Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa

Metsätieteilijä, professori (emeritus) Matti Kärkkäinen (s. 1945) on koonnut kuutisen sataa uutta ja vanhaa, enemmän tai vähemmän nasevaa, lempeää, naurettavaa ja itkettävääkin lausahdusta teokseensa Suomalaiset metsäsanonnat. Tekstin ohella vähintään yhtä tärkeitä ovat 25 luontokuvaajan nelisenkymmentä otosta, jotka Susanna Appelin graafinen suunnittelu ja taitto päästää upeasti oikeuksiinsa.

Kärkkäinen, Matti (toim.): Suomalaiset metsäsanonnat. Metsäkustannus, 2018. 128 sivua. ISBN 978-952-338-040-0.

Jo Matti Kärkkäisen toimittaman kirjan ensimmäinen kuva saa lukijan hyvälle tuulelle. Kuvassa napottaa orava naavaisen kuusen oksalla käpy suussaan. Ja hyvä mieli jatkuu Alkusanojen ohjaamana itse metsäsanontoihin ja kirjan loppuun asti. Kirjan sisältämät lausahdukset ovat peräisin eri lähteistä: Metsälehden keruuhankkeesta, kirjallisuudesta, lehdistä ja keskustelupalstoilta. Mukana on vakavia ajatuksia, aforismeja, sanaparsia, keveitä säkeitä ja kapinallista huulenheittoa. Muutamien sananlaskujen alkuperä löytyy Raamatusta, Kalevalasta tai kansanperinteen kokoelmista. Monissa lausahduksissa on paljon ironiaa, mutta toimittajan mukaan luonnonsuojelua ja metsien itseisarvoa koskevat sanonnat ovat tosikkomaisia eikä niissä ole leikin häivääkään.

Suomalaiset metsäsanonnat -kirjan sisällön on Kärkkäinen järjestänyt seitsemään ryhmään ajatelmien aihepiirin mukaan. Jokin sanonta on eksynyt kahteenkin paikkaan, mutta se vain osoittaa, että mietelmiä on vaikea luokitella vain yhden aiheen alle. Sitä paitsi monet sanonnat ovat monimielisiä ja keskenään ristiriitaisiakin, sillä ne ovat joskus osuneet kohdalleen juuri tietyssä tilanteessa. Etenen tässä arviossani kirjasta poimimieni, minua miellyttävien sanontojen myötä. Vain pilkkuja olen lausahduksiin lisännyt, jotta ajatukset olisi helpompi hahmottaa. Nykyisin näet pilkut näyttävät unohtuvan joka toiselta kirjoittajalta mm. relatiivilauseiden edeltä.

”Koivu on polttopuiden aatelia.” Juha Määttä. Kuva arvosteltavasta teoksesta.

”Millainen metsä on?” -otsakkeen alle Kärkkäinen on koonnut melkein sata sanontaa, jotka koskevat metsän olemusta. Ne kuvaavat samalla myös ihmistä ja ihmisen elämää: ”Ei kituva puu ensimmäisenä kaadu”; ”Jokaisesta metsästä löytyy myös lenkoja puita”; ”Juureton puu ei pystyssä pysy” ja ”Kasvavat puut ovat huomisen metsää”. Muutamissa sanonnoissa on ihminen varmuuden vuoksi mainittu, jotta lukija varmasti ymmärtäisi asian koskevan myös häntä: ”Ei puukaan yhdestä lyömisestä kaadu, saati sitten ihminen.” Jokin sanonta on lausuttu leikkimielellä: ”Kymmenen puuta on kaupunkilaisen metsä.” Toinen taas on tokaistu tosissaan: ”Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto.” Monet ajatelmat heijastavat lausujansa rakkautta luontoon: ”Metsäluokassa ei ole neljää seinää eikä yhtään nurkkaa”; ”Tee metsässä töitä kuin eläisit ikuisesti. Mutta rakasta metsää kuin kuolisit huomenna.” – Tässä luvussa on kokoelman ainoa ruotsinkielinen lausahdus: ”Kan aldrig få nog av vår skog!”

”Talousoppia ja käytäntöä metsästä” -luku puolestaan sisältää pitkälti toista sataa sanontaa. Niissä kukkii huumori monin muodoin: ”Harvan kaupungin metsätalous kannattaa eikä yhdenkään seurakunnan”; ”Kyllä metsä omansa perii, sanoi isäntä kun lompakkonsa metsään kadotti”; ”Paras aika istuttaa puu oli ennen syntymääni, toiseksi paras on juuri nyt.” Sanonnoissa kaikuvat myös Raamatun opetukset uuteen ympäristöön sovellettuina: ”Joka kirvestä säästää, se metsää vihaa.” Jokunen sutkaus antaa näpäytyksen myös kvartaalitalouden kannattajille: ”Metsänkasvatus ei ole hätähousujen hommaa, kvartaali on neljännesvuosisata.”

