Jugend tuli Suomeen edellisen vuosisadan vaihteessa syrjäyttäen kertaustyylin ja ankean klassismin. Eurooppalaiseen art nouveauhun liitettiin kotimainen kansallisromantiikka ja tuloksena oli vuosisadan alun arkkitehtuurin loistokausi, joka onneksi näkyy vieläkin. Helsinki on kotimaisen jugendin eittämätön ykkösnäyteikkuna maailmalle.

Helsinki on kansainvälisestikin ottaen merkittävä jugendkaupunki. Sellaisen jugendin, joka on hakenut perustansa kansainvälisistä esikuvistaan, mutta loistokkuudessaan saanut oman ilmeensä suomalaiskansallisesta myytistä, kansallisesta herätyksestä, kertomuksesta siitä, millaiseksi suomalaisten historiaa edellisten vuosisatojen vaihteessa kuvattiin.

Suomalainen jugend on kooste brittien Arts and Crafts -liikettä, keskieurooppalaista art nouveauta ja germaanisempaa jugendia varustettuna omalaatuisilla oletetusta menneisyydestä haetuilla koristemausteilla, romantiikan torneilla, muureilla, leikittelevillä pohjoismaisesta mytologiasta saaduilla koristeaiheilla, kiehtovilla väreillä.

Helsingistä, Suomen pääkaupungista niin hyvässä kuin pahassakin, tuli jugendin valtakunnansali, sen kuusisataa jugendrakennusta muodostavat kokonaisen suomalaisen jugendin näyteikkunan lainkaan väheksymättä Turun tai Tampereen jugendmuistomerkkejä. Tamperelaisesta jugendista ehätti Paula Kivinen tekemään teoksensa jo vuonna 1982 ja turkulainen Rauno Lahtinen kaupunkinsa jugendista vuonna 2015.

Helsingin jugendarkkitehtuurin opas ei ole suinkaan ensimmäinen. Vuonna 1987 (2002) Jonathan Moorhouse kirjoittajaystäviensä kanssa julkaisi Helsingin Jugendarkkitehtuuri -teoksensa ja käveli kynänsä kanssa Helsingin jugendkortteleissa vuonna 1998 (2010).

Puutalokaupungista kivikerrostalojen kaupungiksi

Helsingin jugend tarjoaa lukijalleen ja katsojalleen kirjoittajatyöryhmän (Johanna Björkman, Petteri Kummala, Mikko Lindqvist, Anne Salminen ja Sari Saresto) tiiviit katsaukset Helsingistä jugendkaupunkina. Teos esittelee jugendin taustaa Suomessa osana kansallisen identiteetin etsintää, sekä myös proosallisesti sitä, miten Helsinki teollistumisen ja hallinnon kehittyessä räjähti kasvamaan 1800-luvun loppupuolella.

Rakennustekniikan antaessa myöten Helsinki lähti keskusta-alueillaan kohoamaan venäläisestä matalasta puutalokaupungista monikerroksisten kivitalojen kaupungiksi. Tekstit kertovat myös Helsingin jugendin tekijöistä ja arkkitehtien koulutuksesta ulkomailla ennen kotimaisen koulutuksen alkua ja näin saaduista vaikutteista. Kirjoittajat kertovat keskeisistä suunnittelijoista ja suunnittelutoimistoista, jotka ovat jättäneet toivottavasti ikuisen jälkensä suomalaiseen ja helsinkiläiseen arkkitehtuuriin.

Jugendrakennusten tarkastelijaa opastetaan myös rakennustekniikkaan ja muotokielen taustoihin sekä katsomaan rakennuksia läheltä, löytämään pienet herkulliset yksityiskohdat, koristelut, myyttiset hahmot, ja näkemään värien sointuvan musiikin ja julkisivujen selkeät kertomukset arkkitehtuurissa. Eräänlaisena lisänä kotimaisten osaajien teksteihin tarjotaan myös sveitsiläisen art nouveaun asiantuntijan Marikit Taylorin katsaus suomalaiseen jugendiin ulkopuolisin silmin ja hänen poimintansa helsinkiläisistä helmistä.

Matka mestariteoksiin

Helsingin sadoista jugendrakennuksista arkkitehtuurioppaaseen on valikoitu kaksisataa mestariteosta. Miksi juuri nämä, on toimituksen ja kirjoittajien valinta, ja vastaus lienee: miksipä ei juuri näitä. Ja komeahan otos onkin. Siinä tuodaan esiin kaupunginosittain niin kansalliset monumenttirakennukset kuin tavallisemmat katuvarsien viime vuosisadan alun asuinrakennukset, joitakuita yksityistalomakupaloja sekä myös jugendin ilmenemistä teollisuusrakentamisessa. Liikutaan Kruununhaassa, Katajanokalla ja Kaartinkaupungissa yhtä hyvin kuin Kampin ja Punavuoren kortteleissa, nautiskellaan Ullanlinnan ja Eiran erikoisuuksista sekä Etu-Töölön rakennusmassoista.

Teoksessa muistetaan myös pistäytyä Pitkänsillan takana Alppilassa ja Vallilassa, jossa vielä löytyy nikkarijugendin puutalokauneutta, jota sotien jälkeen alkanut tehorakentaminen ei tyystin ole hävittänyt. Kaikkea tätä kuvataan paitsi asiantuntevilla rakennuskohtaisilla taustakuvauksilla myös ja erityisesti kauniilla, selkeällä ja kertovalla kuvituksella, joka tuo esiin myös ajan ennen jugendia. Täällä on kiitettävästi käytetty hyväksi mm. Signe Branderin kuvamateriaalia. Valokuvien ohella tarjotaan myös julkisivupiirroksia, ja silmää ilahduttavat koristeaiheiden nostot laajojen julkisivukuvien rinnalle.

Kun tekijät vielä ovat ymmärtäneet sen, että tällainen arkkitehtuuriotos on oltava sen kokoinen, että se mahtuu kaupunkivaeltajan reisitaskuun tai käsilaukkuun ja on kansitukseltaan riittävän joustava opaskirjaksi, ei voi muuta kuin kiittää ja suositella Helsingin jugend Arkkitehtuuriopasta jokaisen historiasta ja rakennuskauneudesta kiinnostuneen matkaevääksi.