Keskiaikaan erikoistunut historioitsija ja Kansalliskirjaston keskiaikaisten aineistojen ja vanhojen karttojen kokoelmanhoitaja Jaakko Tahkokallion Pimeä aika on hyvin ajankohtainen teos, koska keskiaika on eri muodoissa suositumpaa kuin koskaan tv-sarjojen kuten Games of Thrones ja Vikings, lukuisten keskiajasta ammentavien fantasiaromaanien, pelien kuten Crusader Kings II, monien elävöittämistapahtumien sekä poliittisen kuvaston ansiosta.

Medievalismi, eli luova tulkinta tai uudelleentulkinta keskiajasta, näkyy ja kuuluu kaikkialla niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Nykyisen populaarikulttuurin ja poliittisen kuvaston keskiaika on kuitenkin hyvin yksinkertaistettu ja kärjistetty kuva todellisesta keskiajasta. Näitä sitkeitä myyttejä keskiajasta, joita populaarikulttuuri ja politiikka osaltaan ylläpitävät ja luovat, Tahkokallio kirjassaan purkaa selkeällä ja asiantuntevalla otteella. Vaikka Tahkokallio lyhyesti käy läpi myyttien syntyä, hän keskittyy ensisijaisesti purkamaan niitä ja tarjoamaan ajantasaista ja yleistajuista tutkimustietoa eurooppalaisesta keskiajasta.

Tiedolliset ja yhteiskunnalliset myytit keskiajasta

Kirjassa käsitellyt myytit voidaan karkeasti jakaa kahteen ryhmään: tiedollisiin ja yhteiskunnallisiin. Ensimmäistä ryhmää edustavat myytit ”Keskiaika hävitti antiikin perinnön”, ”Kirkko esti luonnontieteen kehityksen”, ”Ihmiset uskoivat, että maa on litteä” ja ”Kirjoja valmistivat munkit kirkon alaisuudessa”. Kyseiset luvut keskittyvät tieteen ja tiedon asemaan keskiajalla ja ennen kaikkea myytteihin, jotka asettavat vastakkain toisaalta antiikin ja keskiajan, ja toisaalta oman aikamme ja keskiajan.

Vastakkainasetteluissa antiikki ja oma aikamme nähdään tiedon ja tieteen ”rationaalisina” aikoina kun taas keskiaika edustaa pysähtyneisyyden ja jopa takapajuisuuden aikaa tieteen kehityksessä. Kuitenkin yksi suurimpia myyttejä, jonka Tahkokallio kirjassaan purkaa, on ajatus keskiajasta yhtenäisenä ajanjaksona – tai koko ”keskiajan” olemassaolon. Tuhatvuotinen ajanjakso laajalla maantieteellisellä alueella piti sisällään valtavia ajallisia ja paikallisia eroja, joten kaikki koko keskiaikaa koskevat yleistykset ovat lähtökohtaisesti ongelmallisia.

Yhteiskunnallisia teemoja teoksessa käsittelevät luvut ”Linnanherrat sortivat maaorjiaan ja hallitsivat pienoisvaltakuntiaan”, ”Keskiaika oli julmuuden ja väkivallan aikakausi”, ”Keskiajalla poltettiin noitia”, ”Keskiajalla ihmiset olivat impulsiivisia ja lapsellisia” ja ”Keskiajan sodankäynti oli kömpelöiden ritarien rynnäköintiä”. Luvuissa toistuvat myytit liittyvät vahvasti väkivaltaan ja kurjuuteen. Tahkokallio pohtiikin ansiokkaasti yhteiskunnan ja väkivallan muuttunutta suhdetta, ja miten se on vaikuttanut yksilöiden kokemaan väkivaltaan. Myytit esittävät keskiajan lähes rajoittamattoman väkivallan aikana, joka usein kontrastoidaan hyvässä ja pahassa oman aikamme (osittaiseen) väkivallattomuuteen. Tahkokallio tuo hyvin esille väkivallan rajat keskiajalla ja rajoihin liittyvien muutosten taustalla olevat yhteiskunnalliset seikat kuten valtion monopolin väkivaltaan.

Tahkokallio osoittaa teoksessaan hyvin, kuten luvun kahdeksan alussa, että keskiaikaan liittyvien myyttien toisintamiseen syyllistyvät välillä myös toiset, keskiaikaa vain vähän tuntevat tutkijat. Kirja ei siis ole hyvää luettavaa vain aiheesta kiinnostuneille maallikoille vaan myös muiden alojen tutkijoille. Esimerkiksi ensimmäinen luku, tai myytti, käsittelee linnanherroja, jotka sortivat maaorjiaan ja hallitsivat pienoisvaltakuntiaan. Luvussa ruoditaan niin sanottua ensiyön oikeutta, joka linnanherroilla olisi ollut keskiajalla eli oikeutta maata maaorjien morsiamien kanssa näiden hääyönä. Tahkokallio osoittaa oikeuden myöhemmäksi keksinnöksi. Kyseistä oikeutta kuitenkin toistellaan totuutena muiden alojen tutkimuksessa, jotka sivuavat keskiaikaa. Esimerkiksi David Buchbinderin johdanto maskuliinisuuden tutkimukseen (Studying Men and Masculinities, Routledge 2013) toteaa faktana, että ”keskiaikainen käytäntö” jus primae noctis tai ranskaksi droit du seigneur tarkoitti linnanherran oikeutta alamaistensa morsiamien neitsyyteen (s.66). Myyttien murtamiselle on siis tarvetta.

Tahkokallion teosta on mielenkiintoista verrata samanaikaisesti julkaistuun englanninkieliseen artikkelikokoelmaan Whose Middle Ages?: Teachable Moments for an Ill-Used Past (Albin & al. (eds), Fordham University Press, 2019), jossa myös murretaan yleistajuisesti keskiaikaan liittyviä myyttejä. Englanninkielellä medievalismista on paljon tutkimusta, mutta on hienoa, että aiheesta on nyt myös suomenkielistä kirjallisuutta. On mielenkiintoista huomata, että Whose Middle Ages? ja Tahkokallion teos eivät pohdi aivan samoja myyttejä ja samoista näkökulmista, vaan Whose Middle Ages? käsittelee esimerkiksi etnisyyteen, ihonväriin ja ”valkoisuuteen” liittyviä myyttejä (kuten esimerkiksi luvuissa II/6 ja III/3.) Tahkokallion teoksessa etnisyyteen liittyvät, paljon kansainvälistä keskustelua herättäneet kysymykset jäävät vähäisemmälle huomiolle. Whose Middle Ages? keskusteleekin ennen kaikkea angloamerikkalaisen medievalismin ajankohtaisista kysymyksistä ja vaatii jonkun verran alan keskustelujen tuntemusta.

Sujuva, asiantunteva ja selkeästi kirjoitettu yleistajuinen teos

Tahkokallion teos sopii erinomaisesti, kuten hän itse johdannossa toteaa, lukijalle, joka ei tunne keskiaikaa entuudestaan. Teokset purkavatkin keskiaikaan liittyviä myyttejä hieman eri näkökulmista. Siinä missä Tahkokallio keskittyy pääsääntöisesti keskiajan historiaan, Whose Middle Ages? keskittyy enemmän omaan aikaamme sekä myyttien synnyn ja kehityksen analyysiin. Jälkimmäisestä näkökulmasta myyttejä tarkastelevalle suomenkieliselle teokselle olisi myös varmasti tilausta.

Kokonaisuutena Tahkokallion teos on miellyttävä lukukokemus, selkeästi ja sujuvalla kielellä kirjoitettu, sekä asiantunteva. Kirjallisuusluettelon lisäksi teoksessa on listattu erikseen suomenkielistä kirjallisuutta keskiajan historiasta, mikä on kädenojennus kirjan ensisijaiselle yleisölle. Yleistajuisuus on suuri valtti, koska populaarikulttuurin saralla aihe on alkanut kiinnostaa ihmisiä, joilla ei välttämättä ole aiheesta aiempaa tuntemusta. Heille kirja on erinomainen johdanto keskiajan historiaan, mutta aiheellista luettavaa myös kaikille tutkijoille, jotka tutkimuksissaan sivuavat keskiaikaa.