Tarttuessani Herman Geijerin kirjaan Kriisit, katastrofit ja maailmanloput odotin tekijän luovan ensin katsauksen menneisyyden suuronnettomuuksiin, luonnonmullistuksiin ja erilaisiin romahduksiin sekä maailmanlopunkuvitelmiin, koska en kirjan tummasta kannesta edes huomannut sen alaotsikkoa: Kaksitoista (12) tapaa varautua. Jos olisin saanut käsiini alkuperäisen ruotsinkielisen kirjan Överlev katastrofen – tolv sätt att förbereda sig (2017), en olisi historiaa odottanut enkä edes pyytänyt kirjaa arvosteltavakseni, sillä kirjan nimestä näkyy heti, mistä on kyse. Teos on kuitenkin kiintoisaa luettavaa siitä huolimatta, ettei siinä määritellä, mikä on kriisi, katastrofi tai apokalypsi, ja että siinä vähän väliä viitataan zombeihin. Historiallista perspektiiviä kaipaavan kannattaa lukea Hannu Salmen teos Lopun alku: Katastrofien historiaa ja nykypäivää (1996).

No, määritellään käsitteet! Lukiessani Geijerin kirjaa totesin, että siinä kriisi tarkoittaa samaa kuin Tietosanakirjan IV osan määritelmä vuodelta 1912 eli käänteentekevää muutosta, vaarallista käännettä jonkin asian tasaisessa kulussa. Myös katastrofin merkitys näyttää olevan lähes sama kuin Tietosanakirjan määritelmässä: ratkaiseva, käänteentekevä, tavallisesti onneton, tuhoa tuottava tapahtuma. Suuresti arvostamani ja ahkerasti käyttämäni sata vuotta vanha tietokirja ei kuitenkaan tunne apokalypsia Geijerin käyttämässä nykymerkityksessä: erityisen näkyvä, väkivaltainen ja tuhoava mullistus, jopa maailmanloppu.

Geijer oli perehtynyt zombielokuvien ja televisiosarjojen maailmanloppuihin, kun hän alkoi vuonna 2011 pitää zombikatastrofista selviytymisen opintopiiriä. Silloin hän joutui paneutumaan perin pohjin hengissä selviytymistä koskevaan kirjallisuuteen. Oppimansa perusteella hän kirjoitti 2014 kirjan Zombieöverlevnad – din guide till apokalypsen, jonka tarkoitus oli johdattaa zombien, hengissä selviytymisen sekä ruotsalaisen kriisi- ja katastrofivalmiuden maailmaan. Hän arveli, että kirjasta voisi olla iloa myös luontoretkellä.

Selviytymisen selvittämistä Geijer ei jättänyt siihen, vaan kirjoitti nyt käsiteltävän kirjan: Kriisit, katastrofit ja maailmanloput. Tässä hän jatkaa ja syventää saman teeman käsittelyä kahdessa osassa. Teoksen lähes satasivuisessa ensimmäisessä osassa hän pohtii, millaisina kriisit nähdään, mikä saa ihmiset toden teolla varautumaan ja miten ihmiset yleensä käyttäytyvät kriisin tai katastrofin kohdatessaan. Hän käsittelee myös ajankohtaisia uhkia, jotka voivat kohdata maailmaa.

Toisessa, reilusti satasivuisessa osassa Geijer tarkastelee konkreettisia toimia, joilla itse kukin voi parantaa mahdollisuuksiaan selvitä kriisistä tai katastrofista. Zombiapokalypsiin varautumisesta hän ei kirjoita, koska ”elävien ruumiiden” hyökkäystä ei ole voitu tutkia. Niinpä hän kertoo toimintamalleista ja varautumiskeinoista, jotka ovat tulleet esille, kun on tutkittu ihmisten käyttäytymistä länsimaissa tapahtuneissa luonnonmullistuksissa, terrori-iskuissa, maastopaloissa, maanjäristyksissä, tulvissa ja myrskyissä. Aseellisia konflikteja hän ei käsittele, vaikka niihinkin varautuminen voisi olla viisasta. – Geijerin näkökulma on ennen muuta ruotsalainen.

