Saapasjalkakissa, Lumikki, Hanhiemo, Nils Holgersson ja tietenkin Muumit: kaikki tuttuja ja rakastettavia hahmoja myös suomalaisille lapsilukijoille.  Kulttuurintutkija ja tietokirjailija Marjut Hjelt on paneutunut teoksessaan Lapsuuden sadut ja seikkailut lasten- ja nuortenkirjallisuuden maailmaa.  Tämä yleisteos pohjautuu Kansalliskirjaston Brummeriana-kokoelman, peräti 22 000:n kohteen kokoelmaan, joka käsittää kirjojen lisäksi, pelejä, koulujen opetustauluja, pienpainatteita ja paperinukkeja. Aineistoa on aina 1500-luvulta alkaen. Kokoelman on koonnut Helsingin yliopiston virusopin professori Markus Brummer-Korvenkontio. Kuten kirjoittaja johdannossaan toteaa, kokoelman ainutlaatuisuus perustuu siihen tosiseikkaan, että lastenkirjat ovat huonosti säilyvää aineistoa. Hyväkuntoisia kirjoja on säilynyt erittäin vähän, varsinkaan näin pitkältä aikaväliltä. Rakkaat satukirjat kulutetaan loppuun, kannet ja joskus sivutkin katoavat.

Tarinoita viideltä vuosisadalta

Hjeltin teos rakentuu kronologis-temaattisiin lukuihin, joissa käsitellään lastenkirjallisuuden kehitystä, niissä esiintyviä teemoja ja hahmoja. Lisäksi kirjan loppuun on lisätty sekä Brummer-Korvenkontion lyhyt elämäkerta että listauksia Brummeriana-kokoelman sisällöstä. Erityistä mielenkiintoa herätti minussa harvinaisten painosten luettelo. 1500‒1700-luvut sivuutetaan kirjassa suhteellisen nopeasti. Kirjan painopiste onkin erityisesti 1800-luvussa ja 1900-luvun alussa.

Kotimainen kirjallisuus on vahvassa roolissa, vaikka ulkomaistakin aineistoa esitellään runsaasti. Erityishuomion saavat satusetä Zacharias Topelius ja Tove Jansson. Satukirjojen ohella teoksessa esitellään koulujen oppikirjoja, romaaneja sekä kasvatusoppaita. Myös erilaiset pelit saavat osakseen huomiota. Teoksessa on hyvin vähän tekstiä, ottaen huomioon, että siinä on yli 200 sivua. On ilmeistä, että kirjassa on panostettu enemmän visuaalisuuteen kuin tekstin sisältöön, sen parasta antia onkin ehdottomasti kuvitus. Teokseen on etsitty pääasiassa tekijänoikeusvapaata kirjojen kuvitusta eri vuosisadoilta.  Runsaat kuvatekstit tuovat sopivasti lisätietoa.

Kuva: Rudolf Koivun satukirjakuvituksia. Lähde: Rudolf Koivun ystävät ry:n Rudolf Koivu -sivusto.

Yleistämisen ongelma

Kirja on tarkoitettu yleisteokseksi, ja sellaisena se myös toimii kohtuullisesti. Yleisesitysten ongelma on kuitenkin väistämättömässä yksinkertaistamisessa. Hjeltin kirja yrittää olla sekä Brummeriana-kokoelman esittely että lastenkirjallisuuden yleisesitys onnistumatta kovin hyvin kummassakaan. Kokoelman kohteiden esittely ja niiden sitominen edustamansa ajan kontekstiin jää valitettavan ohueksi ja ylimalkaiseksi. Toki esiteltäviä kohteita on niin paljon, että yksityiskohtainen esittely olisi ollut mahdotonta. Lukijan näkökulmasta olisi ollut parasta tehdä joko yksityiskohtainen lähdejulkaisu tai sitten lastenkirjallisuuteen yleensä keskittyvä teos. Yleisesityksenä tällainen yhdistelmä toimii huonosti.

Yleistyksen ongelma tulee erityisesti esille tekstin tasolla. Eri vuosisatojen lastenkirjallisuuden piirteet ja vaiheet esitellään hyvin stereotyyppisesti. Vahva kehitysusko näkyy myös tämän kirjan teksteissä. Aikaisemmat vuosisadat esitellään ankarina ja käytännöllisen opetuksen aikakausina, kun taas ihanan modernit 1800- ja 1900-luvut toivat lastenkirjallisuuteen hauskuutta ja hupia. On totta, että lapsuuskäsityksissä tapahtui huomattavia muutoksia aikaväillä 1500–1900, mutta huomauttaisin kuitenkin, että kasvatuksellinen tavoite on ollut ja on edelleen lastenkirjallisuuden perusperiaatteita. Hyvän lastenkirjallisuuden tarkoitus on opastaa ja kasvattaa lapsia leikin ja huvin varjolla. Mikään aikakausi ei ole yhtenäinen kokonaisuus. Menneisyys on moniulotteinen ja joskus raivostuttavankin monimutkainen.

Jaottelun vaikeudesta

Ehkä omalta osaltani hämmennystä aiheutti kirjan hieman harhaanjohtava otsikko. Se vihjaa lastenkirjallisuutta käsittelevästä yleisteoksesta eikä anna viitteitä mitenkään käsiteltävänä olevasta kirjakokoelmasta. Kirja rajoittuu hyvin pitkälti kokoelman aineistoon, mikä ei tule kovinkaan hyvin ilmi tekstin tasolla. Siksi lukija voi jäädä ihmettelemään esimerkiksi kirjavalintoja sekä niiden jaottelua. Kirjassa on esitelty lyhyesti kokoelman keräysperusteet, mutta tällainen tieto voi jäädä vähemmän akateemiselta lukijalta huomiotta. Se on kuitenkin hyvin keskeistä tämän teoksen ymmärtämisen kannalta. Brummeriana-kokoelmaan on tehty hankintoja kirjallisuusluetteloiden ja hakuteosten avulla. Jaottelu näyttäisi perustuvan tämänkin kokoelman osalta nykynäkemyksiin lastenkirjallisuudesta, ei niinkään aikalaiskäsityksiin. Siksi olisi ollut hyvä tuoda esille tämä ristiriita myös itse tekstissä. Esimerkiksi Jules Vernen meriseikkailut, Walter Scottin historialliset romaanit, Daniel Defoen Robinson Crusoe tai Jonathan Swiftin Gulliverin retket mielletään tänä päivänä vähintäänkin nuorten kirjallisuudeksi, vaikka ne omana aikanaan olivat vakavasti otettavaa ”aikuisten” kirjallisuutta. Esimerkiksi Swiftin teos on naamioitu poliittinen satiiri oman aikansa yhteiskunnasta.

Toki on selvää, että teos herättää mielenkiinnon tätä harvinaista kokoelmaa kohtaan. Allekirjoittanut tunnustaa kuulevansa siitä ensimmäistä kertaa. Kulttuurihistorioitsijan näkökulmasta on erittäin tervetullut tieto, että tällainen kokoelma on olemassa tutkimuskäyttöä varten. Toivon mukaan sitä tullaan jatkossa hyödyntämään entistä enemmän. Valitettavasti lukukokemuksena tämä kirja jää vajavaiseksi.