Ajan merkit. Historian käyttö ja opetus on jaettu selkeästi kahteen osaan: historian opetuksen merkityksiin sekä varsinaiseen historianopetukseen. Molemmissa teemoissa nostetaan johdonmukaisesti esiin historia merkitys identiteetin rakentamisessa sekä historiallisen ajattelun kehittäminen. Kolmantena teemana läpi kirjan korostuu historiallisen ymmärtämyksen merkitys yhteiskunnallisen toimijuuden taustalla.

Mitä historia opettaa?

Merkityksistä – tai konkreettisemmin historian käyttömahdollisuuksista – teoksessa korostetaan identiteetin ja yhteisöllisyyden lisäksi kriittisen ajattelun merkitystä ja historian antamia moraalisia opetuksia. Kyse ei ole siis suoranaisesti siitä, mitä historiallisista tapahtumista voimme yksiselitteisesti oppia, vaan siitä, miten historiallisen muutoksen käsittely voi meille laajemmin opettaa. Lisäksi kirjoittajien mukaan yhteiskunnallinen toimijuus ja yleisemmin historia demokratian tukena kumpuavat sen tiedostamisesta, että yhteiskunnalliset rakenteet ovat muuttuvia ja ihmiset ovat kautta aikain toiminnallaan vaikuttaneet historiaa.

Sitä, miksi historiaa opetetaan, käsitellään pitkälti aiheiden kautta jotka olisi käytännön historianopetuksessa helppo yhdistää vaikkapa nykyiseen pakolaistilanteeseen. Kirjoittajat viittaavat moniin historian oppeihin ajattelun työkaluina, jotka edelleen tukevat yhteiskunnallista ymmärtämistä ja toimijuutta nykyhetkessä. Historia muun muassa kehittää empatiaa, yhteisten asioiden hoitamisen tahtoa, yhteisöllisyyttä ja kriittistä ajattelua. Hyvin suunnattu historianopetus auttaisi näin ollen nykytilanteessa pohtimaan mitä on tapahtunut, miten Suomi tai Euroopan Unioni asiaan suhtautuu, mihin suhtautuminen perustuu ja ennen kaikkea, miten voisimme yksilöinä ja yhteisöinä reagoida tapahtumiin.

Kuva: Nikolaos Gyzis, Allegoria historiasta, 1892.

Sisältöjä vai historiallisen ajattelun kehittämistä?

Luvuista 3 ja 4 koostuvassa kirjan toisessa osassa keskitytään käytännönläheisemmin historian opetukseen lähtien loogisesti suomalaisen historianopetuksen – ja opetussuunnitelmien – historiasta. Käydään läpi taitopainotteinen opetus, poliittisen, kronologisen sekä temaattisen ja kulttuurisen historian nivelkohdat sekä eri historian merkitysten saavuttaminen käytännössä historian opetuksessa. Eri näkökulmien perusteluista ja kritiikistä käydään myös kattavaa keskustelua – historiaa on opetettu ja opetetaan eri motiiveista eri aikoina eikä selkeää konsensusta ole vielä saavutettu tämän päivän historianopetuksesta.

Joitain vuosia sitten kirjoitin itse katsauksen historian opetuksesta ja sen merkityksistä ja myös tuolloin ristiriitaiset näkökulmat historianopetuksesta oppilaiden, oppilaiden vanhempien, harrastajien, opettajien ja opetussuunnitelman välillä olivat ilmeisiä. Tämä ristiriita näyttäytyy edelleen: kirjoittajien mukaan moni opettaja opettaa yhä vielä varsin sisältöpainotteisesti – ja tätä myös monesti historianopetukselta odotetaan – eikä tilaa jää varsinaiselle historiallisen ajattelun kehittämiselle jota osaltaan on yritetty painottaa opetussuunnitelmien kautta historianopetuksessa jo pidempään.

Loppua kohti kirja sisältää yhä suorempia ohjeistuksia ja käytännön vinkkejä historiaa opettaville ja ehkä myös sitä opiskeleville. Myös varsinaisen tekstin sekaan lisättyjen tietolaatikoiden määrä ja pituus kasvaa. On toki myös mielipidekysymys, mitä asioita yleisestä analyysistä korostetaan ja mitkä jätetään vain maininnoiksi varsinaisessa runkotekstissä. Mielestäni esimerkiksi lähdekritiikki-analyysiä olisi voinut entisestään tuoda esiin ja viedä pidemmälle: propagandistisen materiaalin käsittely ja tunnistaminen auttaisi varmasti myös nykyisin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa kiertävien tekaistujen uutisten erottelua ja analyysiä.

Historiakurssien eläytymisharjoituksista sen sijaan voi varmasti olla montaa mieltä, riippuen myös kouluasteesta. Se, miten tunnehakuiseksi historianopetus puserretaan, on myös pitkälti kiinni aiheen käsittelystä ja opettajan taidosta pitää opetustilanne hallinnassa. Kohdennetuin lukijakunta kirjalle joka tapauksessa on eittämättä historian opetuksen ammattilaiset. Kiinnostavaa luettavaa kirja on myös oppilaille ja opiskelijoille itselleen, historian harrastajille ja toki historian opettajiksi aikoville.

Kokonaisuudessaan teos on eheä. Historian käyttö ja opetus ovat tasapainoisessa käsittelyssä. Kieli on selkeää ja helposti luettavaa. Kirjassa on myös havainnollinen, selvä viesti, joka yhdistää menneisyyden ja ajallisen muutoksen ymmärtämyksen ja historianopetuksen sekä vahvistaa samalla historian opetussuunnitelmien korostuksia. Vastakkaisia näkemyksiä esimerkiksi poliittisen historian merkityksistä tai sisältöopetuksesta on toki käyty perustellusti läpi, mutta ne eivät vie liikaa tilaa teoksen oman agendan johdonmukaiselta läpikäynniltä.