Rikkonen, V.: Vainajainpalvontataikoja tunnettujen kauhutapausten johdosta. SKS, 2021. 121 sivua. ISBN 9789518582604.
Vilho Rikkosen teoksella Vainajainpalvontataikoja tunnettujen kauhutapausten johdosta lienee jonkinlainen kulttimaine, ehkä sitä oletetaan jonkinlaiseksi mustan magian ohjekirjaksi. Päättelen näin sillä perusteella, että vähän yli satasivuisesta, pehmeäkantisesta kirjasta pyydetään antikvaareissa jopa yli sataa euroa.
Kirjan ensimmäinen painos ilmestyi omakustanteena vuonna 1931, jolloin oli paljastunut suurta kohua aiheuttanut ns. Tattarisuon tapaus. Malmin Tattarisuolla sijaitsevasta lähteestä oli löytynyt ihmisen ruumiinosia ja osoittautui, että ryhmä taikuuden harrastajia oli hankkinut jäseniä läheiseltä hautausmaalta maagisia tarkoituksia varten.
Kansatieteilijä Vilho Rikkonen arveli toiminnan pohjautuneen kansanperinteen ruumistaikoihin ja tähän viitataan kirjan otsikossa ja takakannessa; maagisiin käytänteisiin viittaa myös kannen viisikanta. Tämän pohjalta voisi tosiaan kuvitella, että kirjassa perehdytään ruumistaikuuden käyttöön mustassa magiassa tai ehkä käsitellään Tattarisuon tapausta tässä valossa. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kysymyksessä on kokoelma eri aloihin liittyviä loitsuja, taikoja ja uskomuksia.
Kansantaikuutta
Kirjassa alussa Rikkonen esittää teoriansa yliluonnollisten olentojen palvonnasta. Hänen mukaansa yliluonnollisten olentojen palvonnan voi jakaa toisaalta vainajain palvontaan ja toisaalta uskontoon. Uskonnon palvonnan kohteiksi hän määrittelee jumalat, tahdolliset olennot, jotka auttavat ihmisiä, jos nämä noudattavat jumalten tahtoa ja toivomuksia. Rikkonen erottaa vielä toisistaan yksi- ja monijumalaisuuden ja toteaa, että kaikki jumalat määritellään joko hyviksi tai pahoiksi. Mutta kaikki uskonnot ovat hänen mukaansa alkujaan kehittyneet vainajainpalvonnasta.
Vainajainpalvonnan Rikkonen jakaa luonnonpalvontaan ja henkiuskoon. Näiden taustalla hän näkee muinaisuuden ihmisen pelon ja hämmennyksen kuoleman edessä. Tähän liittyy myös ajatus kuolemaan liittyvästä voimasta, väestä, jonka voi saada haltuun omaa käyttöä varten.
Taikojen esittelyn aloittaa katsaus kansantaikuuteen, sen käytäntöihin ja periaatteisiin. Rikkonen toteaa taikojen degeneroituneen aikojen kuluessa, mutta syrjäseuduilta saatujen tietojen todistavan muinaisten taikojen korkeasta tasosta.
Tämän jälkeen eli sivulta 22 lähtien kirjan loppuosa sisältää taikoja ja uskomuksia. Ensimmäiseksi esitellään parannustaikoja alkaen noidannuolesta, tulenvihoista ja raudan vihoista. Käsitellyksi tulevat hyvin monenlaiset vaivat ja taudit, niin rutto kuin hammassärkykin. Parannustaikoja on lähes 40 sivua, minkä lisäksi elinkeinotaikuudessa käsitellään eläintautien parantamista.
Muita kirjassa käsiteltyjä taikoja ovat kirojen ja pilaamisten asettaminen ja poistaminen, lemmen nostattaminen ja varkaan paljastaminen. Lisäksi löytyy ohjeet syöpäläisten karkottamiseksi, suojaloitsuja ampiaisia ja karhuja vastaan, tietoja parasta, äpärästä, (t)rulleista, kirkonväestä ja tietäjistä sekä kuolemantapaukseen liittyviä taikoja. Lopuksi esitellään muutaman sivun verran nykyaikaista taikauskoa.
Suurin osa kirjan loitsuista, taioista ja uskomuksista on peräisin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistosta. Kerääjät ja keruupaikkakunnat on merkitty kirjan lopussa selitetyin koodein. Kirja sisältää melko laaja-alaisesti kansanperinteen taikoja, loitsuja ja uskomuksia. Toisaalta Rikkonen määrittelee muut kuin uskontoon liittyvät uskomukset vainajainpalvonnaksi, joten ehkä siis kysymyksessä on kirja vainajainpalvontataioista.
Käytimme tekstissä mainittua viisloppiainen-tunnusta – yllä viisikanta – nimellä ”Viisloppi” yhteistyökeskuksessamme, kansanlääkinnän ja lääketieteen integraatiokeskuksemme alkuvaiheessa v. 1985- 1987 Pohjanmaalla Kaustisella. Tuossa Pauanteen päärakennuksessa (suunnittelija ja päärakentaja Tapani Hietalahti) aloitimme lääkärin ja kansanparantajien yhteistoiminnan. Se oli tiettävästi Pohjoismaiden ensimmäinen kuvatun lainen lääkinnän integraatiokeskus. Toimin siitä myöhemmin muotoutuneen Kansanlääkintäkeskuksen toiminnanjohtajana ja vastaavana lääkäritutkijana vv. 1987-1990.
Julkaisimme myös kansanlääkintälehti ”Pohakkaa”, jonka eräässä numerossa tuo kuvio, jalkaan piirtämänäni, muistaakseni myös on.
– Olen siis lääkäritutkija ja tapasin vv. 1981-1994 edelleen ”suoraan kentältä”, ihmisten esitteleminä – en siis perinnearkistoista – joitakin sekä suomen- että ruotsinkielisiä loitsuja eri alueilta Pohjanmaalta, kun tein siellä kansanlääkinnän tutkimuksen kenttätyötä. Kansanlääkintää tuntevat kirjoittivat, muun runsaan tiedon ohella, myös loitsuista tai kertoivat niitä minulle paikan päällä haastattelutilanteissa. Tuokin aineisto sisältyy arkistoitavana olevaan laajaan ja monipuoliseen aineistooni, joka on tulossa SKS:n arkistoon ja ruotsinkielinen osa on jo SLS:n arkistossa.
– Olen väitellyt suomalaisesta kansanlääkinnästä v. 1999 Oulun yliopiston Kansanterveystieteen ja yleislääketieteen laitoksella. Lisäksi olen kirjoittanut tietokirjan kansanlääkinnästä ”Jäsenet paikalleen, paha veri pois. Kansanlääkintä terveydenhoidon kentässä” (1992 ja tarkistettu painos 1994). Viime mainittu sisältää myös jonkin verran esittelyä ja pohdintaa suomen- ja ruotsinkielisistä loitsuista.
– Annan pyydettäessä lisätietoja aiheesta kiinnostuneille.