Lisääntymisen vimman taustalla on Charles Darwinin (1809–1882) seksuaalivalintaa käsittelevä teos, The Descent of Man and Selection to Sex (1871). Siinä Darwin esittää teoriansa seksuaalivalinnasta korostaen naaraiden merkitystä kumppanien valitsijoina.

Monien 1800-luvun lopun miesten mielestä oli miltei mahdoton ajatus, että kyvyiltään vähäisemmät naiset vaikuttaisivat evoluution kulkuun ratkaisevasti.

Ehkä juuri tästä syystä kirjaa ei käännetty tuoreeltaan, vaan se ilmestyi suomeksi vasta 2015 otsikolla Ihmisen polveutuminen ja sukupuolivalinta (Terra Cognita 2015) – Darwinin pääteos, On the Origin of Species (1859, Lajien synty) ilmestyi sentään suomeksi ensimmäisen kerran 1917.

Suomalainen sosiaaliantropologi ja sosiologi Edvard Westermarck (1862–1939) perusti oman perheteoriansa Darwinin evoluutioteoriaan ja luonnonvalintaan jo 1891, mutta vasta viime aikoina on Darwinin luonnonvalinta- ja seksuaalivalintateoriansa otettu osaksi ihmistieteitä. Nykyisin ajatellaan ihmisellä olevan myötäsyntyisiä, evoluution kehittämiä vaistoja, tunteita ja käyttäytymispiirteitä, jotka selittävät perheen synnyn, ihmisten yhteistyön, kulttuurin perusmekanismit ja suuren osan sosiaalista toimintaamme. Toisaalta seksuaalivalinnan teoriaa vastaan hyökkäävät nykyisin tahot, jotka eivät katso biologista sukupuolta olevan olemassakaan.

Pirjo Koskinen ja Petri Nummi uskovat seksuaalivalintaan ja evoluutiopsykologiseen lähestymistapaan, jonka taustalla on ajatus, että ihmisen keho ja mieli ovat pitkän kehityshistorian muovaamia ja että tuo historia vaikuttaa edelleen ja evoluutio jatkuu. Kirjassaan tekijät keskittyvät ihmisen seksuaalisuuteen biologian näkökulmasta, ja vertaavat sitä myös muiden eläinten seksuaalisuuteen, jonka tavoitteena on lisääntyminen niin, että mahdollisimman paljon yksilön geenejä siirtyy seuraaviin sukupolviin. Loppujen lopuksi seksissä on kyse munasolujen ja siittiöiden ”halusta” siirtää geenejä eteenpäin. Tämä lisääntymisen vimma ohjaa niin parinvalintaa, perheen perustamista, himoa kuin mummojen tarvetta hoitaa lapsenlapsiaan.

Lisääntymisen vimma: Seksuaalivalinta ihmisellä ja muilla eläimillä on mainio kirja. Tekijät jakavat sen tavalliseen tapaan päälukuihin ja alalukuihin. He kuitenkin rakentavat esitystapansa luonnikkaasti kuin hyvän radio-ohjelman, jossa peruskerronta etenee luistavasti sopivina pätkinä. Väliin he nappaavat mm. kiintoisia tutkimustuloksia, väestötietoja, asiantuntijahaastatteluja ja yksittäistapauksia. Näitä tietoiskumaisia osia ei ole rajattu erillisiksi laatikoiksi, vaan ne on vähin painoteknisin vihjein sijoitettu päätekstin luonteviin kohtiin niin, etteivät ne katkaise esityksen punaista lankaa.

Samppa Rannan suunnittelemassa kannessa on Edwin Butterin hellyttävä otos kahdesta simpanssista, mutta muuten ei kirjassa ole kuvan kuvaa sanoman perille saattamiseksi. – Oikeastaan niitä ei tarvitakaan. – Simpanssien kuvasta huolimatta esityksen painopiste on ihmisissä. Kirja lienee intensiivisen yhteistyön tulos, sillä kummankaan tekijän yksilöllistä osuutta kirjan sisältöön tai esitystapaan ja muihin ratkaisuihin ei kerrota.

Teoksen yli 18-sivuinen kirjallisuus- ja videoluettelo osoittaa missä voi tutustua perusteellisemmin kiinnostaviin teemoihin. Englanninkielisten julkaisujen lisäksi luettelosta löytyy houkuttelevia suomenkielisiäkin julkaisuja. Vai mitä sanotte näistä otsikoista? – ”Uros, onko näyttöä!”, ”Naaraat nirsoilevat syystä”, ”Mummous on mahtitaktiikka”. – Tekijöiden mukaan kirja on tarkoitettu naisille ja miehille, jotka haluavat ymmärtää, millaiseen siittiön ja munasolun väliseen kuvioon meidät on valjastettu. – Jos haluat tietää, lue Koskisen ja Nummen kirja!

ME VIETTELEMME, MEITÄ VIETELLÄÄN

Lisääntymisen vimma perustuu ajatukseen kahdesta biologisesta sukupuolesta, jotka kumpikin pyrkivät jatkamaan sukuaan ja jotka tarvitsevat toisiaan suvulliseen lisääntymiseen. Kaikilla lajeilla lisääntymisen vimma ei ole yhtäläinen.

Kiima, joka toistuu kerran pari vuodessa ja kestää muutamasta päivästä viikkoon, on varsin käytännöllinen. Vuoden muina aikoina voi keskittyä poikasten hoitoon ja syömiseen – valmistautumaan seuraavaan kiima-aikaan. Ihmisiä sen sijaan lisääntymistoimet riivaavat lähes jatkuvasti.

Kirjan tekijät keskittyvät suvullisesti lisääntyviin lajeihin, joiden yksilöistä suuri osa on jompaakumpaa biologista sukupuolta, mutta eivät unohda kaksineuvoisia tai suvuttomasti lisääntyviäkään. Sukupuolen he määrittelevät näin:

Se, joka anatomiansa puolesta tuottaa suurempia sukusoluja, on naaras, pienempiä sukusoluja tuottava on uros.

Kromosomit määräävät sukupuolen; nisäkkäillä X-kromosomi vastaa munasoluja tuottavan sukupuolielimistön kehittymisestä ja Y-kromosomi yleensä siittiöitä tuottavan. XX on naaras ja XY koiras. Joskus sukupuolikromosomeja on kolme tai enemmän, esimerkiksi XXY. Jos yksilöllä on Y-kromosomi, se tuottaa siittiöitä ja on silloin uros. Biologinen sukupuoli ei kuitenkaan aina vastaa koettua sukupuolta eikä seksuaalinen suuntautuneisuus liity biologiseen eikä koettuun sukupuoleen.

Tekijät tarkastelevat ihmisille tyypillisiä piirteitä, joilla kumppania houkutellaan, mutta he selvittävät myös, mitä vastaavia piirteitä on muilla pitkäikäisillä nisäkkäillä, esim. miekkavalailla, norsuilla ja ihmisapinoilla. Jotta yksilö menestyisi parinvalintakilpailussa ja pääsisi jatkamaan sukuaan, hänen tulisi näyttää mahdollisen partnerin silmissä haluttavalta juuri kiima-aikana. Eläinkunnassa on jälkeläistuoton maksimointi tärkeä, kuten se on ollut aikaisemmin ihmiskunnassakin. Nykyisin ihmisille ei ainakaan kaikissa yhteisöissä ole tärkeää saada mahdollisimman suurta jälkeläisjoukkoa vaan laadukkaita jälkeläisiä. Niitä, jotka valitsevat vapaaehtoisesti lisääntymättömyyden, on nykyisin entistä enemmän.