Myös hyviä käytännön ohjeita löytyy kosolti: ”Kuusen taimi mättääseen: ei sorra heinä eikä vie halla”; ”Mikkelin päivään mennessä on oltava mätästys tehtynä ja taimet tilattuna”; ”Pystyvarasto on halvin tapa säilyttää puuta.” Löytyypä lausahduksista myös rengin ikiaikainen oikeus tölväistä isäntää, koska hänellä ei muuta valtaa ole kuin sanan mahti: ”Siltä puu kaatuu, kellä puu on, sanoi Virpisen Kalle, kun isäntä tuulenkaatopuitaan murehti.”

Puolensataa sanontaa mahtuu aihepiiriin ”Puulajien ominaisuudet ja puun taitava käyttö”. Kaikki nykymaalaiset – saati kaupunkilaiset – eivät ehkä tiedä, että ”Haravan piikit pihlajasta, varsi haavasta”; ”Tuomi vahva vanteheksi, pihjala rekipajuksi, kannun laudaksi kataja” tai ”Pihlajainen vitsas, haapainen aidas, katajainen seiväs, ne kestävät miehen iän” eivätkä tätäkään: ”Hohoi honkaista venettä, katajaista kirveenvartta: hauraita molemmat.” Koska ihmiset eivät enää tiedä käyttöä eri puulajeille, mieli tekee sanoa: ”Metsä on täynnä tarvispuita, muttei tunne tuhmat miehet.” Tämän toivoisin tuhmemmankin ymmärtävän: ”Minkä teet, tee se tervaten.” Kun luin sanonnan kirjasta, muistin äitini sanoneen näin monissa tilanteissa, joissa ei ollut tervaa lähelläkään.

”Tyvestä puu kalleinta.” Jari Kurvinen. Kuva arvosteltavasta teoksesta.

Kärkkäisen kirjan laajin kokonaisuus on ”Huokaisuja ja ilonaiheita metsätöistä”. Siihen sisältyy lähes kaksisataa lausahdusta, jotka olisi voitu jakaa vaikkapa kahteen osaan, mutta hyvä näinkin. Sanontoja kannattaa katsoa hieman eri suunnista. Useita vanhoja sananlaskuja on joukossa sellaisinaan: ”Ei miehen pituus auta kuin tuohimetsällä”; ”Ei mitään hätää, hevonen vetää ja länget pitää”; ”Kova oksa vaatii terävän kirveen”, toisia taas uusiin olosuhteisiin sovellettuina: ”Joka Ponssella ajaa, se Ponssesta puhuu” tai ”Nöyryys ei ole liikaa, sanoi tyttö, kun metsäkoneelle niiasi”. – Ennen muinoin tyttö niiasi sonnille.

Mehukkaita sanontoja löytyy niin metsäherroista, metsäkoneista, konemyyjistä ja konekuskeista kuin työmenetelmistä, ammattitaidosta sekä työturvallisuudesta. Talonpoika ei ole ikinä pitänyt herroista eikä pidä metsurikaan, vaan kehottaa: ”Epäile herroja ja metsäherroja yli kaiken” ja toteaa ykskantaan: ”Tiellä herrat riihenpuinnissa ja metsätöissä.” Myös konemyyjiin on metsuri suhtautunut terveen epäluuloisesti ja laukonut heistä tuomionsa suoraan tai peitellen: ”Ennen koiralta kusi loppuu kuin konemyyjältä luikurit”; ”Muuttuuhan siinä edes väri, sanoi myyjä, kun houkutteli vaihtamaan Komatsun Ponsseen”; ”Tällä koneella tekee vaikka marakattia, sanoi konemyyjä”.

Metsäkoneet ovat nykymetsurin sydäntä lähellä: ”En ole korean perään, mutta punaista sen olla pitää, sanoi Komatsun kuski”; ”Kun Huskilla metsää raivas, se oli minulle taivas”; ”Luusta koira unta näkee, konemies Ponssesta”. Itse koneenkuljettajat ovat tarjonneet aineksia niin kollegojen moitteelle kuin kiitoksellekin: ”Ei niin helppoa maastoa, jonne ei kuumakalle konetta saisi rikkoutumaan”; ”Somessa roikkuva kuski aiheuttaa enemmän kuluja kuin tuottaa”; ”Taitava kuski kiskoo puolet kuormasta ja kone loput”.

”Kone oli susi syömään, mutta se oli peto tekemäänkin.” Kaj Skon. Kuva arvosteltavasta teoksesta.

Metsänhoitomenetelmiä koskevista lausahduksista ei salaivaa tai suoraa moitetta puutu: ”Ei niin huonoa harvennusta, ettei sitä avohakkuulla voisi korjata”; ”Ojitusmätästyksen jäljet näkyvät seuraavaan jääkauteen. Mutta eihän meillä ole kiirettä”; ”Oikea-aikainen metsäkuljetus ei jätä jälkiä metsään. Väärä aika näkyy seuraavaan maanmuokkaukseen asti”; ”Susi tuli – vaan ei ulvo”. Metsurin ammattitaito ja -ylpeys kuuluvat monissa mietteissä: ”Ei hyvääkään konetta kuormata enemmän kuin karikoihin mahtuu”; ”Hyvä konekuski kuuntelee työn ääntä, huono räplää älypuhelintaan”; ”Se on jätkän kulttuuria, kun puu kaatuu sinne, minne pitääkin.” Ammattitaitoa on myös olosuhteiden tuntemus: ”Jos kusi kaarelle jäätyy, särkyvät metsäkoneet.”

Työturvallisuuden laiminlyöminen ei naurata, mutta sitä koskevat sanonnat panevat ainakin virnistämään: ”Turvakengättömät moottorisahamiehet ovat hautausmaalla”; ”Ukkokodit ovat täynnä kuuroja miehiä, jotka eivät mielestään tarvinneet kuulosuojaimia”. Ja sanonnoista löytyvä verhottu seksi huvittaa aina: ”Kuten seksissä, hakkuupään liikkeet ovat rajoitetut ja ennalta arvattavat”; ”Päästä nyt aittaan, meillä on Ponssekin firman ajossa”.

”Metsän muut antimet kuin puu” sisältää melkein neljäkymmentä sanontaa, joissa ovat mukana marjat, sienet ja riista. ”Aina sitä jotakin marjassa saa, kun ei käsiään taskussa pidä” muistuttaa ahkeruudesta ja ”Kahden jäniksen ajaja ei saa kumpaakaan” opettaa, ettei kannata ahnehtia liikaa. ”Kun metsästäjä palaa sieniä kantaen, on paras olla kysymättä jahtionnesta” varoittaa nolaamasta suurempia saaliita tavoitellutta, eihän tämä sentään tyhjin käsin kotiin tule. Vähäväkisten ja -osaisten tervettä itsetuntoa kuvastaa komea lausahdus: ”Minä olen puutavaramiehiä sieltä latvapäästä, sanoi Virtasen Kaapo, kun luutia kauppasi.”

”Tikka paljon puuta hakkaa, vaan pienet ovat pinot.” Pentti Sormunen. Kuva arvosteltavasta teoksesta.

Yli kuusikymmentä sanontaa kuuluu lukuun: ”Metsän virkistyskäyttö, henkiset arvot ja luonnonsuojelu”. Niitä kannattaa silmäillä kiireettä ja mietiskellen, sillä ”Hiljaisuuden kuulee vain metsässä”; ”Joka ei ole metsässä käynyt, ei tiedä oikeasta rauhasta, luonnosta ja elämästä mitään”; ”Metsässä ei puhelin ehkä toimi, mutta Luojaan on parempi yhteys.” Pieni irvailu mahtuu jo sanontaan: ”Metsässä mieskin rentoutuu”. Suuri osa mietteistä koskee metsän terapeuttista voimaa: ”Halaa puu päivässä, saat energiaa ja hyvää mieltä päivääsi”; ”Metsässä löydät itsesi”; ”Metsä kuuntelee silloin kun kukaan muu ei”. Muutamassa lausahduksessa on mukana huumorilla maustettu lohdutuskin, joka soveltuu melkein mihin tahansa tilanteeseen: ”Älä hätäile, istu mättäälle, kyllä se pipo löytyy”.

Luonnonsuojelua koskevia sanontoja on tästä luvusta etsimällä etsittävä, vaikka muutama oli jo metsätöitä koskevassa luvussa. Yksi suorasukainen lausahdus sentään löytyy: ”Luonto vihaa ”metsänhoitoa”.” Toinen ajatelma vihjaa luonnonsuojeluun epäsuorasti hyvinvoivan luonnon kautta: ”Kuljet metsässä ja näet kuusen oksilla naavaa. Hengitä syvään, sillä siellä on puhdas ilma.”

”Luonnon rauhassa, sielun kirkossa.” Anne Saarinen. Kuva arvosteltavasta teoksesta.

Suomalaiset metsäsanonnat päättyy kolmisenkymmentä sanontaa sisältävää lukuun ”Metsäneläimet ja eläimet metsässä”. Sinne asti päästyäni sanon: ”Harmittaa kuin liito-oravaa avohakkuun reunalla”, koska sanontoja ei ole enempää. Toinen murehtija on tavallinen orava: ”Harmittaa kuin entistä oravaa: löysi pussillisen pähkinöitä, vaan ei ole yhtään hammasta.” Vaikka en usko vanhan sananlaskun – ”Tikka tautia takoo, punarinta kuolemaa” – pitävän paikkaansa, saa se mieleni vakavoitumaan. Sen sijaan uskon näihin: ”Jaloissa jäniksen onni” ja ”Yksi villiminkki hävittää hehtaarilta myyrät ja kymmeneltä kanalinnut”.

Matti Kärkkäisen toimittama Suomalaiset metsäsanonnat on loistava lahjakirja jokaiselle luonnon ja metsän ystävälle tai luontoa kuvaavalle. Suullisen kansanperinteen harrastaja ja tutkijakin löytää siitä uusia kiehtovia kansan kielitaidon ilmauksia.

***

Näihinkin Kärkkäisen teoksiin kannattanee tutustua:
Kärkkäisen tehokas metsätalous: valikoima kolumneja (2006)
Metsieni kirja (2010)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *