wikipedia tietää aivojen olevan 1 350 kuutiosenttimetrin kokoinen ja painavan 1,3–1,5 kiloa. (Samainen W-artikkeli muuten hyödyntää paljon Heiligin teoksen tietoja.) Tietosanakirja vuodelta 1909 toteaa aikuisen aivojen painavan 1 400 grammaa, mikä pitänee edelleen paikkansa. Miesten aivot ovat noin kymmenen prosenttia isommat kuin naisten aivot, ovathan nisäkäsurokset muutenkin kookkaampia kuin naaraat. Tutkimusten perusteella aivojen tai aivojen osa-alueiden kokoerolla ei ole yhteyttä toiminnallisiin eroihin.

Heilig kertoo, että ihmisen hermojärjestelmä alkaa kehittyä hyvin varhain, samaan aikaan kuin sikiölle alkaa kehittyä kivekset tai munasarjat. Vastasyntyneellä ihmisvauvalla on noin 100 miljardia hermosolua, mutta aivot ja niiden toiminnot eivät suinkaan ole valmiit vielä pitkään aikaan. Tärkeät alueet, esimerkiksi otsalohkot, kehittyvät valmiiksi vasta noin 25 vuoden ikään mennessä.

Ihmisen käyttäytyminen on aivotoiminnan tulosta. Aivojen varsinainen, evoluution aikana muotoutunut tehtävä on hyvin yksinkertainen: ympäröivän maailman tarkkaileminen ja tulkitseminen ja sen jälkeen kehon ohjaaminen saadun tiedon pohjalta niin, että yksilö selviytyy hengissä, lisääntyy ja pystyy huolehtimaan jälkeläisistään. Aivojen tehtävä on siis lajin säilyttäminen.

Vaikka aivojen koolla ei olekaan merkitystä aivojen toiminnan kannalta, sillä on merkitystä, että miehet ovat kaiken kaikkiaan pitempiä, painavampia ja voimakkaampia kuin naiset. Heiligin mukaan on melko loogista väittää, että miehen ja naisen erilaisten kehojen ohjaamiseen tarvitaan erilaisia aivoja, jotka puolestaan tuottavat erilaisia psykologisia toimintoja. Miesten ja naisten aivoissa onkin todettu merkittäviä, systemaattisia eroja. Nimenomaan hermoyhteydet ovat selvästi erilaiset naisten ja miesten aivoissa.

Heilig kirjoittaa jatkuvasti vain kahdesta neurobiologisesta sukupuolesta, miehistä ja naisista tai pojista ja tytöistä sekä näiden erilaisista aivoista. Muita sukupuolia Heilig ei ota kirjassaan huomioon, vaikka puhuu tasa-arvosta ja samanarvoisuudesta. Tosin hän mainitsee, että maskuliininen ja feminiininen eivät ole toistensa vastakohtia tai saman ulottuvuuden ääripäitä, vaan on kyse kahdesta eri ulottuvuudesta. Niinpä yksilöllä voi ilmetä sekä maskuliinisuutta että feminiinisyyttä eri määriä.

Kaikesta huolimatta humanistinkin on kiehtovaa saada tietää, miten sukupuolettomasta alkiosta joko kehittyy naaras tai uros yhden ainoan molekyylin ansiosta ja miten kummallekin sukupuolelle on ominaista tietynlainen parittelukäyttäytyminen. Sekin mahdollisuus toki on, ettei yksilölle kehity minkäänlaista sukupuolista käyttäytymistä. – On hyvä muistaa, että suuri osa aivotutkimuksista on toistaiseksi tehty hiirillä, mutta koska ihmisen ja hiiren DNA:t ovat varsin lähellä toisiaan, tutkimustulosten oletetaan pätevän ihmiseenkin.

Aivojen erilaisilla kuvantamismenetelmillä on jo useiden vuosien ajan pystytty paljastamaan miesten ja naisten aivojen erilaisuuksia, ja tulevaisuudessa näistä saadaan varmasti yhä enemmän tietoa. Epäilemättä ruvetaan selvittämään myös muun sukupuolisten henkilöiden aivojen salaisuuksia, vaikkei Heilig tätä sanokaan.

