Keramiikkaan piirtyneet muistikuvat

Marjo Tiirikan teos Arabian Heljä kuvaa keraamikko Heljä Liukko-Sundströmin elämää ja piirtää pitkän kaaren hänen taiteestaan. Kirja raottaa ovea taiteen kulissien taakse ja kuvaa myös muuttuvaa käsitystä käyttötaiteesta.

Tiirikka, Marjo: Arabian Heljä. Art House, 2018. 366 sivua. ISBN 978-951-884-663-8.

Viisaus kiertyy kierrosta;

niin kauan kierrämme elämää,

kunnes tulemme ymmärtäväiseksi.

(Heljä Liukko-Sundström 2018)

Ateneumin rakennuksen korkeita keskiportaita voi nousta Ateneumin taidemuseoon. Rakennuksen C-portaassa sijaitsi vielä 1960-luvulla Kuvataideakatemia ja Ateneumin itäpään B-portaan portaita kipusivat taideteollisen oppilaat. Sattuma johdatteli nuorta Heljä Liukkoa nousemaan taideteollisen portaita vuonna 1959.

Ateneumin portaat ja miljöö ovat minulle tuttuja, siksi palaan tähän miljööseen, jossa on helppo samaistua Arabian Heljä -kirjan tapahtumiin. Asetun kahvilaan selailemaan juuri käsiin saamaani teosta. Kahvilan taustahälyssä, – astioiden kilinää, puheensorinaa, joista silloin tällöin erottuu yksittäisiä lausahduksia uusista taiteen tapahtumista…

Ateneumin rakennus 1970-luvulla (Selailukuva kirjan Arabian Heljä aukeamasta, ML, ss. 58–59, Daniel Nyblin).

Kanssakulkijoiden silmin…

Arabian Heljä -kirjaa selatessa minulle herää monia ennakko-odotuksia ja -kysymyksiä. Ajattelen, miten kirjan kirjoittanut tiedottaja Marjo Tiirikka on lähestynyt kohdettaan? Keraamikko Heljä Liukko-Sundströmin elämää ja taidetta luotaava juhlakirja on kovakantinen opus, melkein järkäle. Teoksen kansikuvassa keramiikkataiteilija on työnsä ääressä, ja taustalla on esillä hänen ihailtuja keramiikkalaattojaan.

Teos Arabian Heljä johdattelee lukijaa Heljä Liukko-Sundströmin lapsuuden maalaismaisemista ja nuoren tytön elämäntein hapuilusta taideteolliseen oppilaitokseen, kunnes Arabian tehtaan pilli kutsui nuorta keramiikan opiskelijaa 1960-luvun alussa.

Marjo Tiirikka keskittyy kertomaan Heljä Liukko-Sundströmille merkityksellisistä tapahtumista. Kirja sisältää menneen elämän tulkitsemista, mielenkiintoisia paikkoja, kulttuurisia kohtaamisia ja henkilökohtaisia ympäristöjä ja merkitysympäristöjä, joihin taiteilija on kiinnittynyt ja jälleen erkaantunut.

Heljä Liukko-Sundströmin elämä ja taide ovat olleet pitkiä. (Heljä Liukko-Sundström ateljeessaan 2010-luvulla. s. 345).

Kirjassa haetaan pohjaa taiteilijan taiteelliselle työlle hänen elämänkokemuksistaan. Kirja kertoo pitkästä matkasta, ikikukkien ajasta ja myös siitä, kuinka luova henkilö ei koskaan voi jäädä lepäämään laakereillaan.

Kirjassa haastateltujen tarinat polveilevat kauas taiteen tekemisestä ja lähemmäs uran tekemistä, toisaalta ne hakeutuvat koko ajan kohti, jos ei taidetta, niin ainakin luovan henkilön kuvaamista. Kirjan teemojen lomassa kommentit saavat yllättäviäkin sävyjä, iloisia, täyteläisiä, mutta myös tummia ja joskus ristiriitaisia. Haastatteluihin perustuvassa kerronnassa törmätään helposti juoruiluun ja epämääräisiin heittoihin kanssakulkijoista. Tapahtumia referoiva tyyli ei aina kerro kuka puhuu ja jättää myös kirjoittajan oman kirjoittajaäänen taka-alalle. Itse kohteen oma ääni jää myös kovin vaisuksi.

Matkalla Arabiaan…

Ateneumista raitiovaunulla numero kuusi pääsee Helsingin Vanhassa kaupungissa sijaitsevaan Arabian tehtaaseen, jossa Heljä Liukko-Sundström on luonut uraansa. Myös Taideteollinen korkeakoulu muutti 1970-luvulla Arabiaan.

