Rasismi ja siihen kytkeytyvät globaalit ja paikalliset valtahierarkiat ovat yksi nykyhetken tärkeimmistä yhteiskunnallisista keskustelunaiheista, ja niihin pureutuu myös Reni Eddo-Lodgen teos Miksi en enää puhu valkoisille rasimista. Eddo-Lodge yhdistää teoksessa esseistisellä tavalla henkilökohtaisen elämänsä mustana brittinä laajempaan viitekehykseen, kun hän kuvaa omaa matkaansa rodullistavien rakenteiden ymmärtämisen tiellä osana juuri näiden rakenteiden analyysiä. Kirjan kontekstina on ennen kaikkea rasismi Britanniassa, joten sen esimerkit rasistisista rakenteista, yhteiskunnallisista ongelmista sekä rodullistamisen historiasta kumpuavat juuri saarivaltiosta. Teos on kirjoitettu antirasistisen toiminnan tueksi sekä murentamaan rasismin valtaa.

Teoksen tärkein viesti on pakottaa valkoisuuteen liittyvä valta näkyväksi. Eddo-Lodge lähestyy aihetta avaamalla mustan Britannian historiaa, josta nykyhetken rakenteellinen syrjintä ja eriarvoisuus monin tavoin kumpuavat. Hän nostaa esiin niitä monia eri tapoja, joilla rodullistetut ovat sekä Britanniassa että laajemmin länsimaissa toimineet rasismia vastaan, kärsineet sen seurauksista ja rakentaneet kaikin keinoin parempaa tulevaisuutta valkoisten vastarinnasta huolimatta. Teoksen tilastot, analyysit ja poliittisen historian kuvaukset antavat monin eri tavoin selkänojan, johon tukeutua rasismia käsittelevissä keskusteluissa, ja jonka kautta välittää tietoa rasismista uusille yleisöille.

Rasismia vastaan valtarakenteita näkyväksi tekemällä

Eddo-Lodge analysoi erityisen mielenkiintoisella tavalla rodullisuuden ja luokan sekä rodullisuuden ja sukupuolen välisiä suhteita. Luokkaa ja sukupuolta käytetään usein sujuvasti eriarvoisuuden mittareina myös ylä- ja keskiluokkaisten kuin miestenkin kuullen, kun taas rodullisuuden noustessa esiin valkoiset usein peittävät korvansa ja kieltäytyvät ymmärtämästä. Taustalla on syvään pinttynyt käsitys siitä, että rasismin olemassaolon tunnustaminen tai omien rasististen ajatusten myöntäminen kumpuavat ihmisten sisäisestä pahuudesta eivätkä rakenteista, joihin kukin valkoinen on kasvaessaan sosiaalistunut. Kun rasismi nähdään yksilöiden ominaisuutena ja liitetään syrjintään sekä väkivaltaan, ei kukaan halua tunnustautua rasistiksi. Mikäli lähtökohdaksi otetaan ymmärrys siitä, että ympäröivä yhteiskunta on lähtökohtaisesti rasistinen ja yksilöt omaksuvat tätä kautta auttamatta rasistisia ajatusmalleja, on helpompaa lähteä purkamaan omaa käytöstä ja muuttaa sitä.

Kun Eddo-Lodgen teos keskittyy analysoimaan rasismia Britannian kontekstissa, suomenkielisen laitoksen esipuheen kirjoittanut Maryan Abdulkarim tuo ansiokkaasti esiin rasismin kontekstuaalisuutta. Abdulkarim korostaa myös antirasistisen toiminnan merkitystä Suomessa suomalaisen yhteiskunnan omat valtarakenteet huomioiden. Hienoa teosta täydentävä esipuhe jättää näin toivoakseni monille lukijoille tarpeen ymmärtää Britannian esimerkkien myötä, miten rasismia ilmenee Suomessa ja miten sitä vastaan voisi toimia. Saana Rusin erinomainen käännöstyö kiinnittää myös osuvasti huomion suomenkielisen ja englanninkielisen sanaston vivahde-eroihin. Englanninkielisen alkuteoksen otsikossa oleva käsite race ei suomennu koko merkitykseltään oikein rotuna, mistä syystä Rusi on kontekstista riippuen käyttänyt käsitteitä ihonväri, rodullisuus sekä etninen tausta.

Teoksen myötä jäin myös pohtimaan omaa asemaani sen arvostelijana. Valkoisuutta tutkivana väitöskirjatutkijana pyrin lopulta samaan lopputulokseen Eddo-Lodgen kanssa. Toivomme molemmat, että valkoiset niin Britanniassa, Suomessa kuin muuallakin ymmärtäisivät rasististen ja rodullistavien rakenteiden läsnäolon oman elämänsä ja yhteiskuntansa kontekstissa sekä oman roolinsa niiden ylläpitämisessä. Valkoisuus ja muut näkymättömät valtapositiot voivat säilyttää valtansa vain niin kauan, kun niitä pidetään luonnollisina osina ympäröivää todellisuutta. Kun näiden valtapositioiden näkymättömyyden tuo näkyviin, niiden valta alkaa horjua. Tämä on nähdäkseni monin tavoin antirasistisen toiminnan keskiössä ja sitä kautta antirasistinen toiminta on kiinteästi läsnä omassa tutkimuksessani. Toisaalta teos jätti kuitenkin halun ymmärtää vielä paremmin, kuinka voin itse toimia vielä herkemmin rasistisia rakenteita vastaan.