Nyt haukkapaloja kirjan annista!

Matemaattinen lahjakkuus

Eräs seikka, johon aivojen erilaisuuden ajatellaan vaikuttavan, on matemaattinen lahjakkuus. On nimittäin havaittu, että naisten ja miesten matemaattisessa lahjakkuudessa on eroja. Heiligin mainitsemien tutkimusten mukaan yhtä matemaattisesti lahjakasta tyttöä kohden on 14 matemaattisesti lahjakasta poikaa. Monissa maissa jo alle kouluikäisten poikien ja tyttöjen välillä on havaittu isoja sukupuolieroja matemaattisessa ja avaruudellisessa hahmottamiskyvyssä sekä suhtautumisessa matematiikkaan. Jotkut kuitenkin väittävät, että erot johtuvat sosiaalisista tekijöistä. Jos näin on, tätä vaikutusta voidaan koettaa poistaa.

Jos lukija ei pidä ajatuksesta, että miehet suoriutuvat naisia paremmin matemaattista lahjakkuutta vaativissa tehtävissä lähes koko maailmassa, häntä saattaa lohduttaa, että Islannissa ja Indonesiassa tilanne on jostakin syystä päinvastainen.

Käsitys tasa-arvosta voi olla elämän ja kuoleman kysymys

Pyrkimys tasa-arvoon on puhtaasti arvoihin perustuva kannanotto. Biologia ei sanele, miten asioiden pitäisi olla. Se kertoo vain, miten asiat ovat. Ihmiset sitten päättävät, mihin pyritään. Yhteiskunnallisista kysymyksistä kiinnostuneet henkilöt jättävät usein biologiaan perustuvat näkemykset täysin huomiotta tai suhtautuvat niihin jopa vihamielisesti. Tasa-arvon saavuttaminen on kuitenkin vaikeaa tai suorastaan mahdotonta, jos emme ymmärrä, miten sukupuolierot vaikuttavat yksilöiden mahdollisuuksiin. Siksi on tunnettava myös ihmisen hermojärjestelmän toimintaan liittyvät sukupuolisidonnaiset erot ja tiedettävä, miten nämä erot vaikuttavat käyttäytymiseemme ja valintoihimme.

Humanistisen ajattelun mukaan kaikki ihmiset ansaitsevat tulla kohdelluiksi tasavertaisesti. Sen vuoksi joissakin asioissa täytyisi korostaa sukupuolieroja. Esimerkiksi lääkäreiden tulisi tietää miesten ja naisten sydäninfarktioireiden erilaisuus ja osata tunnistaa ne, jotta kaikki saisivat itselleen sopivaa hoitoa. Heidän tulisi myös osata lääkitä eri tavoin masennuksesta ja alkoholiriippuvuudesta kärsiviä miehiä ja naisia, sillä lääketutkimuksissa todettu eri sukupuolten reagoivan eri tavalla lääkkeisiin. Samanlaisen lääkityksen antaminen kummallekin sukupuolelle ei siis itse asiassa ole tasa-arvoista, koska se estää kaikkia potilaita saamasta parasta mahdollista hoitoa. Naisten kohteleminen miehisten mittapuiden mukaan voi aiheuttaa jopa ihmishenkien menetyksiä. Sukupuolten tasa-arvoinen kohtelu edellyttää sukupuolierojen huomioon ottamista, vaikka ärhäkimmät feminismit väittäisivätkin, että ihmiset ovat samanlaisia, ja mahdolliset erot johtuvat ennakkoluuloisten ihmisten luomista sosiaalisista rakenteista.

Muistot ja tunteet

Larry Cahill totesi vuonna 1995 julkaistussa tutkimuksessaan, että voimakkaiden negatiivisten tunteiden aikana syntyneet muistot säilyvät aivoissa pidempään kuin neutraaleihin tunteisiin liittyvät muistot. Hän pystyi osoittamaan, että syynä oli aivojen mantelitumakkeen eli amygdalan aktivoituminen. Tuon aivoalueen aktivoitumisen tiedettiin liittyvän pelkoreaktioon, mutta sen vaikutusta muistiin ei ollut aikaisemmin tiedetty. Tutkimuksia toistettaessa selvisi sekin, että naiset ja miehet prosessoivat tunneperäisiä muistoja eri tavoin; naisilla aktivoituu amygdalan vasen mantelitumake ja miehillä oikea.

