Vapauden mahdollistamaa globaalin talouden voittokulkua teknologisine innovaatioineen sekä valtioiden ja maanosien välisen kaupan volyymin kasvuineen pidetään usein siunauksena, joka on nostanut miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa köyhyydestä, lisännyt heidän elinikäänsä, kohentanut heidän terveyttään ja parantanut heidän koulutustasoaan. Tunnetun hollantilais-amerikkalaisen sosiologi Saskia Sassenin teos Karkottamisen logiikka kertoo tämän tarinan toisen, brutaalimman puolen.

Erilaisia tilastoaineistoja hyödyntäen Sassen väittää, että yhä monimutkaisemmat ja sitä kautta kätkeytyneemmät poliittis-taloudelliset prosessit ovat nakertaneet yhteiskunnallista hyvinvointia 1980-luvulta lähtien. Näitä prosesseja yhdistävät samat perustavanlaatuiset toimintalogiikat: rajoittamaton voitontavoittelu sekä välinpitämättömyys yhteiskunnallisia ja ympäristöllisiä seurausvaikutuksia kohtaan. Nämä logiikat ovat johtaneet kokonaisten ihmisryhmien ja yhteiskuntaluokkien karkotuksiin taloudesta, yhteiskunnasta ja luonnosta. Karkotetuksi joutuu mikä tahansa asia tai kuka tahansa ihminen, mikäli tämä ei palvele taloudellista etua.

Kirjoittaessaan taloudellisesta edusta ja kasvusta Sassen ei tarkoita 1900-luvulta tuttua keynesiläistä talousmallia, jossa fordistisen massatuotannon ja massakulutuksen kautta pyrittiin tasa-arvon periaatteeseen tasaisesti kansallisvaltioiden sisällä. Päinvastoin, hän maalaa kuvaa täysin uudesta, kapea-alaisesta talouskasvukäsityksestä, jossa talouskasvu ja sen palvelemista varten uudelleenmuokatut instituutiot suuntautuvat kasvattamaan yritysten liikevoittoja.

Yliopistot saalistajien kouluttajina

Erityisesti suurista monikansallisista yrityksistä on kasvanut viimeisen 20-30 vuoden aikana saalistavien muodostelmien keskeisiä toimijoita. Saalistavilla muodostelmilla Sassen tarkoittaa voimakkaiden yritystoimijoiden, markkinoiden, teknologioiden ja valtionhallintojen muodostamia monimutkaisia yhteenliittymiä. Ne ovat vaikeasti hahmotettavissa ja vielä vaikeammin kontrolloitavissa, sillä ne koostuvat instituutioiden hajanaisista ja monimuotoisista osista. Lisäksi niillä on käytössään lukuisia yliopistojen ja korkeakoulujen kouluttamia eteviä matemaatikoita, asianajajia ja kirjanpitäjiä, jotka yhdessä kykenevät luomaan monimutkaisia, tietokoneohjelmaperustaisia rahoitusinstrumentteja.

Vaikeasti hahmotettavissa olevat saalistavat muodostelmat hyödyntävät vapaata globaalia liikkuvuutta, ja niillä on kyky ohittaa valtionhallinnot ja kansainväliset instituutiot, tai pakottaa ne toimimaan haluamallaan tavalla. Tätä kautta ne toteuttavat erilaisia järjestelmän reunalla tapahtuvia karkotuksia, jotka niin ikään ovat ”vaikeasti ymmärrettävän ja monimutkaisen toimintalogiikan materialisoituneita hetkiä” (s. 212). Tällaisista hetkistä Sassen tarjoaa useita esimerkkejä, kuten taloudelliset hankkeet, joiden seurauksena suuri määrä suhteellisen vauraina pidettyjä länsimaiden keskiluokkaisia ihmisiä karkotetaan nopeasti sekä työpaikoiltaan, että sosiaali- ja terveydenhuollon piiristä – ja pahimmillaan myös kodeistaan.

Köyhimpien maiden, niin kutsutun globaalin etelän, osalta teoksessa nousee esiin muun muassa ulkomaisten valtioiden ja yritysten maanostot, jotka ovat karkottaneet lukuisia paikallisia asukkaita pois asuinalueiltaan erityisesti maaseutualueilla. Sassen kirjoittaa ”globaalista valtaamisen maantieteestä”. Tämän ilmiön juuret ovat pitkällä historiassa mutta se on yleistymässä uusilla alueilla. Globaalin valtaamisen maantieteen yleistyminen niin rikkaissa kuin köyhemmissä maissa merkitsee sitä, etteivät karkotuksen tilat rajoitu niin sanotuille perinteisille syrjäseuduille, vaan karkotuksia tapahtuu kaikenlaisissa ympäristöissä pohjoisen tundralta suurimpiin metropoleihin. Vaikeasti havaittava ja hankalasti ymmärrettävä karkotuksen logiikka saa siis ilmenemismuotoja lähestulkoon kaikkialla, missä liikumme.

Saskia Sassenin Karkotuksen logiikka on ajatuksia herättävä teos, joka nostaa esiin valaisevalla tavalla moniulotteisen globaalin talouden ihmisiä poissulkevan ja luontoa tuhoavan puolen. Teos peräänkuuluttaa uusia tapoja käsitteellistää ja selittää nyt käynnissä olevia maailmanlaajuisia ilmiöitä, joita perinteiset valtio- ja toimialakategoriat eivät enää tavoita.

Historiantutkimuksen näkökulmasta katsottuna Sassen kuitenkin sortuu itse toisinaan eräänlaiseen menneen haikailuun ja epähistorialliseen keynesiläisen kapitalismin hyveellisten piirteiden korostamiseen. Hän ei juurikaan problematisoi talouskasvuun nojanneen keynesiläis-fordistisen aikakauden luontoa rasittavaa ulottuvuutta, 1960-70-luvuilla raivonnutta rotusortoa tai niitä syitä, jotka johtivat vanhan järjestyksen hajoamiseen ja niin kutsutun uusliberalistisen globaalin kapitalismin vaiheen käynnistymiseen 1980-luvulta lähtien. Tästä huolimatta Sassen tarjoaa kirjansa kautta hyvän kehyksen, jonka varassa voidaan hahmottaa uusia demokratian muotoja sekä rakentaa uusia paikallistalouksia ja uutta yhteiskunnallisen jäsenyyden ja sisällyttämisen tilaa.