Timo Pennanen on koonnut hitit Suomen listoilta vuosilta 1960–2019 kirjaansa Top 1000. Kuuden vuosikymmenen tuhat menestyneintä listahittiä Suomessa, pisteyttänyt nuo kaikki listat ja saanut kokoon yli 13 000 kappaleen tietokannan, joka yhdistää hyvin erilaisissa yhteyksissä ja valintakriteereillä alun perin luodut listat. Single-levyt on koottu neljästätoista ja albumit yhdestätoista lähdejulkaisusta. Lisäksi mukana on käytetty radiolistoja, Raha-automaattiyhdistyksen jukebox-listoja, Discopressin disko- ja tanssilistoja sekä lopuksi striimaustietoja.

Musiikkiäänitteiden menestyksen mittaaminen on kuuden vuosikymmenen aikana muuttunut yhä haastavammaksi. Siirtyminen singleistä albumi- ja digiaikaan sekä jukeboksiteollisuudesta  laulukilpailujen vaikutukseen levymyyntiin tekee vertailun vanhojen ja uusien tilastojen kesken todella vaikeaksi. Pennanen on ratkaissut tämän ongelman muuntamalla erilaiset listasijoitukset  taulukkolaskentaohjelmalla yhdenvertaisiksi kokonaispisteiksi siten, että tuhannen esityksen otannassa pyritään säilyttämään tasapaino niin eri aikakausien kuin suomalaisten ja kansainvälisten esiintyjien  välillä.

LISTAHITTIEN ALKEMIAA

Harvassa ovat ne henkilöt, jotka eivät kokisi nostalgisia väristyksiä selaillessaan Pennasen kirjaa, joka toimii hyvin monella tasolla äänilevykulttuurin muistin ja sen erityispiirteiden tallentajana. Suomen ensimmäisiä säännöllisiä levymyyntilistoja alettiin julkaista vuonna 1960 sisältäen lopulta – ja eri vaiheissa – single-, ep-, albumi-, jukebox-, radio-, lataus- ja striimaus-listat. Tältä pohjalta Pennasen kirja synnyttää lukijassa inspiroivia ajatuksia siitä, miten ja miksi tietynlainen musiikki on suosittua juuri tietyn julkaisuformaattinsa ansiosta. 1960-luvun single-levyjen suosiosta, ja niihin liitetyistä yksittäisistä esiintyjistä – esimerkiksi Danny, Beatles ja Tom Jones – siirrytään seuraavien vuosikymmenten kasvavaan artistivalikoimaan sekä tämän päivän striimaus-listoihin, joiden taakse kätkeytyvät tekijät eivät identifioidu pelkästään julkisuudessa paistatteleviin esiintyjiin.

Pitkä matka on myös Top 1000 -listan kärkeen päätyneen Mauno Kuusiston vuoden 1965 suosikkilevystä Kertokaa se hänelle ja kolmanneksi tulleen Tapio Rautavaaran Häävalssista (1965) JVG:n striimaushittiin Ikuinen vappu (2019), joka on Top 1000 -listan toiseksi suosituin kappale. Kirjan esittelemissä listauksissa sekoittuvat keskenään niin klassikot ja edelleen nostalgiakanavien soittolistoilla esitetyt kappaleet kuin täysin unohdetut – aikanaan myös yllättävinä suosikkeina juhlitut – levyt. Tässä on juuri yksi listamusiikin viehätys. Selviönomaisten suosikkilevyjen joukkoon on aina mahtunut kummajaisia ja yhden hitin ihmeitä, joiden perusteella ajatukset kansallisen musiikkimaun stereotyyppisistä ja muuttumattomista piirteistä usein kyseenalaistuvat.

ULKOASUN JUHLAA

Kirjan miellyttävää selailu- ja lukukokemusta vahvistaa myös teoksen kuvallinen ilmaisu. Pennanen on taustaltaan graafinen suunnittelija, joten jokaisen levyn rinnalle asetettu levynkansi tai valokuva artistista/yhtyeestä noudattaa mietittyä ja selkeää kuvituksellista linjaa, joka luo lukukokemukselle samanalaiset puitteet kuin näitä levytyksiä olisi pläräämässä itse levymyyntiliikkeessä.

Levytykset esitellään myös aikajärjestyksessä, ja niitä tukevat tekstinpätkät, joissa Pennanen osoittaa myös tiivistämisen ja mielenkiintoisen havainnoitsijan kykynsä. Täydentävät osuudet – esimerkiksi hittikappaleiden introista, pituuksista, levytysten loppuhäiveistä, levytyskielistä ja melkein mukaan päässeistä hiteistä – lisäävät kekseliään information määrää. Myös kiinnostavat nostot muun muassa Suomen listoilla muuhun maailmaan nähden pärjänneistä kappaleista vie ajatukset erityyppisten tutkimuskysymysten pariin. Mitä esimerkiksi sukupuolten vaihtelu kappaleiden esittäjissä eri aikoina kertoo suomalaisten musiikkimausta?

PATETIAA JA HUUMORIA: SUOMALAISEN MUSIIKINKULUTTAJAN MAAILMANKATSOMUS

Jos rinnakkain asettelee TOP 1000 kirjan perusteella suosituimpia suomalaisia viime vuosikymmenien kappaleita, nousee sieltä esiin ehkä yksi laajempi ilmiö. Suurin osa suosituista kappaleista on pateettista ja melankolista iskelmää ja poppia Mauno Kuusiston Kertokaa se hänelle, Ressu Redfordin käännöshitin Älä mee (1990) tai Reijo Kallion erotilityksen Yksinäinen (1979) tyyliin, tai JVG:n, Bat & Ryydin Ehtaa tavaraa (1989) ja Daruden Sandstormin (2000) tapaista bile- ja huumorimusiikkia.

Tämän kirjan ääressä voikin rauhassa täten miettiä ‘hyvän’ ja ‘huonon’ musiikin kriteereitä ja mitä kaikkea kelpuutetaan populaarimusiikin kaanoneihin ja mitä jätetään sen ulkopuolelle.