Perustekstin ohessa kirjassa on muutama tietolaatikko, jotka kertovat lyhyesti mm. selviytyjäpersoonallisuuksista, kylmän vaikutuksista kehoon, kriisitiedottamisesta ja ruokavinkeistä. Toisen osan alalukujen rinnalla kulkee zombie-tarina, jossa ihmiset koettavat selviytyä hengissä, ja lukija joutuu jännittämään, kuinka siinä käy. Teoksen lopussa on hyvän tavan mukaiset kiitokset sekä lähdeluettelo, johon sisältyy maininta 18 henkilön haastatteluista, muutamia kymmeniä kirjoja sekä artikkeleita ja raportteja. Yhtään verkkolähdettä Geijer ei mainitse!

_____
VIISI SELVIYTYJÄN PERUSTYYPPPIÄ

Soturi kieltäytyy antamasta periksi ja heittäytyy suin päin kohti kriisitilannetta. Soturilla on intohimoinen ote elämään. Jos hänet isketään maahan, hän nousee ylös ja yrittää uudelleen. Soturi saattaa olla itsepintainen ja järkkymätön, kilpailuhenkinen ja aggressiivinen, rohkea ja peloton.

Uskova luottaa Jumalan suojaan. Usko pitää hänet pinnalla vaikeina hetkinä ja antaa lohtua ja tukea. Jumalalla on suunnitelma hänen varalleen, ja hän luottaa siihen, että suunnitelma toteutuu. Usko antaa hänelle toivoa ja optimistisuutta, jotka ovat tärkeitä ominaisuuksia henkiinjäämistilanteissa.

Yhteenliittäjä käsittelee kriisejä suhteiden voimalla. Rakkaus toisiin panee hänet käymään päin suurimpia esteitä ja myös tukee vaikeina hetkinä. Yhteenliittäjä on hyvä joukkuepelaaja ja tulee helposti toimeen toisten ihmisten kanssa. Tyypin avainsanoja ovat empatia ja solidaarisuus.

Ajattelija käyttää ongelmatilanteissa älyään. Teoreettisen ja käytännöllisen älykkyytensä ansiosta hän luottaa siihen, että hän selviytyy eteen tulevista vaikeuksista. Ajattelija keskittyy siihen, mitä pitää tehdä. Hän osaa improvisoida ja ratkaista ongelmat kekseliäisyytensä avulla.

Realisti tietää, että kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan ja että hän saattaa päätyä hankaliin tilanteisiin, mutta luottaa siihen, että asiat ratkeavat. Ongelmatilanteissa hän on käytännöllinen ja toimii viisaasti. Hän pitää päänsä kylmänä ja toimii, kun on toiminnan aika. Hän selviytyy pitämällä puolensa ja tekemällä sen, mitä pitää, jotta pysyy elossa.

Tyypit on tiivistetty Ben Sherwoodin teoksesta The Survivors Club: The Secrets and Science that Could Save Your Life (2009).
________

Uhat, niiden seuraukset ja varautuminen

Katastrofin uhka tuntuu kaukaiselta, kunnes se osuu kohdalle. Esimerkiksi ilmaston muutoksesta olemme jo pitkään olleet tietoisia, mutta useimmat meistä eivät ole muuttaneet elintapojaan, vaikka tiedämme, mitä pitäisi tehdä ja mitä voisimme tehdä. Ilmastonmuutoksen lisäksi maapallolla on lukuisia riskejä, jotka uhkaavat ihmisten hyvinvointia. Niitä ovat pandemiat, ydinaseet ja sota, supertulivuoret ja meteoriitit, tekoäly ja internet, luonnonvarojen ylikulutus, aurinkomyrskyt, tsunamit sekä viime aikoina niin ajankohtaiset trooppiset pyörremyrskyt.