Vaikka eläinkunnassa viettelijän roolissa on uros, eivät naaraat ole valitsijoina passiivisia, vaan muovaavat valinnoillaan suuresti koiraiden ominaisuuksia. Ihmistenkin  maailmassa miesten ja naisten välisissä suhteissa mies yleensä viettelee, mutta nainen tekee lopullisen valinnan, ellei häntä pakoteta tiettyyn valintaan. Monet seikat vaikuttavat siihen, millaisia naisia miehet alkavat piirittää ja millaisia miehiä naiset suosivat. Nimenomaan miehet tekevät valintojaan ilmeisten piirteiden perusteella. Vaikka ulkonäkö ei naisten mielestä ole yhtä tärkeää kuin miesten, päättelevät naisetkin monia seikkoja kasvoista ja vartalosta.

Kumppanin valintaan vaikuttaa – tiedostaen tai tiedostamatta – mm. kasvojen, vartalon ja liikkeiden symmetria sekä ääni, tuoksu ja pituus. Tärkeitä ovat myös ehdokkaan älykkyys, hyvät tavat, huumorintaju, samanlaiset arvot ja tavoitteet. Musiikillinen ja kielellinen taitavuuskin ovat eduksi. Valintaan vaikuttavat piirteet riippuvat myös siitä, etsitäänkö tilapäistä vai pysyvää kumppania. Naisen ulkonäkö – tiimalasivartalo, isot rinnat, korkokengät, paljastava pukeutuminen – on keskeinen, kun miehet etsivät lyhytaikaista seksikumppania, mutta vaimon valinnassa nousevat myös luonne ja älykkyys tärkeiksi valintakriteereiksi. Naiset kelpuuttavat muskelimiehen yhden illan kumppaniksi mutta eivät välttämättä puolisokseen.

Geneettisesti laadukas, lapsista huolehtiva mies on juuri sellainen tyyppi, josta naiset kilpailevat. Nainen yrittää valloittaa tällaisen miehen, ja siksi naisen pitää olla mahdollisimman houkutteleva sekä ulkonäöltään että muilta ominaisuuksiltaan.

Ovulaatiolla on yllättävän suuri vaikutus siihen, milloin miehet kokevat naisen houkuttelevaksi. E-pillerit muuttavat naisen hormonitoiminnan ja aiheuttavat sen, että normaaliin kuukautiskiertoon kuuluva munasolun irrottava hormonipiikki jää toteutumatta. Silloin ei tapahdu myöskään hormonipiikin aiheuttamaa ulkonäön, äänen, tuoksun ja käyttäytymisen muutosta, joka houkuttaa miehiä. Useissa tutkimuksissa onkin havaittu, että miehet pitävät naista seksikkäimpänä juuri ovulaation aikaan tästä tietämättä. On karmeaa, että ovulaatiolla on yhteys myös raiskauksiin. Irlannissa on näet todettu, että hedelmällisimmässä vaiheessa olevat naiset joutuvat seksuaalisen väkivallan kohteeksi useammin kuin kierron muissa vaiheissa olevat naiset.

Kumppanin valintaa koskevat tutkimustulokset saivat minut ajattelemaan, että olisi kiintoisaa tutkia myös sitä, miksi kaikki miehet ja naiset eivät loppujen lopuksi ota tai saa sellaista hyvännäköistä, hoikkaa, pitkäsääristä, älykästä, kohteliasta ja huumorintajuista kumppania, jota he tutkimusten mukaan haluaisivat. Miksi he tyytyvät todellisuudessa vähempään? Mitkä ovat kumppanin minimivaatimukset? Vai eikö ihannepartnereita ole olemassakaan?

VALINTA SUKUSOLUJEN TASOLLA

Vaikka puoliso valittaisiin tarkasti luonteen, ulkonäön, hajun ja muiden ominaisuuksien perusteella, se ei vielä takaa yhteisiä lapsia. Lopulta vasta siittiön ja munasolun välinen yhteensopivuus paljastaa, onnistuuko hedelmöittyminen. Sen jälkeen raskauden kulun pitää onnistua.

Hedelmöittymisessä on vielä paljon selvitettävää, mutta viime aikoina on tutkimuksissa havaittu, että naaraille on kehittynyt monia keinoja, joiden avulla ne voivat päästää vain pienen siittiöjoukon munasolun luokse. Sitä kuitenkin edelleen ihmetellään, onko naisen orgasmilla seksuaalivalinnassa jokin merkitys.

Eräässä tutkimuksessa näet todettiin naisen orgasmin vaikuttavan siihen, miten suuri osa spermasta pysyy emättimessä. Jos nainen sai orgasmin selvästi ennen miestä, spermaa valahti pois yhtä paljon kuin ilman orgasmia. Siemennestettä pidättävässä ”teho-orgasmissa” nainen tuli kliimaksiin korkeintaan minuuttia ennen miehen siemensyöksyä tai sitten sen jälkeen. Myös yhdyntöjen väli vaikutti asiaan: mitä pitempi aika oli kulunut edellisestä ejakulaatiosta, sitä enemmän spermaa valui nopeasti pois. – Siinäpä pohtimista lapsia hankkiville! – Kannattaa myös huomioida, ettei naisen elimistö ole innokas hyödyntämään siittiöitä, jotka ovat muutaman päivän vanhoja.

Mutta miksi urokset tuottavat valtavasti spermaa? Mitä mieltä on siinä, että mies suihkauttaa yhdessä siemensyöksyssä noin 200 000, gorillauros 50 miljoonaa, simpanssiuros 600 miljoonaa ja karju 750 miljoonaa siittiötä? Tähän kysymykseen en löytänyt kirjasta ihan selvää vastausta, mutta useimpien siittiöiden matka naisen lisääntymiselimistössä katkeaa joko fyysiseen, kemialliseen tai anatomiseen esteeseen. Nainen valitsee siittiöistä sopivimman tietämättään. Vastustuskykygeenit eli HLA-geenit vaikuttavat osaltaan tähän. Mitä enemmän naisen ja miehen geenit eroavat toisistaan, sitä paremmin siittiöt pysyvät elossa ja sitä nopeammin ne liikkuvat ja pääsevät porautumaan munasoluun.

Vaikka siittiö pystyisi hedelmöittämään munasoluun, on sen kehityksessä vielä monta riskialtista vaihetta. Silti ihmislapsia syntyy – jonkun mielestä ihan liikaa, jonkun mielestä liian vähän. Varsinkin lapsettomuudesta kärsivien kannalta on lohdullista, että tutkijat selvittävät sinnikkäästi parittelun jälkeisiä seksuaalisen valinnan piirteitä.

TRAUMAT JA LEVOTTOMAT AJAT

Elinolosuhteet vaikuttavat siihen, missä iässä lasten hankkiminen aloitetaan, miten tiuhaan lapset syntyvät ja milloin naisen vaihdevuodet alkavat. Vakaissa oloissa lasten hankkimisella ei ole kiirettä, mutta epävakaissa oloissa lisääntyminen kannattaa aloittaa varhain ja tehdä nopeasti mahdollisimman monta lasta, jotta niistä edes joku säilyisi hengissä. Biologisesti ilmiöstä puhutaan elinkiertostrategiana; panostetaan joko laatuun tai määrään. Traumaattiset kokemukset näyttävät vaikuttavan siihen tiedostamatta.

Olosuhteet sodan aikana olivat epävakaat. Kuolleisuus oli korkea ja pelko vakioseuralainen. Vartiovuorossa oleva ei voinut tietää, selviäisikö hän hengissä seuraavaan päivään vai pommitettaisiinko kaupunkia ja juuri sitä rakennusta, jossa hän itse oli. Monet lotat kohtasivat kuoleman ja kokivat sodan kauheudet kouriintuntuvalla tavalla jo nuorella iällä. – – kuolemaa kohdanneista lotista tuli aikaisemmin äitejä ja heidän synnytystensä välit olivat lyhyempiä. Heille myös syntyi enemmän lapsia kuin niille samanikäisille naisille, jotka eivät osallistuneet sotatoimiin.

Myös luonnonkatastrofit ja tautiepidemiat voivat tehdä lapsuuden olosuhteista epävakaat, ja tämä heijastuu lisääntymiseen liittyviin valintoihin. Kun oma hengissä selviäminen on epävarmaa, kannattaa yrittää saada nopeasti jälkeläisiä. Sitä paitsi vanhempien panostaminen lapsiin on yhteydessä varhaiseen sukupuoliseen kypsymiseen, raskauksiin nuoremmalla iällä ja suurempaan jälkeläismäärään. Varsinkin isän vaikutusta lisääntymisstrategiaan on selvitetty.

[I]lman isää kasvaneet tytöt tulivat varhemmin murrosikään ja aloittivat seksisuhteet aikaisemmin, heillä oli myös enemmän seksipartnereita ja he ottivat suurempia seksuaalisia riskejä kuin ne tytöt, jotka viettivät lapsuutensa isänsä kanssa.

VALTAVA LISÄÄNTYMISPOTENTIAALI, EPÄVARMA ISYYS

Miehillä on valtava määrä sukusoluja, ja mies tuottaa niitä vielä vanhanakin, eivätkä raskaudet rasita miestä. Siksi miesten lisääntymispotentiaali on valtava. Nykyisin ei jälkeläisten määrä kuitenkaan kasva ehkäisyn takia yleensä kovin suureksi, mutta toisilla miehillä on paljon jälkeläisiä, toisilla ei yhtään. Naisilla lasten määrä ei vaihtele yhtä paljon kuin miehillä.

Useimmat nisäkäskoiraat parittelevat niin monen naaraan kanssa kuin mahdollista varmistaakseen geeniensä jatkuvuuden. Eräässä ruotsalaisessa tutkimuksessa selvisi, että kaikki miehet eivät suinkaan pääse kylvämään siementään yhtä lailla, sillä 20 prosentilla miehistä oli 80 prosenttia kumppaneista. Miehet sen paremmin kuin eläinuroksetkaan eivät voi olla varmoja isyydestään, mutta naiset ja naaraseläimet ovat äitiydestään varmoja, koska ne kantavat poikasensa sisällään. Ihmisillä isyys on erityisen epävarma sellaisissa kulttuureissa, joissa parisuhde on löysä.

Belgiassa ja Hollannissa on selvitetty, että 1800-luvulla muun kuin aviomiehen siittämien lasten osuus oli vauraiden kauppiaiden liitoissa alle prosentin, käsityöläisten keskuudessa noin 4 prosenttia mutta köyhimmissä perheissä 6 prosenttia. Syy voi olla se, että köyhät naiset olivat turvattomampia, heitä oli helpompi raiskata tai käyttää seksuaalisesti hyväksi kuin muiden ryhmien naisia. Nyky-yhteisöissäkin ulkopuolisten miesten siittämien lasten osuus vaihtelee; keskiarvo lienee noin 1 prosentti.

TUNTEET JA SEKSUAALIVALINTA

Darwin yhdisti tunteet käyttäytymiseen ja löysi kuusi perustunnetta: viha, ilo, pelko, hämmennys, suru ja viha. Hän totesi, että ihmiset ilmaisevat niitä yhtenäisellä tavalla kulttuurista riippumatta.

Modernin aivotutkimuksen perusteella tiedetään, että jokaisen perustunteen taustalla on aivoissa oma radastonsa, jolla on kemialliset, anatomiset ja toiminnalliset ominaispiirteensä. Ihmisillä on myös samoja tunteita kuin eläimillä, mutta ihmisellä on kehittyneen aivokuorensa ansiosta myös monia pitemmälle kehittyneitä tunteita. Tunteet ajavat etsimään läheisyyttä, haluamaan seksiä, ylläpitämään tai rikkomaan parisuhteita, hoitamaan lapsia ja muodostamaan sosiaalisia suhteita.