Kirjan nimi Arabian Heljä naulitsee kohteensa korostetusti Arabian keramiikkatehtaaseen. Kirjan kirjoittanut Marjo Tiirikka kuvaa kohdettaan suhteessa Arabian keramiikkatehtaan yhteisöön. Haastateltavina on ollut mm. Arabian viestinnän ja tuotannon henkilöitä sekä tehtaan taiteilijoita. Kirja kertoo pieniä anekdootteja ’Arabian hengestä’ ja työyhteisön sosiaalisesta koheesiosta. Nämä tapahtumat luovat kertomukseen uskottavuutta, mutta myös säröjä.

Kirjassa kerrotaan menestyksen ja kaupallisuuden mukanaan tuomista varjopuolista, kuinka taideteollista- ja taidekäsityötä ei 1960-luvulla koettu taiteena (Ari Valjakka s. 156). Nykyään keramiikkataide kiertää kansainvälisissä näyttelyissä. Monilahjakkuus ja kaupallisuus olivat taidepiireissä pannassa vielä 1980-luvulla.

Heljä Liukko-Sundström nuorena keraamikkona työskentelemässä Arabian tehtaan ateljeessa 1960-luvulla (s. 100, Timo Kauppila, Inddav Oy).

Kirjaa selatessani ja sen kuvia katsellessani mietin, millaisen kuvan kirja antaa satunnaiselle lukijalle. Yritän hahmottaa sitä, miten kirjan kirjoittanut Marjo Tiirikka on pyrkinyt sanallistamaan taiteilijan luovaa prosessia, kuvien syntyä ja itse kuvia.

Kirja Arabian Heljä on kertomus muistamisesta. Haastattelujen tasot rinnastuvat valokuviin tapahtumista tai taiteilijan teoksiin. Taiteilijan teokset palautuvat hänen elämänkokemuksiin ja luontokokemuksiin. Monet hänen lapsuuden ajan kokemuksensa ovat heijastuneet myöhemmissä teoksissa keraamisiksi tarinoiksi.

Hyvä esimerkki visuaalisesta muistista on, kuinka isän sodan ajan kuvat nousevat pintaan Heljä Liukko-Sundströmin Aunuksen matkan aikana ja näistä kokemuksista syntyivät matkan jälkeen keramiikkaan piirretyt ’muistitaulut’.

”Maalaiselämää Irjalassa” on Heljä Liukko-Sundströmin luoma keramiikkateos lapsuusmuistoistaan (s. 18, Timo Kauppila, Indav Oy).

Mietin luomistyön syntyprosesseja. Miten kuvat ovat syntyneet? Millainen tekoprosessi on ollut? Mistä kuvat pulppuavat, mistä jäniksenpojat, rusakot pomppivat esiin, minne tuuli kuljettaa…?

Tutkiva katse liittyy Heljä Liukko-Sundströmin tapaan hahmottaa maailmaa. Heljä Liukko-Sundström on ensisijaisesti tarinakertoja. Taiteilijan oma ääni tulee kuuluvaksi luvuissa, jotka kertovat jäniksen pojasta ja ikikukista. Näissä jaksossa havainnollistuu hyvin taiteilijan luovan ideapolun muotoutuminen.

Tuuli-astiaston synnyn kuvaus on myös hyvä esimerkki tuotteen syntyprosessista. ”Tarinankertoja Heljä näki maiseman ja kuvitti sen materiaaliin.” (ss. 188–190). ”Tuuli suhisee ja liikuttaa vettä, joka piirtyy astioissa herkäksi viivaksi.”

Kohokuvioisten Jänis-laattojen kohderyhmänä olivat alkuaan sokeat, ja myöhemmin ne päätyivät liikelahjoiksi, mutta lopuksi jänis-ideat loikkasivat kuviksi lastenkirjoihin ja postimerkkeihin (ss. 149–212).

Ymmärtäväiseksi tuleminen

Astun taiteen portaita alas arkeen. Katu vilisee iltapäivän ihmisiä. Samalla mietin miten nuoruuden ihanteet kantoivat Heljä Liukko-Sundströmin pitkälle.

Heljä Liukko-Sundströmin pyrkimys kuvata ihmisten elämää ja lahjoittaa kaikille ihmisille osa taiteen kauneutta tekivät lopulta hänestä kaikkien rakastaman taiteilijan. Marjo Tiirikka päättää teoksen Heljä Liukko-Sundströmin ajatuksiin:

”Viisaudessa ei ole kyse koulutuksesta vaan

ihmisyydestä ja ihmisenä olemisesta.”

(Heljä Liukko-Sundström 2018).

Heljä Liukko-Sundströmin teos jäniksenpoikia veneessä, 1980-luvun tuotantoa (takakansi).

Yksi kommentti artikkeliin “Keramiikkaan piirtyneet muistikuvat

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *