Venäjä on tänä päivänä markkinatalousmaa, joka on Neuvostoliiton hajoamista seuranneina vuosikymmeninä jakautunut jyrkkärajaiseksi luokkayhteiskunnaksi, missä varallisuuserot ovat huikeat taloudellisen ja poliittisen eliitin ja palkkatyöläisen välillä – ja hirvittävät myös kaupunkiväestön, sen orastavan keskiluokan ja provinssien köyhien maalaisten välillä. Venäläinen ”sote”, sosiaali- ja terveyspalvelut ovat pahassa jamassa eivätkä Leo Tolstoin (1828-1910) ajatukset heikomman auttamisesta, hyväntekeväisyydestä tai kansalaisten välisestä tasa-arvosta ole oikein muodissa.

Tolstoi ja Venäjä

Juuri suomeksi ilmestynyt Erkki Vettenniemen Solženitsyn. Elämä ja eetos (2015) on hyvä esimerkki siitä, miten monipuolinen elämäkerta avaa uusia näkökulmia kohteeseensa, kirjallisuuden tuolle puolen. Venäjälläkin on herätty muistelemaan Solženitsyninohella myös Tolstoita monimutkaisena henkilönä, ei vain kirjailijana. Novaja Gazetassa (8/2015) julkaistu Aleksei Polikovskin pitkä artikkeli ”Murentuva testamentti” kertoo tolstoilaisuudesta hyväntekeväisyyden ja yhteisöllisyyden näkökulmasta. Se antaa sijaa myös perusvenäläiselle älymystölle, intelligentsialle – tuolle ”yhteiskunnan omalle tunnolle”, jota vallanpitäjät ovat useimmiten vainonneet. Ja varsinkin silloin kun kritiikkiä on esitetty palatsien tai kremlien suuntaan ja intelligentsia on ryhtynyt epäitsekkäisiin avustustoimiin alistetun köyhän kansan parissa.

Kuva: Leo Tolstoi Jasnaja Poljanassa. W. Tschertkow.

Tolstoista voi tietysti sanoa senkin, että omaisuudesta ja aputyövoimasta ei Jasnaja Poljanan pelloilla ollut puutetta. Mutta tiluksilla luotiin myös tolstoilaisuus, pyyteettömän luonnon kunnioittamisen ja toisille jakamisen ”lakipykälät”, joita yhtä enemmän Venäjän ryöstökapitalismissakin tarvittaisiin. Vallankumous, edes tuloerojen kaventuminen ei ole ovella eikä systeemi hetkessä perustuksiltaan miksikään muutu, mutta hyvän jakaminen ja tekeminen, tasa-arvon ja toveruuden atmosfääri tekevät sentään ihmissuhteista inhimillisiä kun yhteisö toimii ja toista autetaan. Rahan valta ei toki yllä 2000-luvun Venäjälläkään ihan kaikkeen, mutta monta yhteisöä se on jo tuhonnut. Ja vielä: tolstoilaisuuteen liittyy myös sivistyksen jakaminen pyyteettömästi ja ilman rahaa kaikille. Siitä kertoo Tolstoin intohimoinen suhtautuminen perustamaansa oppilaitokseen ja sen kymmeniin köyhiin nuoriin, joiden elämänkohtaloihin hän vaikutti ratkaisevasti.

Entä sitten Tolstoin oma lähipiiri ja perhe-elämä? Se on aika tarkkaan ainakin Venäjällä jo haravoitu, ja nimenomaan skandaaleja haeskellen. Ehkäpä Tolstoista voi sanoa kuten monesta muustakin historian merkkihenkilöstä: suurmies tarvitsee aina jonkun, joka siivoaa paskat.

Kuva: Tolstoi lastenlastensa kanssa.

Tolstoi ja raha

Siitä on kauan kun olen lukenut Leo Tolstoita. Kyllästyin hänen tyyliinsä jo nuorena, vaikka yritin ymmärtää romaaneja ensin suomeksi, sitten venäjäksikin. En edes 1970-luvulla pitänyt Sodasta ja rauhasta, kaiketi siksi, että en pysynyt henkilögallerian perässä. Luin sitä pätkissä. Se oli ihan väärä taktiikka. Anna Karenina olikin jo hieman toista maata, mutta pian Tolstoi jäi unholaan. Tilalle tulivat Dostojevski, Tsehov, Gogol, Platonov, Bunin ja Bulgakov. Olen kuitenkin vähitellen alkanut tajuta, että Tolstoi on muutakin kuin romaaninsa, ainakin: filosofi, luonnonsuojelija, pasifisti ja verraton anarkistikin, Vladimir Leninin sanoin hän oli myös ”Venäjän vallankumouksen peili”.

Aivan sattumalta päädyin lukemaan sitä, mitä Jasnaja Poljanan mystinen feodaaliherra ja vuonna 1859 tilalleen perustamansa koulun opettaja on kirjoittanut esimerkiksi rahasta. Kirjokansi-kustantamo nimittäin julkaisi uudelleen Sulo Wuolijoen suomentaman Tolstoi-pamfletin Mitä on raha.

Tuo pieni kirjanen ei sisällä suoraan mitään talouspoliittista tai marxilaista analyysia pääomasta tai rahan kasvamisesta pääomaksi. Se julistaa yksinkertaisesti rahan – ja siinä sivussa vallan – tuhovaikutuksia ihmissuhteisiin ja yhteisöihin. Aika hurjan esimerkin Tolstoi kertoo Polynesian Fidzi-saaarten asukkaiden kohtalosta, kun amerikkalainen ja sittemmin englantilainen imperialismi toi rahavallan saarille. Rahatalous ja amerikkalaisten kehittelemä saarelaisten ”verotus” turmeli yhteisön, ja monta muuta yhteisöä jo aikaisemmin. Raha turmelee nykyisinkin useimmat demokraattiset pyrinnöt, vallankumoukselliset muutoksetkin. Se aina oudosti kasaantuu niille, joilla on valta – tai niille, jotka riistävät toisten työn tulokset, perivät omaisuuksia, nauttivat bonuksia ja tekevät osakekaupoilla tiliä tyhjästä. Toki huippuammattilainen ja jonkun uuden pelivempaimen, viihdevekottimen tai muun sirkushuvin kaupittelija saattaa nykyisinkin rikastua. Ei ikimaailmassa se duunari, joka tekee niin sanotut paskatyöt, maksaa veronsa ja pitää yllä yhteiskunnan perusmoraalia!

Rahatalous ja sitä eri tavoin kehittelevät sukkelat markkinamiehet viitoittavat aina tien helvettiin suurelle osalle kansakuntaa. Helvetin ”piiri” riippuu ajasta ja paikasta. Niinpä aika monet sivistyneet(kin) intelligentit totesivat Pietarissa ja Petroskoissa heitä 1990-luvulla haastatellessani, että neuvostosysteemissä oli yksi hyvä puoli: ”Se opetti meidät halveksimaan rahaa ja arvostamaan ihmissuhteita”

Tolstoin varjo

Kuva: Tolstoi Paolo Troubetzkoyn mallina Jasnaja Poljanassa 1899. Sofia Tolstoi

Vladimir Jermakovin esseekokoelman Tolstoin varjo on suomentanut sujuvasti Marja-Leena Mikkola. Hän on laatinut siihen myös selittävät alkusanat. Kirja on Idiootti-kustantamolta tervetullut puheenvuoro Venäjästä ja kirjallisuudesta. Sen alaotsikko kuuluu ”Ahdistuksen ja toivon esseet”. Leo Tolstoi on esseille vain lähtökohta, mutta suuren ajattelijan ja filosofin varjo häilyy kaikkien tekstien takana. Kokoelman toisessa esseessä Jermakov tykittää:

Venäläisen sivilisaation erikoisluonne on sidoksissa valtiollisuuden ongelmaan. Totaalinen ja pelottava valta, joka konkretisoituu itsevaltiudessa, on kansallisen idean pimeä kääntöpuoli. Valta on samaan aikaan pyhä ja syntinen. … Valta venäläisittäin on liiallisuuksiin asti karismaattista – vaikka se samalla on vieraantunut maallisesta ruumiillistumastaan. Valta on moraalin ulkopuolella. (s. 36)

Jermakov on Venäjän maaseudulla viihtyvä ajattelija, joka pohtii venäjäksi vuosina 2001-2015 julkaistuissa esseissä pääosin venäläisten kirjailijoiden ja runoilijoiden roolia, moraalia ja synkkää osaa. Lista on pitkä ja nimekäs: Tolstoi, Brodski, Vysotski, Okudzhava, Platonov, Dovlatov. Varsinainen ihastus eli tekijän nimeämä ”Valo pimeydessä” on naisrunoilija Olga Sedakova (s.1949), josta Jermakov kirjoittaa näin:

”Aito runous on sukua revontulille: se on kuin valo pimeydessä” (s. 135). Sedakovan poetiikka ja estetiikka ei ole helppoa. Syrjässä ja varjossa pysyttelevän runoilijan kieli leimahtelee ja liikkuu monikulttuurisuuden, monitieteisyyden ja syvällisen historiatuntemuksen akselilla. Sedakova tunnetaan erityisen vahvana filologina, mutta myös eriskummallisena kristittynä ja mystikkona. Hänen teoksensa Järjen apologia on käännetty monelle kielelle.

Mutta entä Jermakov ja Tolstoi? Kaipa heitä yhdistää ainakin kansa – ja kiinnostus sen elämään ja ongelmiin. Kansa tuli Jasnaja Poljanaan siksi että Tolstoi niin halusi. Tavallaan hän otti maattomat talonpojat luokseen, mihin harva pystyy vaikkapa näinä kansainvaellusten ja pakolaisuuden aikoina. Jermakovin ei ole tarvinnut mennä 1800-luvun lopun narodnikkien tapaan ”kansan pariin”, omien sanojensa mukaan ”, siitä yksinkertaisesta syystä, että minä, koko olemukseltani ja asemaltani historian sortamaan enemmistöön kuuluva provinssin asukas, en ollut sen luota milloinkaan ja minnekään edes lähtenyt” (s.21).

Yksinkertainen elämä, maaseudun syrjäytetyt tai kaupunkilähiöiden vuokrakasarmit, juottolat ja karaokebaarit opettavat tänäänkin kansasta ja myös sivistyksestä paljon enemmän kuin eliitin julkisuudessa harjoittama mediakekkulointi tai palatsien juhlavastaanotot itsenäisyyspäivinä. Näin Jermakovin kohdallakin on ilmiselvästi käynyt. Hänelle syrjässä pysytteleminen on elinehto, ”historia kartta ja kirjallisuus kompassi”. Siksi hänen näkökulmansa Tolstoihin, Brodskiin, Dovlatoviin ja muihin esseiden hahmoihin ja aiheisiin on niin mielenkiintoinen ja erilainen.

Kuva: Tolstoi 23.5.1908. S. Prokudin-Gorsky