Kirsti Kekki valottaa pitkän elämäntyönsä ja sen kartuttamien kokemusten kautta suomalaisten yleisten kirjastojen viime vuosikymmenen kehitystä. Kirjoittaja on toiminut muun muassa kulttuuriasiainneuvoksena opetus- ja kulttuuriministeriössä sekä muissa kirjastoalan asiantuntijatehtävissä.  Teoksessaan Kekki on ottanut tehtäväkseen tarkastella kirjastojen ja valtion kirjastopolitiikan historiaa alkaen ensimmäisestä kirjastolaista ja päättyen hyvinvointiyhteiskunnan haasteisiin saakka.

Takakansiteksti lupaa teoksen kertovan suomalaisen kirjastolaitoksen tarinan alkuajoista saakka, mutta käytännössä esimerkiksi 1920-luvun kehitys ohitetaan parilla kolmella sivulla, ja teos keskittyy lähinnä 1960-luvun jälkeiseen aikaan, jolloin kirjastotyö liittyy teoksessa osaksi hyvinvointiyhteiskunnan rakentamista. Tarkastelu päättyy noin vuoteen 2010. Kuten tekijä itsekin toteaa, teos ei muodosta niinkään kirjastohistorian yleisteosta tai tutkimusta (tällainen perusteos on esimerkiksi 2009 ilmestynyt Ilkka Mäkisen Suomen yleisten kirjastojen historia), vaan keskittyy paljolti aikalaismuistelmien kautta nimenomaan hallinnollisiin ratkaisuihin ja niihin perusperiaatteisiin, joiden avulla kirjastoalaa on Suomessa käytännössä ohjattu. Näitä Kekki tarkastelee toimijana hallinnonalansa sisältä käsin. Toki tekijä tuntee hyvin myös alan ohjeistuksen, säädökset, kehittämisohjelmat ja strategiat, mutta teoksen kiinnostavinta antia on se henkilökohtainen ja inhimillinen ääni, jonka Kekki kaikelle tälle kehitystyölle antaa.

Kekin näkemyksen mukaan kirjastolaitoksen olemassaolon turvaaminen ja jatkuva kehittäminen on ennen muuta kirjastoammattilaisten tehtävä, vaikka poliitikot ja muut toimijat tarjoavatkin tähän merkittävän tuen. Kirjastoammattilaisten on kuitenkin osattava hänen mukaansa kertoa päättäjille, kuinka kirjastopalveluja tulee kunakin aikana kehittää ja millaisia resursseja tämä tehtävä vaatii.

Tekijä tarkastelee varsin monipuolisesti viime vuosikymmenten suomalaista kirjastopolitiikkaa ja tehtyjä ratkaisuja etenkin ministeriön näkökulmasta. Kekki toteaa, että koska kirjastoalan lainsäädäntö ja hallinto ovat menneinä vuosikymmeninä olleet luonteeltaan suhteellisen kevyitä, ovat valtion kirjastohallinnossa työskennelleet ja alan koulutuksesta vastanneet olleet valinnoillaan ja päätöksillään merkittävällä tavalla vaikuttamassa koko maan kirjastolaitoksen kehitykseen. Lisäksi suomalaisten yleisten kirjastojen kehittämiseen on sisältynyt myös merkittävää kansainvälistä yhteistyötä. Kautta teoksen Kekki painottaa voimakkaasti koulutetun henkilöstön merkitystä kirjastojen menestyksekkäässä toiminnassa niiden tärkeimpänä sisällöllisenä resurssina.

Kuva: Mäntsälä kirjastossa 1920-30 –luvulla. Kuvaaja Ilmari Helle, Wanhaa Mäntsälää

Kuva: Mäntsälä kirjastossa 1920-30 –luvulla. Kuvaaja Ilmari Helle Wanhaa Mäntsälää

Kirjassa on pieni mustavalkoinen kuvaliite keskeisistä teoksessa mainituista toimijoista ja muutamista lehtiuutisista. Sitä täydentävät kirjan kansien kuvat. Lukijalle jää kuvituksen perusteella se vaikutelma, että vuosikymmenten varrelta olisi varmasti ollut käytettävissä paljon enemmänkin kuvamateriaalia, mutta sen kaiken mukaan ottaminen taas olisi paisuttanut teosta huomattavasti laajemmaksi.

Omien muistikuviensa lisäksi Kekki on liittänyt teokseen myös muiden kirjastoalan vaikuttajien kokemuksia ja muistoja. Esille nousee kiinnostavia anekdootteja muun muassa kirjastotarkastajien kokemuksista tarkastusmatkoillaan. Kirjan kokoamisen yhteydessä karttunut muistitieto on tallennettu Suomen kirjastomuseoon Vaasaan, mikä on erittäin arvokasta tieteellisen tutkimuksen kannalta, sillä tällä tavoin aikalaiskertomukset palvelevat myös mahdollista myöhempää tutkimusta aihepiiristä. Kekin elävä kerronta antaa teokselle lähdearvoa aikalaisdokumenttina, joka avaa myös tulevien vuosikymmenten lukijoille ikkunan 1900-luvun viimeisten vuosikymmenten ja vuosituhannen vaihteen kirjastohallintoon. Kirja soveltuu myös esimerkiksi kirjastoalan opiskelijoiden käyttöön.

Tekijä nostaa esipuheessaan esille myös muiden tekijöiden ansiot. Teoksen on toimittanut Päivi Jokitalo ja osan luvuista on kirjoittanut Barbro Wigell-Ryynänen, joka hänkin on toiminut kulttuuriasiainneuvoksena ja kirjastotoimen tarkastajana, sekä monissa kirjastoalan keskeisissä luottamustehtävissä Kekin tavoin.

Kirjan tekstin kautta välittyy Kirsti Kekin pitkä työhistoria kirjastoalan asiantuntijana. Teos avaa uudenlaisen ikkunan kirjastoalan lähihistoriaan ja tarjoaa tutustuttavaksi aikalaisnäkemyksen vuosikymmeniltä, joiden aikana suomalainen kirjastolaitos vankisti asemaansa ja toiminta yhdenmukaistui kaikkialla maassa.

Kuva: Jänönkujan kirjaston lastennurkkaus 1950-60 -luvulla, Jyväskylän kaupunginkirjaston arkisto.