Venäjän vallan aikainen sotahistoria on kuluneen vuosikymmenen aikana elänyt Suomessa hienoista renessanssia. Keisari-suuriruhtinaan lippujen alla taistelleiden suomalaisten vaiheita on sivuttu niin akateemisissa tutkimuksissa kuin populaareissa tietokirjoissa. Teuvo Laitilan vuonna 2003 ilmestynyt väitöskirja The Finnish Guard in the Balkans oli tutkimuksessa suoranainen edelläkävijä ja edusti niin sanottua ”uutta sotahistoriaa” jo ennen kuin kukaan oli Suomessa vielä edes keksinyt käyttää mainittua nimitystä. Suomen kaartin Balkanin-sotaretki on sittemmin tullut käsitellyksi myös Pirkko Leino-Kaukiaisen teoksessa Tuntematon sotilas Turkin sodassa. Populaarihistorian osalta maininnan arvoisia teoksia ovat Torsten Ekmanin värikäs Suomen kaarti sekä verraten tuore Raoul Johnssonin ja Ilkka Malmbergin Kauhia Oolannin sota. Yliopistollisissa väitöskirjoissa on käsitelty myös vähemmän tunnettuja tsaarinvallan aikaisia sotaretkiä, kuten Venäjän armeijan suomalaisten vapaaehtoisten osanottoa ensimmäiseen maailmansotaan tai Suomen kaartin roolia Puolan marraskuun kansannousun kukistamisessa.

Jouni Suistola ja Heikki Tiilikainen jatkavat uudessa Sodassa vieraalla maalla-teoksessaan onnistuneesti Suomen suuriruhtinaskunnan sotahistorian elävöittämistä. Suurelle yleisölle suunnattu kirja on populaari esitys suomalaisten sotilaiden vaiheista keisarillisen Venäjän ja osmanien hallitseman Turkin välisessä sodassa vuosina 1877–1878. Atena-kustantamon julkaisemalle tietokirjalle on annettava tunnustusta huolellisuuden ohella myös viihdyttävyydestä, ja teos vangitsee kerronnassaan ja kuvituksessaan mainiosti ajan hengen. Parhaimmillaan onnistuu 1800-luvun tunnelmaa huokuva kronikanomainen kertomus eksoottisine maisemineen sekä teollistuvan maailman kuvauksineen tavoittamaan Jules Vernen romaaneista tutun tunnelman.

Kuva: Euroopan poliittinen tilanne 1877, Frederick W. Rose (San Francisco newsletter, National Library of Australia, Wikimedia Commons)

Suurvaltapolitiikkaa ja yksilötason kuvausta

Kirja tarkastelee sotaa kahdella eri tasolla. Teos kuvailee laveasti vuosien 1877–1878 suurpolitiikkaa ja yleisiä sotatapahtumia, ja kirjaa voikin perustellusti pitää ensimmäisenä suomeksi laadittuna kattavana, yleisenä tietoteoksena Venäjän ja Osmani-valtakunnan sodasta. Molempien imperiumien sotalaitosten kehitys, yhteiskunnalliset olot sekä etnisyyden ja uskonnon merkitys sodan syttymisessä on käsitelty kirjassa tarkoin ja sujuvasti.

Yksityiskohtainen tausta pohjustaa varsinaisen narratiivin, joka keskittyy yksilökeskeiseen sotakuvaukseen. Sodan etenemistä Balkanilla seurataan pääasiassa kahden suomalaisen soturin, sotaretkellä haavoittuneen kaartinsotilas Matti Kuulan ja rakuunaupseeri Victor Tuderuksen näkökulmasta. Päähenkilöiden ohella perspektiiviä tuovat myös muiden suomalaisten kaartilaisten kertomukset ja päiväkirjamerkinnät. Näiden rinnalla esitellään kansainvälisiä sotakuvauksia, muun muassa venäläisten ja brittien kertomuksia. Populaarina kokemushistoriallisena esityksenä tulos on ensiluokkainen, ja suomalaisten rintamamiesten sotakokemus sitoutuu kerronnassa onnistuneesti konfliktin laajempaan viitekehykseen. Tapahtumakuvauksessaan teos yhdistää sujuvasti sodan ylikansallisen ja suomalaiskansallisen merkityksen, ja tarkastelee loppuluvussaan myös sodan myöhempää historiallista perintöä.

Kirjoittajien ammattitaito näkyy kautta kirjan. Keski-idän asiantuntijana tunnettu Suistola on maalannut varsin värikkään panoraaman Osmani-valtakunnasta ja sodanaikaisesta Balkanin niemimaasta. Kerronnassa välähtelevät turkkilaiset saunat, balkanilainen maissiviina sekä sotaleireissä kukoistanut mustan pörssin kauppa. Kirja vetää tarinointinsa osalta hyvinkin vertoja vaikkapa Peter Englundin tuotannolle, mutta on verrattomasti vähemmän paatoksellisempi. Lukija voi myös nauttia kerrontaa ajoittain pippuroivista turkinkielisistä sanoista, jotka on selostettu lukijalle sujuvasti tekstin yhteydessä. Kielellisenä tehokeinona ratkaisu on verraton, ja sotanäyttämön monikulttuurisuus tulee näin lukijalle konkreettisesti esille. Sotilastaustan omaavan Tiilikaisen ansioksi voinee lukea perinpohjaiset, mutta samalla miellyttävän tiiviit selostukset sotakalustosta, olivatpa kyseessä sitten osmanisoturien vipulukkoiset Winchester-kiväärit tai Turun telakoilla Venäjän laivastolle rakennetut torpedoveneet. Yksityiskohdat sulautuvat tyylikkääksi kuvaukseksi imperialismin ja teollistumisen maailmasta, jossa myös Suomen suuriruhtinaskunnalla ja suomalaisilla sotilailla oli oma roolinsa. Sodan myötä modernin ajan kynnykselle saapuneen maailman tunnelmia peilataan sotilaiden kertomusten lisäksi aikakauden joukkotiedotusvälineiden kautta. Sanomalehdistön ohella kirja kuvailee värikkäästi myös arkkiveisuja, joita kirjoittajat luonnehtivat kekseliäästi ja osuvasti ”oman aikansa sosiaaliseksi mediaksi”.

Kuva: Taistelu Ivanovo Chiflikissä lokakuussa 1877, Pavel Kovalevsky (Wikimedia Commons)

Tuore näkökulma autonomian aikaan

Autonomian aika on liian usein mielletty Suomen historiassa pelkästään pitkäksi rauhankaudeksi, ja 1800-lukua on meillä totuttu vanhastaan käsittelemään enemmänkin valtiollisen kehityksen, kansallisen ja kulttuurisen heräämisen, taloudellisen edistyksen tai yhteiskunnallisten murrosten aikakautena. Se, että samaan aikakauteen kuului myös suomalaisten sotilaiden taistelu Venäjän keisarinistuimen puolesta vierailla mailla, on jäänyt liian vähälle huomiolle, ja 1800-luvun sotaretkiä on kohdeltu usein vain pikku kuriositeetteina suuressa kansallisessa kertomuksessa. Oman aikamme konfliktit tapahtuvat kuitenkin jälleen kerran etäällä kotimaastamme, ja sodankäynti on uuden vuosituhannen aikana muuttunut jälleen entistä ylikansallisemmaksi kokemukseksi. Tässäkin mielessä 1800-luvun merentakaisten ja kaukomailla käytyjen sotaretkien tarkastelulla on meille kenties enemmän annettavaa kuin usein ymmärrämme.

Näiltäkin osin Suistolan ja Tiilikaisen kirja puoltaa paikkaansa erinomaisesti. Tietokirjana ja populaarihistoriana teos on asiasisältöinen, tietorikas, leppeästi kirjoitettu, helppolukuinen ja vetävästi kuvitettu. Myös kirjaan sisällytetyt lyhyet tietolaatikot puoltavat paikkaansa ja täydentävät päätarinaa järkiperäisesti. Teos on hieno jatko Venäjän vallan aikaisia sotia käsittelevässä kirjallisuudessa ja täyttää paremmin kuin hyvin kansalliseen tietämykseen jäänyttä aukkoa Suomen 1800-luvun sotahistoriasta.