Tutkimustulokset eivät ole kaikkien mieliksi

Psykologi ja lääkäri, skitsofreniatutkija Raquel Gur ja matemaatikko ja tietojenkäsittelyn asiantuntija, aivokuvien analysoija Rangini Verma kollegoineen Pennsylvanian yliopistosta totesivat, että miehen ja naisen aivoissa on evoluution aikana tapahtunut erilaistumista, ja erot tuntuvat täydentävän toisiaan niin, että ne ovat edistäneet ihmisen selviytymistä lajina. He tutkivat magneettikameralla lähes tuhannen henkilön aivojen hermosoluyhteyksien vahvuutta eli konnektiviteettia ja päätyivät tulokseen, että miesten aivoissa aivopuoliskojen sisäiset hermoyhteydet ovat voimakkaampia, mutta naisten aivoissa voimakkaampia ovat aivopuoliskojen välisetyhteydet.

Tutkimustulos ei miellyttänyt kaikkia kollegoja, joten eräät hyökkäsivät raivokkaasti tutkijoiden kimppuun. Heilig vihjaa, että he lienevät sekoittaneet samanarvoisuuden ja samanlaisuuden. Hän kiirehtiikin toteamaan, että tutkimustyön ei ole tarkoitus myötäillä toiveitamme ja odotuksiamme, vaan sen tavoitteena on vastata kysymykseen, kuinka luonto toimii. Miten voimme saada käyttökelpoista tietoa, jos emme ole valmiita hyväksymään vastauksia, jotka eivät vastaa odotuksiamme? Gur ja kollegat kirjoittivat omassa vastineessaan kritikoijille: Jos et pidä viestistä, älä ammu viestintuojaa!

Erilaiset lisääntymisstrategiat

Sukupuolten erilaiset kehot ja lisääntymisjärjestelmät ovat edellyttäneet myös aivojen ja käyttäytymisen erilaistumista, jotta sukupuolet ovat saavuttaneet maksimaalisen evolutiivisen kelpoisuuden ihmislajin kehityshistoriassa. Sukupuolet ovat eläneet erilaistuneina satoja tuhansia vuosia. On vaikea kuvitella, ettei tämä olisi vaikuttanut elimiimme, myös aivoihimme, ja käyttäytymiseemme – etenkin kumppanin valintaan, lisääntymiseen ja sen takana oleviin aivotoimintoihin.

Koiraiden ja naaraiden lisääntymisstrategiat ovat evoluution aikana kehittyneet sellaisiksi, että ne ovat ristiriidassa toistensa kanssa. Koiras pyrkii parittelemaan mahdollisimman monen naaraan kanssa, häätämään muut urokset ja tappamaan toisten urosten jälkeläiset, mutta naaras pyrkii valikoimaan koiraan, jonka kanssa se parittelee jälkeläisiä saadakseen. Tuon koiraan pitäisi myös pystyä huolehtimaan naaraan ja jälkeläisensä ravinnon saannista ja turvallisuudesta. Me ihmiset olemme rakentaneet kokonaisia yhteiskunnallisia instituutioita varmistaaksemme, ettei sukupuolten lisääntymisstrategioiden ristiriitaisuus vaaranna lastemme hyvinvointia. Vaikka tietyillä lisääntymisstrategioilla on pitkä evoluutiohistoria, se ei kerro mitään siitä, millaista perhepolitiikkaa meidän pitäisi kannattaa.

Ikiaikaisen lisääntymisstrategiansa vuoksi nimenomaan miesten on yhä vaikeampi vastata yhteiskunnan asettamiin haasteisiin. Ei ole helppoa päättää, mikä on optimaalisin lisääntymisstrategia vallitsevissa oloissa. Aivojen historian kehityskerrokset saattavat päätyä erilaiseen käsitykseen. Ei ole mikään ihme, että miehet kokevat olevansa puun ja kuoren välissä, kun ideaalina pidetään toisaalta donjuania ja toisaalta hyvää, tasa-arvoista isää. Meidän onkin ensin ymmärrettävä sukupuolisidonnaisen käyttäytymisen takana oleva neurobiologinen perintö ja sen jälkeen löydettävä keinot, joilla voimme kontrolloida sitä elääksemme ihmishenkeä, itsemääräämisoikeutta ja muita humaaneja arvoja kunnioittavassa yhteiskunnassa.