Vaikka kaikkeen ei pysty varautumaan, on olemassa keinoja, taitoja ja suhtautumistapoja, jotka voivat auttaa monissa eri katastrofitilanteissa. Katastrofeihin sinänsä on vaikea vaikuttaa, mutta tuntuu lohdulliselta tietää, että ihmisellä on melkoinen valta itseensä ja siihen, mitä voi opetella, ja kuinka uusia, vaativia tilanteita voi kohdata. Voimme siis yrittää hankkia taitoja, joilla pystymme lieventämään maastopalojen, myrskyjen, tulvien ja äärimmäisten sääilmiöiden seurauksia, kun ne iskevät.

Mutta mitä nuo taidot ovat? Geijerin mukaan meidän olisi yritettävä muuttua sitkeämmiksi, kärsivällisemmiksi ja sopeutuvammiksi sen sijaan, että takerrumme monimutkaiseen järjestelmäämme ja tulemme siitä yhä riippuvammiksi. Hän korostaa psykologisten ja sosiaalisten seikkojen tärkeyttä, sillä aikaisemmat kirjoittajat ovat jättäneet nuo seikat huomiotta tai vähätelleet niitä. Hän muistuttaa, että on tärkeää harjoittaa psyykeä sekä totuttaa kehoa kriisien ja katastrofien aiheuttamiin stressireaktioihin.

Kaikki uhat ovat erilaisia, mutta monien katastrofien yleiset seuraukset ovat todennäköisiä ja huomionarvoisia. Ydinsota ja sitä seuraava ydintalvi, meteoriitin putoaminen tai suuret tulivuorenpurkaukset johtaisivat huonoon satoon, nälänhätään ja siirtolaisvirtoihin. Ruokapula muuttaisi käsityksiämme syötävästä ruoasta, aiheuttaisi poliittisia muutoksia ja lisäisi maallemuuttoa. Pandemia puolestaan johtaisi kasvavaan eristäytymiseen ja toisten ihmisten pelkoon, iskisi sairaanhoitoon ja muihin keskeisiin yhteiskunnan toimintoihin – kuljetuksiin, postinkulkuun, kouluihin. Myös taloudelliset seuraukset voisivat olla rankat. Moni katastrofiennuste pakottaisi ihmiset jättämään kotinsa, ja silloin olisi oma kesämökki tai sukulaisten maatila hyvä vaihtoehto viranomaisten järjestämille evakuointipaikoille.

Jotta voi varautua johonkin uhkaan, on riskistä oltava tietoinen ja riskin olemassaolo hyväksyttävä. Varautuminen on tehtävä sekä ajatuksissa että käytännössä. Kun kriisi tai katastrofi on iskenyt, on otettava selvä tilanteesta eli tajuttava, mitä todella on tapahtunut, jotta voi arvioida, miten tilanne olisi hoidettava, ja sitten pitäisi toimia. Jälkeen päin on vielä tunnettava, että kriisi on ohi ja käsiteltävä koettua joko omin voimin tai terapiassa.

Moni on sitä mieltä, ettei maailma ole koskaan ollut parempi kuin nyt ja että tekniikka ratkaisee kaiken. Silti ihmisen toiminta voi synnyttää katastrofeja, joita ei ole aikaisemmin ollut olemassakaan. Kaksi sosiologia, Ulrich Beck ja Anthony Giddens, puhuivat ja kirjoittivat jo 1980-luvulla riskiyhteiskunnasta. Siitä on syytä puhua edelleen. Geijerin mielestä yhteiskunta olisi rakennettava riskienhallinnan, ei voiton ja hyvinvoinnin tavoittelun ympärille.

Katastrofikäyttäytyminen

Varautumista hankaloittaa se, että ihmiset kokevat uudet, tuntemattomat tai vaikeasti hallittavat riskit voimakkaammin kuin hyvin tiedossa olevat ja arkipäiväiset riskit, vaikka nämä vaativat enemmän ihmishenkiä. Sitä paitsi me olemme taipuvaisia uskomaan, että juuri minä selviydyn riskeistä paremmin kuin keskivertoihmiset. Aliarvioimme tuttuja uhkakuvia kuten liikennettä, tupakanpolttoa tai huonoja ruokailutottumuksia. Geijerin mielestä meidän pitäisi pohtia mahdollisia ja mahdottomia riskejä, jotta käsittäisimme, mihin on järkevää varautua. Mutta sillä, joka uskoo kohtaloon, ei ole mitään syytä minimoida riskejä eikä varautua mihinkään.

Tutkimuksissa on myös havaittu, että ihmiset eivät aina reagoi, vaikka hälytystilanne olisi käsillä. Me emme tunne tai ymmärrä hälytyssignaaleja. Fyysiset, psyykkiset tai älylliset rajoitteet voivat estää reagoimasta, ja lemmikit tai perhesidokset saattavat estää toimimasta. Usein epäusko on ensimmäinen reaktio: tämä ei voi olla totta… Ihmisten katastrofikäyttäytyminen etenee tavallaan kaarena, jonka alkuvaihe on torjunta. Sitä seuraa harkinta ja toiminta. Mutta kun on toimittu ja selvitty, voi vielä tulla romahdus. Katastrofeissa kaikki eivät kuitenkaan noudata yhtä käyttäytymismallia. Kriisitilanteessa 10–25 prosentilla ihmisistä on kyky toimia nopeasti ja tarkoituksenmukaisesti. Pienempi osa, 10–15 prosenttia, toimii suorastaan odotusten ja järjen vastaisesti. Suurin osa meistä eli 65–85 prosenttia epäröi ryhtyä mihinkään ja näyttää käyttäytyvän sekavasti. Passiivisuus on siis tavanomaista, mutta se voidaan rikkoa selkeillä komennoilla.

Odottamattomissa tilanteissa ihmiset hakevat tukea tutusta ja turvallisesta. Tutkimusten mukaan sukulaisuuteen, sukupuoleen tai ikään liittyvät sosiaaliset rakenteet ja roolit säilyvät katastrofienkin aikana; erityisen vahvoja ovat siteet sukulaisiin, ennen kaikkea pariskuntien sekä vanhempien ja lasten välillä. Toisten auttaminen on katastrofitilanteissa tavallisinta käyttäytymistä. Tämä on nähty suurissa luonnonmullistuksissa. Miesten ja naisten selviytymisestä ovat tutkijat hieman eri mieltä. Mutta Jan Alsander, ruotsalainen vapaaehtoisen pelastuspalveluyhdistyksen koulutuspäällikkö, toteaa, että useimmista koettelevista tilanteista selviävät parhaiten perheenäidit: ”Yleisesti ottaen he näkevät kokonaisuuden paremmin ja pystyvät priorisoimaan tarpeellisimmat toimet ja tehtävät asiat kotitaloustöissä saamansa kokemuksen perusteella.” Tavanomaisen kriisi- ja katastrofikäyttäytymisen tunteminen voi auttaa toisaalta toimimaan paremmin, toisaalta välttämään syyllisyydentunteita siitä, ettemme ole tehneet, mitä olisi pitänyt tehdä.

Tusina hyviä neuvoja

Kirjansa toisessa osassa Geijer tarjoaa lukijalle 12 hyvää neuvoa mahdollisten kriisi- tai katastrofitilanteiden varalle. Poliisit, palomiehet ja muut pelastusviranomaiset pelastavat ihmisiä, mutta vielä enemmän uhreja pelastavat siviilit – naapurit, työtoverit ja läheiset. Sen vuoksi erilaiset aktiiviset sosiaaliset verkostot ovat hädän tullen kultaa kalliimpia. Siksi Geijer kehottaa ensiksi: Tunne naapurisi! Kun jokainen tuntee ympäristönsä muita asukkaita ja erilaisten yhteisöjen jäseniä, on helpompi ryhtyä toimimaan yhdessä.

