Naisten Hemingway

Paula McLainin Nuoruutemme Pariisi on sivistyneelle naislukijakunnalle tarkoitettu viihdyttävä elämäkerrallinen fiktio – ei enempää eikä vähempää. Teoksen ansiona on tehdä näkyväksi Ernest Hemingwayn ensimmäisen vaimon, Pariisin vaimoksi kutsutun Hadley Richardsonin merkitys kuuluisan mieskirjailijan elämässä. McLainin luoman kuvitelman jälkeen Hemingwayn muistelmat eivät ole enää entisellään. 

McLain, Paula: Nuoruutemme Pariisi [The Paris Wife]. Käännös: Irmeli Ruuska. Gummerus, 2014. 390 sivua. ISBN 978-951-20-9105-8.

Paula McLainin elämäkertaromaanin suomennosnimi Nuoruutemme Pariisi viittaa Ernest Hemingwayn (1899-1961) omiin Pariisin muistelmiin A Moveable Feast (1964), jotka julkaistiin suomeksi sinänsä osuvalla nimellä Nuoruuteni Pariisi. Muistelmissaan Hemingway teki tilinsä selväksi Pariisin 1920-luvun taiteilijaelämän sekä eräiden tuohon aikaan liittyvien taiteilijoiden ja kirjailijoiden kanssa. Hänen katsotaan onnistuneen teoksessaan tavoittamaan hyvin ensimmäisen maailmansodan jälkeisen kadotetun sukupolven tunnot: taukoamattoman juhlamelskeen, jonka ansiosta suuret kysymykset onnistuttiin pitämään vielä hetken loitolla.

McLainin Nuoruutemme Pariisi rakentuu samaisen ajanhengen, epätoivoisen nykyhetkeen takertumisen ja hervottoman juhlinnan varaan. Kirjan esipuheessa kertoja tiivistää 1920-luvun kuvaksi: 

”Kaikki eivät uskoneet tuolloin avioliittoon. Avioitumisellahan ilmaistiin uskoa tulevaisuuteen ja myös menneisyyteen – uskoa siihen, että historia, perinteet ja toivo voisivat punoutua yhteen kannattelemaan ihmistä. Mutta sota oli syttynyt ja vienyt kaikki hienot nuoret miehet, ja se oli vienyt meiltä myös uskon. Oli vain nykyhetki, johon voi heittäytyä ajattelematta huomista, saati ikuisuutta. Ajattelemattomuutta varten oli hillitön viinan virta, kaikki tavanomaiset paheet ja loputtomasti köyttä hirttäytymiseen.” (Nuoruutemme Pariisi, 10.)

Ääni ja näkökulma ovat olevinaan Hemingwayn ensimmäisen vaimon, Hadley Richardsonin (1891-1979), joka vanhoilla päivillään nyt muistelee omaa nuoruuttaan Hemingwayn rinnalla. McLainin elämäkertaromaanissa Hadley saa kertoa oman tarinansa kuvitellulla omalla äänellään. Tarina on fiktiivinen, mutta se perustuu dokumentteihin: parin kirjeenvaihtoon, Hemingway-tutkimuksiin ja Hemingwayn omiin teoksiin.

imageimage

Kuvat: Hadley Richardson ja Ernest Hemingway (oikea kuva) sekä heidän poikansa Jack 1926 (vasen kuva). Ernest Hemingway Collection. John F. Kennedy Presidential Library and Museum, Boston.

Elämäntarina, miljöö, päähenkilöt ja sivuhenkilöt

Hadley Richardson ja Ernest Hemingway tapasivat Chicagossa vuonna 1920. Hadley oli kahdeksan vuotta vanhempi kuin Hemingway. Hän kertoo kaivanneensa kipeästi elämäänsä iloa ja tulevaisuuden näköalaa apeahkon nuoruutensa jälkeen. Lumoutuminen oli molemminpuolista, ja pari alkoi tiiviin ja kiihkeän kirjeenvaihdon.

Heidät vihittiin seuraavana vuonna Michiganissa. Pariisiin he muuttivat 1921 taskussaan nippu Sherwood Andersonin kirjoittamia suosituskirjeitä taiteilijapiireihin. Poika John, Bumby, syntyi 1923. Alkuvaiheet olivat köyhiä, mutta onnellisia. He erosivat vuonna 1926 sen jälkeen kun Hemingway oli käytännössä jo muuttanut yhteen Pauline Pfeifferin kanssa. Hadley oli kirjeissään jatkuvasti vakuuttanut sopeutuvansa kaikessa Hemingwayn tahtoon ja elämäntyyliin, mutta onnellista loppuratkaisua ei sitten kuitenkaan löytynyt.

image

Kuva: Ernest Hemingway ja Pauline Pfeiffer, Pariisissa n. 1927. Ernest Hemingway Collection. John F. Kennedy Presidential Library and Museum, Boston.