Seksuaalivalintaan liittyvistä tunteista kiintymyksellä on tärkeä merkitys jälkeläisten hoidossa, parisuhteen muodostumisessa sekä ystävien ja sukulaisten välisissä tunnesiteissä. Ilman kiintymystä ja sen mukanaan tuomaa mielihyvän tunnetta vanhemmat eivät jaksaisi hoivata jälkeläisiään. Ihmisen nisäkässukulaisten keskuudessa koiraat eivät yleensä (95 % lajeista) osallistu jälkeläisten hoitoon. Mutta ihmisten keskuudessa eräässä tutkimuksessa selvisi:

Mitä enemmän lapset muistuttivat isäänsä ja mitä uskollisempana miehet pitivät kumppaniaan, sitä paremmin isät huolehtivat lapsista.

Isä panosti lapseen parisuhteen päättymisen jälkeenkin enemmän, jos hän koki lapsensa muistuttavan itseään, kuin jos lapsen ja isän yhtäläisyys oli pieni.

Parisuhteessa oksitosiini mahdollistaa kiintymyksen ja aiheuttaa voimakkaan halun läheisyyteen. Eri lajien välisiä eroja näyttää selittävän oksitosiinin lisäksi toinen aivoissa esiintyvä hormoni, vasopressiini.  Se liittyy ainakin luottamuksen tunteeseen. Mutta joskus voi käydä huonosti, sillä alkoholi vaikuttaa vasopressiinireseptoreihin – ainakin preeriamyyräuroksilla.

Kun uskollinen preeriamyyräuros juotettiin humalaan, se menetti paikan tajunsa ja eksyi väärälle reviirille, missä se paritteli vieraan naaraan kanssa. Humalassa urokset alkoivat pettää naaraita, koska alkoholi muutti niiden dopamiinisysteemiä vasopressiinireseptorien kautta.

Myös ihmisillä, tosin vain miehillä, on havaittu vastaava yhteys uskollisuuden ja vasopressiinireseptorien välillä. Tietty muunnos AVPR-nimisestä geenistä aiheuttaa sen, että miehet eivät luota kumppaniinsa ja heillä on enemmän ongelmia parisuhteessa.

Jos oma kumppani on toisten ihailun kohteena ja vaarana on petetyksi tuleminen, herättää se usein mustasukkaisuutta. Tämä nähdään evoluution tuottamana tunteena, joka selittää jopa parisuhteen syntyhistoriaa. Tunnettu evoluutiopsykologinen hypoteesi onkin, että miehet ovat mustasukkaisia seksistä, naiset tunnetason pettämisestä.

PERHETEORIOITA

Koskinen ja Nummi käsittelevät kirjassaan muutamia perheteorioita. Mm. Friedrich Engels (1820–1895) pohti parisuhteen syntyä ja perheen alkuperää. Hänen teoksensa  Perheen, yksityisomaisuuden ja valtion alkuperä (saks. 1884, suom. 1974) on ollut tärkeä kommunistisessa aatemaailmassa. Engelsin mukaan primitiivisissä ihmisyhteisöissä elettiin promiskuiteettisesti: pysyviä parisuhteita ei ollut, vaan naaraat ja koirat harrastivat seksiä vapaasti toistensa kanssa. Seuraavat vaiheet olivat ryhmäavioliitto, matriarkaatti ja lopulta meidän tuntemamme perhe.