Toinen Geijerin ohjeista on: Tunne itsesi ja kehosi! Katastrofitilanteissa oman kehon ja psyyken reaktioiden tunteminen voi auttaa pääsemään niistä nopeasti yli, rauhoittumaan ja tarttumaan itse ongelmaan. Geijerin mainitseista treenikeinoista minua viehättävät avantouinti ja paasto. Jäisessä vedessä uiminen auttaa parantamaan kylmänsietokykyä ja syömättömyys antaa tuntuman omiin psyykkisiin reaktioihin nälän iskiessä.

Tavallaan jatkoa edelliselle ohjeelle on tämä: Hallitse stressiä ja muista STOP-sääntö! (Sääntö on peräisin Amanda Ripleyltä.) Jotta osaa ja voi hallita kriisin aiheuttamia fyysisiä reaktioita kuten sykkeen ja hengityksen kiihtymistä on hyvä Seisahtua, Tuumia, Orientoitua ja Päättää sitten, mitä tekee. Rentoutumista ja keskittymiskykyä voi koettaa parantaa Geijerin antamilla hengitysharjoituksilla.

Geijerin neljäs ohje kuuluu: Hanki syy elää! Katastrofin yllättäessä ihminen ei edes halua taistella selvitäkseen hengissä, jos hän ei näe elämällään olevan tarkoitusta. Mutta uskonto, aate tai muu elämänkatsomus voi antaa riittävän syyn pyrkiä pysymään hengissä. Sekin, että haluaa nähdä, miten kaikki päättyy, voi antaa kimmokkeen ainakin yrittää selviytyä. Katastrofissa on myös helpompi edetä, jos menettelee niin kuin elefanttia syödessä: suupala kerrallaan. Tilanne ja sen vaatima toiminta kannattaa siis paloitella. On myös hyvä nähdä tilanteen mahdollinen huvittavuus; nauru rentouttaa ja antaa hengähdystauon.

Pidä kotivaroja! Ihmisellä on viisi perustarvetta; vaaran uhatessa hän tarvitsee lämpöä, lepoa, juomaa, ravintoa ja turvaa/tietoa. Hän tarvitsee myös hygieniaa ja suunnitelman, miten tulisi toimia. Kirjassaan Geijer luettelee tarvikkeita, joita katastrofitilanteissa tarvitaan ja antaa ruokavinkkejä. Hän myös muistuttaa, että paristoradio on välttämätön tiedon saannin kannalta, kun sähköt ovat poikki ja kännykät ovat sammuneet.

Geijerin kuudes neuvo on: Kuntoile! Kuntoilu lisää stressinsietokykyä, ja se pitää aloittaa jo ennen kuin kriisi tai katastrofi iskee. Siksi Geijer antaa aloittelijoille kuntoiluohjelman, jossa lihasvoiman ja kestävyyden harjoitteleminen ovat etusijalla. Mutta kuntoileminen tarkoittaa myös aivojumppaa, sillä tiukan paikan tullen myös ajatusten on kuljettava. Kuntoilu myös auttaa tuntemaan omat rajansa, joista ensimmäinen ohje jo muistuttaa.

Seitsemättä ohjettaan, Järjestäydy, Geijer valaisee eri puolilta maailmaa poimimillaan esimerkeillä pienyhteisöjen järjestäytymisestä ja yhteistoiminnasta suurissa ja pienissä katastrofeissa. Esimerkit osoittavat, että jokainen katastrofi tarjoaa tilaisuuksia erilaisille radikaaleille ongelmanratkaisuille, joiden tekemisessä korttelijärjestö tai vaikkapa pöytätenniskerho voi olla aktiivinen. Jos ihmiset ovat järjestäytyneet jo ennen kriisiä, heidän on helpompi toimia muutoksessa, koska he ovat tottuneet toimimaan yhdessä.

Järjestäytymisen lisäksi kukin voi noudattaa tätäkin neuvoa: Opettele ryhmädynamiikkaa ja johtajuutta! Varsinkin ryhmän johtajan on tiedettävä, miten ryhmät toimivat. Hänen on hyvä tietää jäsenten kompetenssit ja saatava kaikki tuntemaan itsensä osallisiksi ja tarpeellisiksi. Jäsenten välinen luottamus ja empatia ovat tärkeitä. Kärsivällinen johtaja voi toimia hyvänä esikuvana ja saada uhat näyttämään haasteilta, jotka voidaan ratkaista.