Pariisin ja taiteilijoiden 1920-luku on dokumentoitu hyvin. Hemingway kuvasi sitä itsekin muistelmiensa lisäksi lehtijutuissaan ja kaunokirjallisissa teksteissään. Monet muutkin kirjailijat ovat kuvanneet aikaa teoksissaan. Miljöö on tuttu ja tarinan päähenkilöt myös: Ernest Hemingway, Gertrude Stein, Alice B. Toklas, Scott ja Zelda Fitzgerald, Ezra Pound, Sylvia Beach. Jotkut tunnetaan huonommin, mutta tunnetaan kuitenkin: Sherwood Anderson, Ford Madox Ford.

imageimageimage

Ihan oman lukunsa muodostavat kuuluisien kirjailijoiden ja taiteilijoiden vaimot, ne jotka saivat Getrude Steinin salonki-illoissa tyytyä hörppimään kahvia Alice B. Toklasin seurassa sillä aikaa kun taitelijat puhuivat keskenään. Tähän joukkoon kuului luonnollisesti myös Hemingwayn vaimo, Hadley Richardson, vaikka hän olikin alunperin lahjakas pianisti. 

Hadleyn äänellä?

image

Kuva: Ernest Hemingway kahvilassa, Pamplonassa, Espanjassa. Vasemmalta Ernest Hemingway, Harold Loeb (silmälasit), Lady Duff Twydsen (hattu), Elizabeth Hadley Richardson, Donald Ogden Stewart, Pat Guthrie.Credit. Ernest Hemingway Collection. John F. Kennedy Presidential Library and Museum, Boston.

Elämäkertaromaanissaan Paula McLain on antanut äänen Hadleylle, Pariisin vaimolle, luonut hänelle elämäntarinan ja kohtalon historiallisten dokumenttien ja toisten teosten pohjalta. Hemingwayn ja Hadleyn välinen runsas kirjeenvaihto muodostaa pääasiallisen pohjan heidän ääniensä kuuntelemiseen.

Paljon McLain on joutunut myös kuvittelemaan: Hadleyn voiman, rohkeuden, epäilyt, yksinäisyyden tunnot, katkeruuden. Kirjailija on kuitenkin valinnut tiensä ja kirjoittaa olemassa olevan aineiston pohjalta tarinan. Tuloksena ei siis ole tieteellinen elämäkerta, vaan suurelle lukijakunnalle tarkoitettu elämäkerrallinen romaani, viihdyttävä ja opettava, dulce et utile. Hadley esitetään siinä kuitenkin moniulotteisena ja uskottavana henkilöhahmona, ei mitenkään kiiltokuvamaisena tyyppirouvana.

Gummerimageuksen julkaiseman kirjan kannesta näkee, että Nuoruutemme Pariisi on tarkoitettu sivistyneelle naisyleisölle. Mikäpä siinä. Kaikessa viihdyttävyydessäänkin teos edustaa uutta ja hyvin kirjoitettua naisnäkökulmaista elämäkertakirjallisuutta, jossa historian marginaaliin jääneitä naisia nostetaan hetkeksi historian valokeilaan. Ja kun McLain tekee kirjailijantyönsä ammattitaitoisesti, tuloksena on sangen sutjakas oppitunti 1920-luvun Pariisin Left Bankin kulttuurihistoriaa.

Haittaa ei tee sekään, että teoksen keskiössä on Hemingwayn kaltainen tunnettu maskuliininen kirjailija. Hänen kauttaan romaaniin saadaan kunnon kattaus rakkautta ja romantiikkaa, rahaa ja valtaa, kunnianhimoa ja sankarillista uhkarohkeutta. Tähän maskuliinisen kirjailijan imagoon ja elämäntapaanhan naiset yksi toisensa jälkeen Hemingwayssa lankesivat.

Paula McLainin teoksen ansio on lopulta kuitenkin siinä, että hän onnistuu kaivamaan Hadleyn esiin Hemingwayn omien muistelmien rivien välistä ja näyttämään, miten keskeinen asema hänellä oli Hemingwayn elämässä loppuun asti. Neljännen vaimon, Mary Hemingwayn mukaanhan Hemingway korjaili muistelmiaan vielä 1960 syksyllä – siis vähän ennen kuin teki itsemurhan kesällä 1961. Syntyy vaikutelma, että Hemingway olisi vasta muistelmia kirjoittaessaan ymmärtänyt Hadleyn merkityksen elämässään. Oli miten oli, McLainin kuvitelman jälkeen Ernest Hemingwayn Nuoruuteni Pariisi ei enää ole entisellään.

Kuva: Hadley Richardson

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *