Tänä vuonna 80 vuotta täyttävä Eduard Kotšergin (s.1937) on outo lintu kirjailijaksi. Hän syntyi Suuren Terrorin vuonna ja joutui juuri ennen sotaa orpokotiin. Isä oli teloitettu ja puolalaissyntyinen äiti pidätetty vakoojana. Leningradin piirityksen aikana orpokodin lapset evakuoitiin Omskin lähelle entiseen vankilaan.

Vuonna 1945 kahdeksanvuotias Kotšergin pakeni Siperian Omskista tavoitteenaan palata äidin luokse Leningradiin. Pakomatka, suurelta osin ”jäniksenä” junissa, kesti pitkään. Välillä piti ”talvehtia” matkan varrella olevissa vankiloissa, nähdä nälkää, kokea julmaa väkivaltaa, varastella ja piileskellä ja elää asunnottomana milloin missäkin. Kuluu vuosia, mutta lopulta pojan ja äidin outo jälleennäkeminen Leningradissa onnistuu.

Orpojen leirit

Neuvostoliitossa oli satoja tuhansia ellei miljoonia orpolapsia I maailmansodan, vallankumouksen, kansalaissodan, Suuren Terrorin ja II maailmansodan jälkimainingeissa. Heidän kohtaloistaan tiedetään vain vähän.

Usein neuvostoaikana sai lukea pelkkiä romanttishohtoisia tarinoita siitä miten kasvatustieteilijä Anton Makarenko leipoi orpolapsista kunnon kansalaisia valtavilla eristysleireillä 1920-30 -luvuilla, teesinään muskettisoturien kuuluisa lause: ” Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta!”

Todellisuudessa tuo ihmiskoe ei ollut lähimainkaan aina onnistunut. Monista orpolapsista tuli julmia stalinisteja, miliisejä ja upseereita, jotka kostivat kaltoin kohtelunsa alaisilleen. Toisista tuli ammattirikollisia ja monilta järkkyi mieli, jolloin siviilielämä kävi ylivoimaiseksi aikuisuuden ja vapauden koittaessa.

Kertojia ja muistelijoita on ollut vähän ja siinä mielessä Eduard Kotšergin tekee tyylikkään poikkeuksen: Risteillä ristityt sai harvinaisena puolidokumentaarisena romaanina muutama vuosi sitten Kansallisen Bestseller -palkinnon Venäjällä.

Kuva: Makarenkon leirillä 1920-luvulla.

Risteillä ristityt -romaanin outo nimi tulee siitä, että vanhempansa menettäneet ja henkensä pitimiksi pikku rikoksiin syyllistyneet lapset ja nuoret koottiin Leningradissa ensin Kresty (= Ristit) -nimiseen tutkintavankilaan ja lähetettiin sieltä junakuljetuksina kauas vankileirien saaristoon.

Nuorimmat päätyivät vankiloita muistuttaviin orpokoteihin, joissa väkivalta ja eristyssellit olivat arkipäivää ja karkaamisyritykset tavallisia.

Kuva: Krestyn vankila Pietarissa

Romaania on verrattu Charles Dickensin orpolapsitarinoihin. Alkupuoliskoltaan se muistuttaa myös Aleksander Solzhenitsynin Ivan Denisovitsin päivää – tekijä kertoo paljon yksityiskohtia orpokotien arjesta. Junajaksot ovat omanlaisensa ”matkakertomus”, läpileikkaus valtavasta ja rujosta Venäjästä sodan jälkeen.

Toisaalta alkuperäinen kieli, niin sanottu ”russkaja fenja” eli alamaailman oma murre on taatusti teettänyt töitä Idiootti-kustantamon suomentaja Tuukka Sandströmillä. Hän onnistuu silti käännöstyössään erinomaisesti.

Eduard Kotšerginin myöhemmät vaiheet ovat lähes uskomattomat. Hänestä tuli kuvataiteilija, kirjailija ja Pietarin Draamateatterin luottolavastaja itselleen teatteriohjaaja Georgi Tovstonogoville. Sitä paitsi, hän kirjoittaa yhä, 80-vuotiaana.

Arvostelu ilmestyi aiemmin Keskisuomalaisessa 22.4.2017.