Palokuntalaiset, poliisit, lentäjät, päivystyspoliklinikan henkilöstö ja muut valmiusalan ammattilaiset joutuvat säännöllisesti harjoittelemaan. Geijerin yhdeksäs ohje, Kouluttaudu ja harjoittele, ei tee pahaa maallikollekaan. Mutta pelkkä kriisitilanteista lukeminen ei riitä, vaan tarvitaan myös fyysisiä kokemuksia käytännön toiminnasta. Katastrofeista kertominen lapsille kertominen on myös oma taitolajinsa, jossa ei pidä hermostua ekä päästää pelkoaan esiin. Paras strategia on edetä lasten kysymysten ohjaamana. Kuvia kuolleista ja verisistä ruumiista ei kuitenkaan pidä lapsille näyttää.

Improvisoi! Tämä Geijerin kymmenes ohje vaatii ajattelemaan luovasti ja uudella tavalla. On lohdullista, että luovuutta voi harjoitella. Leikkisyys edistää luovuutta, joka taas auttaa improvisoimaan. Improvisointiharjoituksissa vaihdetaan näkökulmaa ja ajatellaan päinvastoin kuin ennen. Roolipelitkin voivat innostaa improvisoimaan.

Hanki harrastus! Tämän voi ilmaista myös toisin sanoin: opi oppimaan. Se voi pelastaa henkiä. Harrastuksen antamat taidot ja tietämys saattavat nimittäin osoittautua tiukassa paikassa korvaamattomiksi. Mitä useammanlaisia kykyjä pulaan joutuneilla on, sitä laajempi heidän keinovalikoimansa kriisitilanteessa on. Harrastusten mukana myös kontaktit laajenevat, ja niistäkin voi olla apua. Katastrofitilanteiden kannalta hyödyllisiä harrastuksia voivat olla mm. ulkoilmaelämä, viljely, ammunta, rakentaminen, tekstiilityöt, kiinnostus ajoneuvoihin, ”vanhan ajan” ruokatalous ja kasvitiede.

Ole optimistinen realisti! Tämä on Geijerin viimeinen, kahdestoista neuvo. Toivo siis parasta, valmistaudu pahimpaan ja usko omiin kykyihisi, niin selviydyt paremmin. Pyri tunnistamaan tilanne ja mieti sitten, kuinka se tulisi hoitaa.

Geijer myötää, ettei hän itse ole kovin valmistautunut kriiseihin ja katastrofeihin. Hän näkee valmistautumisen tapana parantaa elämää, jota hän juuri elää. Valmistautuminen ei ole joko-tai ilmiö, vaan se on asteikko, jossa jokainen askel voi olla merkityksellinen. Ruoka- ja vesivarastojen hankkiminen on helppoa ja käy nopeasti, mutta itsensä ja tärkeiden ominaisuuksiensa työstäminen on vaikeampi ja pitkäaikainen pyrkimys. Asioiden oppiminen on hidasta mutta palkitsevaa; Geijer toivoo, että sen avulla saa paremman elämän sekä itselle että muille. Hän huomauttaa kuitenkin, että zombien varalta olisi kuitenkin hyvä hankkia sorkkarauta jo tänään.

Lisälukemista varautumisesta ja selviytymisestä:

Baez Ullberg, Susann ja Becker, Per (toim.) Katastrofriskreducering: perspektiv, praktik, potential, 2016.
Leach, John, Survival Psychology, 1994.
Nilsson, Stefan, Handbok för överlevnad till sjöss, 2005.
Ripley, Amanda, The Unthinkable – Who Survives When Disasters Strike and Why, 2008.
Siebert, Al, The Survivor Personality: Why Some People Are Stronger, Smarter and More Skillful at Handling Life’s Difficulties… and How You Can Be, Too, 1993.
Sherwood, Ben, The Survivors’ Club: The Secrets and Science that Could Save Your Life, 2009.