Maria Petterssonin vuonna 2020 julkaistu teos Historian jännät naiset sisälsi noin sadan Suomen ulkopuolelta valitun erikoisen naisen esittelyt. Uudessa teoksessaan Pettersson on tarttunut Suomen historian naistoimijoihin. Kirjan rakenne on samanlainen kuin Historian jännissä naisissa, esiteltävät naiset on jaettu ryhmiin naisten toimintaa väljästi kuvailevien otsikoiden alle. Käytetyt lähteet on sijoitettu kirjan loppuun, mutta niistä ei ole muodostettu yhtä lähdeluetteloa, vaan lähteet on eritelty kunkin henkilön mukaan. Ratkaisu on kätevä lukijalle, joka haluaa löytää lisätietoja juuri tietystä henkilöstä, aikakaudesta tai tapahtumista.

Esiteltävät jännät naiset on jaettu kuuteen ryhmään, joiden otsikot ovat: Seikkailijattaret ja rikolliset, Taiteilijat, Hovin liepeillä, Sotilaat ja aktivistit, Uranaiset ja Hengen naiset. Monet naisista sopisivat useammankin otsikon alle. Kirjaan valitut naiset ovat kaikki eläneet nykylukijan silmin jollakin lailla poikkeuksellisen elämän; monien kohdalla tulee mieleen toisia, jotka olisivat myös sopineet mukaan. Kaikkia ei tietenkään pysty esittelemään näinkään paksussa kirjassa.

Jänniä naisia

Seikkailijatar on mielenkiintoinen käsite ja sisältää yleensä aina negatiivisen varauksen, kun taas seikkailija voi joskus olla positiivinenkin määre. Epäilemättä seikkailijattareksi voi määritellä esimerkiksi Maria Vilhelmiina Olgantyttären. Hän syntyi irtolaisäidin aviottomana tyttärenä eikä käynyt kouluja, mutta onnistui moninaisten värikkäiden vaiheiden jälkeen rakentamaan itselleen uskottavan roolin seurapiireissä saksalaisena perijättärenä Minna Craucherina. Muita Seikkailijattaret ja rikolliset -osiossa esiteltyjä naisia ovat mm. trapetsitaiteilija Elvira Bono, Suomen kuuluisimmaksi huumeidenkäyttäjäksi nimitetty Hilpi Kanninen ja miehensä myrkyttämisestä 1600-luvulla mestattu Margaretha Kitt. Kirjoittaja esittelee myös Suomessa toimineita vakoilijoita tai sellaisiksi epäiltyjä, laajimman esittelyn saa Marija Emma Šūle.

Taiteilijat-osion naisia on yksitoista, ja he edustavattaiteita varsin laaja-alaisesti. Meri Genetz oli kuvataiteilija, Hanna Granfelt oopperalaulaja. Ida Moberg ja Selma Kajanus on esitelty yhdessä. Molemmat olivat musiikin ammattilaisia ja kummankin elämänkumppanina oli nainen. Molemmat olivat myös kiinnostuneita esoteerisista kysymyksistä, Moberg teosofiasta ja antroposofiasta, Kajanus parapsykologisista ilmiöistä. Loihtutaiteilija Pauline Schmidt esitti näytöksissään salonkimagiaa. Muita osion taiteilijanaisia ovat varieteetähti Jenny Spennert, elokuvanäyttelijä Sirkka Jahnsson, taitelijanimeltään Sirkka Sari, runonlaulaja Marina Takalo, lapsitanssija Leena Rintala sekä sirkustaiteilija Elvira Madigan. Sirkuksessa esiintyi myös Rosa Wedstedt, joka yli kaksimetrisenä kuului sirkuksen friikkiosastoon.

Osiossa Hovin liepeillä esitellään vain neljä naista: keisarinnan hovinainen ja läheinen ystävä Anna Tanejeva, venäläinen ruhtinatar Zinaida Jusupova, puolalainen hovinarri Dorothea sekä turkulainen porvarisnainen Eva Merthen, joka oli skotlantilaissyntyisen sotamarsalkka James Keithin rakastettu. Suhde oli erittäin paheksuttu, koska Keith oli aatelinen, Eva Merthen ei. Zachris Topeliuksen vuonna 1850 ilmestynyt romaani Suomen herttuatar kertoo Eva Merthenistä.

Sotilaat ja aktivistit -osiossa on vuoteen 1918 liittyen esitelty valkoiselle suojeluskunnalle aseita kuljettanut teekkari Verna Erikson ja nuori punakaartilaispäällikkö Olga Heinänen. Kaksi naista osallistui meritaisteluihin. Piika Anna Maria Engsten ei oikeastaan ollut sotilas, vaan palvelijana mukana sotalaivassa. Kun miehet jättivät uppoavan laivan, hän jäi suojelemaan hoitamiaan lampaita, tukki tykkitulen tekemät reiät vaatteilla ja ohjasi yksinään laivan turvalliseen maihinnousupaikkaan. Engsten sai urhoollisuudestaan mitalin, kuten myös Brita Hagberg, joka mieheksi pukeutuneena liittyi merivoimiin etsimään kadonnutta miestään ja haavoituttuaan paljastui naiseksi. Miehenä esiintyi myös Anna Yrjöntytär Harittu, joka virkavaltaa paetessaan värväytyi armeijaan ja päätyi naisen kanssa naimisiinkin. Aktivisteista esitellään mm. Dagmar Neovius. Hän toimi sortokaudella passiivista vastarintaa organisoivassa salaseurassa ja oli yksi yhdeksästätoista Suomen ensimmäisistä naispuolisista kansanedustajista. Neoviuksen jälkeen esitellään lyhyesti myös muut vuonna 1907 vaaleissa valitut kansanedustajanaiset.

Uranaiset-osiossa Pettersson esittelee mm. Alma Söderhjelmin, Elsa Heporaudan ja Vera Hjeltin sekä Vuokko Knuutilan, joka oli ensimmäinen Suomessa lentäjän lupakirjan suorittanut nainen. Kalliit lentotunnit Knuutila maksoi kirjoittamalla lennonopiskelustaan artikkelisarjan Helsingin Sanomiin. Kun Knuutila sai lupakirjansa, Hakkapeliitta-lehti teki aiheesta jutun, johon ei kuitenkaan haastateltu Knuutilaa, vaan hänen lennonopettajaansa. Uranaisten joukosta löytyvät myös mm. 1700-luvulla elänyt kätilö ja kuolemasyyntutkija Catharina Renaut sekä Louis Kuhnen oppeihin tukeutunut parantaja Maalin Bergström, jota Pettersson nimittää reippaasti huuhaa-hoitajaksi.

Monet esitellyistä naisista olivat kiinnostuneita hengellisestä etsinnästä ja erilaisista esoteerisista liikkeistä, jotka olivat sivistyneistön keskuudessa suosiossa 1800-luvun jälkipuoliskolla. Hengen naiset -osiossa esitellään monenlaisia naisia noidista horrossaarnaajiin. Mukana ovat kuuluisat selvänäkijät Aino Kassinen ja Tamara Maunonen, joiden nimien muistan esiintyneen lehdissä lapsuudessani, teosofi ja vapaamuurari Kyllikki Ignatius, maakuopassa asunut parantaja Susanna Lindgren sekä 1930-luvun Tattarisuon noidat ja 1600-luvulla noitina mestatut Marketta Punasuomalainen ja Marketta Parkoinen. Pettersson esittelee myös 1700-luvun hurmossaarnaajat ja 1900-luvulla ns. kartanolaiseen ryhmään kuuluneen lapsisaarnaajan Saara Beckmanin.

Lopuksi

Suomen historian jännät naiset on kaunis kirja sekä sisältä että päältä. Maria Mannerin kansi noudattaa samaa linjaa kuin Petterssonin aikaisemmassa kirjassa Historian jännät naiset. Kirjan artikkelit ovat hiukan epätasaisia: osa teksteistä on hyvin asiallisia, osassa on jutustelun tuntua.

Kirjassa esiteltyjen naisten kirjo on laaja. Varhaisimmat esitellyt naiset ovat eläneet 1500-luvulla. Suomessa ei sitä vanhempia asiakirjoja kovin paljon olekaan. Varsinkaan naisista ei juuri ole kirjattu muistiin tietoja, elleivät he ole esimerkiksi joutuneet oikeuden eteen. Nuorimmat kirjassa esitellyt naiset ovat syntyneet 1900-luvulla. Kaikki Suomen historiaan kuuluvat jännät naiset eivät ole suomalaisia, mutta he ovat toimineet Suomen alueella. Muutamien esiteltyjen suomalaisten toiminta taas on tapahtunut ulkomailla.

Petterssonin teos ei ole tutkimus, vaan tietokirja, jonka aineisto on kerätty tutkimuskirjallisuudesta. Muutamat tutkijat ovat esittäneet, että Pettersson on lainannut heidän teostaan liian sanatarkasti. On hyvin valitettavaa, jos näin on tapahtunut, mutta tämän asian arvioiminen ei ole minun asiani (sen tekee jokin muu taho). Joka tapauksessa Suomen historian jännät naiset nostaa esille suuren joukon naisia, joiden joukosta varmaan jokainen lukija löytää sekä vanhoja tuttuja että aivan uusia tuttavuuksia. Ainakaan minä en tuntenut läheskään kaikkia esiteltyjä naisia ennestään. Lukija voi etsiä itseään kiinnostavista naisista tehdyt laajemmat tutkimukset ja niiden avulla tutustua naisiin perin pohjin. Mielenkiintoisia naiskohtaloita voi myös lukea uudelleen kirjaa selaillen; teos ei tyhjene yhdellä lukukerralla.