Nisäkkäiden jälkeläiset eivät ole syntyessään täysin kehittyneitä, vaan ne kehittyvät vielä pitkään syntymän jälkeen tarviten jatkuvaa hoivaa ja huolenpitoa. Koiraan ei siksi enää välttämättä kannata jatkaa uusien parittelumahdollisuuksien hakemista. Jotta parittelemisesta ja hedelmöittymisestä olisi hyötyä, koiraan on varmistettava, että jälkeläiset selviytyvät hengissä siihen asti, että ne pystyvät huolehtimaan itsestään ja lopulta lisääntymään.

Otsalohkot kehittyvät hitaasti

Tulevaisuuden suunnittelukyky ja impulssien kontrollikyky sijaitsevat aivojen otsalohkoissa. Henkisistä kyvyistämme ne kehittyvät hitaimmin. Sitä paitsi poikien otsalohkot ja niiden toiminnot kehittyvät hitaammin kuin tyttöjen. Ero on suurimmillaan yläaste- ja lukioiässä. Adhd-keskittymishäiriö on suurelta osalta hitaasti kehittyvien otsalohkojen syytä. Otsalohkot kehittyvät valmiiksi vasta noin 25 vuoden ikään mennessä. Ei siis ole ihme, että lukuisille pojille kouluaika luo pohjan koko loppuelämän kestävälle syrjäytymiselle, kun koulu ei huomioi heidän aivojensa erilaista kehitysfysiologiaa. Yhteiskunta joutuu maksamaan siitä kalliin hinnan. Kouluissa olisi tiedostettava se, että pojilla aivojen otsalohko kehittyy hitaammin kuin tytöillä ja heidän on vaikeampaa keskittyä pitkiä aikoja. Siksi luokkahuoneet olisi muutettava rauhallisemmiksi ja varmistettava, ettei poikien koulumenestys riipu siitä, jaksavatko he istua 45 minuuttia paikallaan.

Monimuotoisuus

Vaikka luonnossa asiat tapahtuvat tietyllä tavalla, se ei kerro mitään siitä, kuinka moraalista tai toivottavaa se on. Kun mahdollisuudet vaikuttaa elämään lisääntyvät koko ajan, luonnollisen ja luonnonmukaisen vaihtoehdon ei tarvitse välttämättä olla se, mitä haluamme tai valitsemme. On kuitenkin vaikea ennustaa, kuinka paljon ihmiset tulevaisuudessa käyttävät mahdollisuuksiaan. Evolutiivisen kelpoisuuden kannalta tietyissä olosuhteissa kannattaa pitäytyä tutussa ja turvallisessa vaihtoehdossa, toisissa taas on suotuisaa kokeilla uutta. Yhteisön säilymisen kannalta on ollut edullista, että väestössä on ollut varovaisia ja vanhaan takertuvia (kyyhkysiä) sekä rohkeasti kaikkeen uuteen säntääviä yksilöitä (haukkoja). Ryhmän monimuotoisuus on siis arvokas seikka ihmislajin säilymisen kannalta.

Tasa-arvon kannalta on tärkeää, ettei ketään kohdella huonommin eikä kenenkään mahdollisuuksia rajoiteta sen perusteella, että on syntynyt mieheksi tai naiseksi – tai joksikin muuksi.

Muuta lukemista:

Eagleman, David (2018), Aivot: Ihmisen tarina. – Arvostelu Agricolassa 30.5.2018.
Harari, Y. (2015), Sapiens: A brief hisrory of humankind. [Sapiens – ihmisen lyhyt historia, 2017.]
Harris, S. (2010). The moral landscape: How science can determine human values. [Miten tiede määrittää inhimilliset arvot? 2010.]
Kahneman, D. (2011), Thinking, fast and slow. [Ajattelu, nopeasti ja hitaasti, 2017.]
LeDonx, Joseph (1996), Emotional Brain.