Westermarck ei hyväksynyt promiskuiteettiteoriaa. Vuonna 1891 ilmestyneessä teoksessaan The History of Human Marriage hän osoitti, että perhe on ikivanha ilmiö, joka oli esiintynyt jo apinamaisilla esivanhemmillamme. Hänen teoriassaan perheen ytimenä on äiti ja lapsi ja siihen kuuluu usein myös mies, yleensä lapsen biologinen isä. Tunteet pitävät perheen koossa: äidinrakkaus pitää yllä naisen yhteyttä lapseen, mutta myös isä kiintyy naisen lapsiin, jotka yleensä ovat hänen omia jälkeläisiään. Westermarck oivalsi, että myös inhon tunteet vaikuttavat perheessä ja selittävät insestitabua. Hän oivalsi perustaa teoriansa sukulaisuusasteeseen, vaikka tiede vasta paljon myöhemmin määritteli DNA:n ja geenin rakenteen sekä teorian yhteisiin geeneihin perustuvasta sukulaisvalinnasta

1900-luvun alussa Westermarckin teoria perheen pitkästä evolutiivisesta historiasta ja insestitabusta hyväksyttiin laajasti, mutta sitten ne hylättiin vuosikymmeniksi. Äitisuhteen pohjalta kehittämällään oidipuskompleksiteorialla Sigmund Freud (1856–1939) ”kumosi” Westermarckin teoriat vaistomaisesta insestin välttämisestä ja insestitabun alkuperästä. Teorialla on edelleen kannattajansa, vaikka biologiset faktat puhuvat Westermarckin puolesta.

HOMOSEKSUAALISUUS

Suuri osa ihmisistä syntyy ja elää selkeän seksuaalisen suuntautumisen mallin mukaan, mutta osalla ihmisistä suuntautuminen on joustavaa ja muuttuu ajan kuluessa. Lisa Diamond on tutkinut seksuaalista joustavuutta (Sexual Fluidity: Understanding Women’s Love and Desire, 2008) ja väittää, että homoseksuaalisilla ihmisillä on ollut mahdollisuus olla perustamatta perhettä lähinnä länsimaisissa kulttuureissa, ja tämäkin koskee vain ajanjaksoa 1960-luvulta nykypäivään. Muissa kulttuureissa ja kaikkina muina aikoina homoseksuaalit olisivat saaneet lapsia kuten muutkin.

Miehistä suurempi osa on selvästi hetero- tai homoseksuaaleja. Naisilla taas ilmenee enemmän ja useammin molempiin sukupuoliin kohdistuvaa kiinnostusta, seksuaalisiin ärsykkeisiin liittyvää kiihotusta ja seksuaalista toimintaa.

Heteroksi itsensä tunteva nainen tai mies saattaa jossain vaiheessa elämäänsä olla kiinnostunut omasta sukupuolestaan ja elää homoseksuaalisessa suhteessa, ja homoseksuaaliksi itsensä tunteva henkilö voi kiinnostua vastakkaisesta sukupuolesta. Vaikka miesten seksuaalinen suuntautuminen on jäykempää ja naisten joustavampaa, myös miesten kiinnostus naisista miehiin ja miehistä naisiin muuttuu yllättävän paljon. Diamond huomauttaa, että ihmisen seksuaalisuus mukautuu elämäntilanteen, seksuaalisen aktiivisuuden, parisuhteen muodostamisen ja lasten saamisen kuvioissa.

Vaikka seksuaalinen suuntautuminen voi muuttua ajan kuluessa, se ei tarkoita, että suuntautumisen voi itse päättää. Tutkijat eivät kannata eheyttämishoitoja; monissa tutkimuksissa on todettu, etteivät ne auta, vaan aiheuttavat masennusta, ahdistusta ja itsemurhayrityksiä. Useissa maissa käännytyshoidot on kielletty.

Moni tutkija on sitä mieltä, että miehillä homoseksuaalisuus kehittyy suurelta osin jo ennen syntymää, mutta naisten ei. Eräässä Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että naiset vaihtoivat ajan kuluessa seksuaalista suuntautumistaan selvästi useammin kuin miehet (naiset 18 %, miehet 6 %). Naisilla voimakas seksihalu lisäsi kiinnostusta kumpaankin sukupuoleen seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.

Yhdysvalloissa tehdyissä selvityksissä on havaittu, että biseksuaalisten naisten määrä on 25 vuodessa noussut vajaasta 5 prosentista noin 15 prosenttiin. Biseksuaalien miesten tai yksinomaan naisista kiinnostuneiden miesten osuus ei taas ole muuttunut lainkaan. Suomessa on havaittu sama ilmiö: yhä useammat naiset ovat seksuaalisesti kiinnostuneita myös toisista naisista.

Eläinkunnassa homoseksuaalisuus on yleistä; sitä on havaittu lähes 500 lajilla – linnuilla, matelijoilla, sammakkoeläimillä, nilviäisillä ja sukkulamadoilla. Myös nisäkäsnuoret – mm. koirat, kamelit, vuohet – alkavat leikinomaisesti paritella heti, kun kynnelle kykenevät. Toimet voivat kohdistua samaan tai eri sukupuoleen. Saman sukupuolen välinen seksi on tavanomaista myös useiden lajien aikuisilla naarailla ja koirailla, esim. bonobonaarailla ja pullokuonodelfiiniuroksilla.

MUMMOISSA ON MAHTIA

Nisäkkäiden joukossa on tyypillistä, että eläin kuolee tullessaan lisääntymisikänsä päähän. Ihmisnaaraat ja eräät muutkin suurnisäkkäät elävät kuitenkin tätä pitempään. Miksi? Ehkä isovanhemmat parantavat lisääntymismenestystään hoitamalla lastenlapsiaan. Jos omat geenit saa siten lisääntymään tehokkaammin, piirteestä voi tulla luonnonvalinnan kohde.

Virpi Lummaa työryhmineen on tutkinut erityisesti isoäitien merkitystä lastenlasten eloonjäämisen kannalta 1760–1849 välisten kirkonkirjojen avulla. Sosioekonomiset erot vaikuttivat valtavasti lisääntymismenestykseen. Näyttää siltä, että isoäidiltä saatu apu lasten hoidossa voi ratkaista sen, kuinka moni lapsi säilyy hengissä, ja että lasten eloonjääntimahdollisuudet paranevat nimenomaan äidinäitien hoivassa.

Tutkimuksen mukaan maattomat menivät naimisiin myöhemmin, saivat vähemmän lapsia ja kuolivat nuorempina kuin maata omistavat. Maata omistavien lapsista taas suurempi osa selvisi aikuisikään. Maata omistavilla mummoilla oli enemmän omia lapsia ja lastenlapsia kuin maattomilla. – Luulen, että sekin vaikutti, että maata omistavilla oli enemmän ruokaa sekä mummoille että lapsille.

Ihmisten lisäksi tunnetaan kaksi merinisäkästä – lyhyteväpallopää ja miekkavalas – sekä yksi maanisäkäs – aasiannorsu – joiden naaraat elävät luonnossa vielä pitkään sen jälkeen, kun ne ovat menettäneet lisääntymiskykynsä. Ne ovat hyödyksi jälkikasvulleen pitkän kokemuksensa ansiosta esimerkiksi johtaessaan ruoan hankintaa, tukemalla nuoria synnyttäjiä ja kasvattamalla poikasia.

Mitä tästä ja paljosta muusta kirjan sisällöstä opimme? Ehkä tämän:

Siittiöiden ja munasolujen sukupolvien välissä mies ja nainen kohtaavat, rakastuvat, pettävät ja pettyvät, tuntevat iloa, himoa, mustasukkaisuutta, kateutta ja kaipausta, saavat tai eivät saa lapsia, eroavat – ylipäänsä elävät elämäänsä. Tietämättä ehkä koskaan, mistä kaikesta lopulta oli kyse.