Suomessa on tehty erilaisia versiointeja ja tulkintoja myöhäisrautakauden vaatetuksesta jo 1800-luvun lopulta saakka. Tieto suomalaisista muinaispuvuista ja arkeologisista rautakauden tekstiileistä on ollut tähän asti varsin hajallaan ja hankalasti saavutettavissa, joten tämän tiedon yksiin kansiin kokoavalle teokselle on ollut selkeä tarve.

Kirjassa keskitytään erityisesti Suomen alueen myöhäisrautakautiseen (n. 800-1150/1300 jaa.) aineistoon ja sen ennallistamiseen ja tekniikoihin. Välillä vertailuaineistoa haetaan Suomen (entistenkin) rajojen ulkopuolelta sekä uudemmasta kansatieteellisestä aineistosta, mutta siitä huolimatta ensisijaisesti pyrkimys on kertoa, mitä nykyisen Suomen alueella myöhäisrautakauden asukas puki päälleen.

Teoksen molemmat tekijät ovat muinaisvaatetuksen aihepiirissä aivan kotonaan, muinaispuvut ja niiden ennallistaminen olivat myös Jenni Sahramaan pro gradun ja tulevan väitöskirjan aiheena. Mervi Pasasella taas on pitkä kokemus historiallisten tekstiilitekniikoiden ennallistamisesta, viime vuonna päivänvalon näki rautakautisia lautanauhoja ja niiden uudennosten kutomista käsitellyt Nauha-aarteita -teos, jossa Pasanen oli myös toisena kirjoittajana.

Löydöstä muinaispuvuksi -teos jakautuu teemallisesti kolmeen osaan, joista ensimmäisessä käsitellään muinaispukujen historia – miten ajatus rautakautisen pukeutumisen ennallistamisesta 1800-luvun lopun ihmisen päälle syntyi ja mikä muinaispukujen suunnittelua ja kokoamista motivoi? Miten rautakautta tulkittiin vasta itsenäistyvässä Suomessa ja itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä, miten tulkintoihin taas vaikutti tutkimuksen kehittyminen ja mitä muinaispuku kantajalleen merkitsee tänä päivänä?

Toisessa teoksen osassa tutustutaan tarkemmin rautakauden pukeutumisen yksityiskohtiin vaate- ja korumalleja ja ajankohdan tekstiilinvalmistuksen teknologiaa myöten sekä arkeologiaan, tekstiilien tutkimukseen ja analysointiin.

Kolmas osa koostuu ohjeistuksesta siihen, miten koostaa oma rautakautisen tyylinen pukukokonaisuus. Vaikka ehdoton valtaosa muinaispukujen arkeologisesta aineistosta on säilynyt naisten haudoista, kirjassa pyritään myös esittelemään ja tulkitsemaan aineistoa ja tämän tiedon valossa ehdottamaan mahdollisuuksia miesten ja lasten vaatteiksi.

Paitsi tekstiileitä, teoksessa esitellään myös vaatetukseen oleellisena osana kuuluvat korut ja koristeet sekä materiaaleina muutkin kuin kankaat ja lankatyöt. Näissä luvuissa on hyödynnetty tuoretta tutkimusta ja toisaalta myös perinnekäsityön alan asiantuntijoita.

Turkiksia käsittelevässä luvussa tukeudutaan paljon Tuija Kirkisen tutkimuksiin, nahkojen suhteen runsaasti tietoa on tarjonnut perinneparkitsija, niin ikään viime vuonna oman opasteoksensa Nahan jäljillä julkaissut Hanna Nore.

Huomiota herättävää kirjassa on runsas kuvitus. Kuvia on aidoista rautakauden löydöistä, mutta ennen kaikkea runsain määrin ennallistuksia, tulkintoja ja mukaelmia rautakauden vaatteista aitojen ihmisten päällä. Vaikka muinaispukutulkintojen lähtökohta aikoinaan oli koostaa menneisyyttä ja kulttuuria arvostaville 1900-luvun naisille arvokas juhlapukukokonaisuus kansallispukujen rinnalle, tähän kirjaan ajatusta muinaispuvusta on laajennettu, ja valokuvia on otettu myös pyrkien ennallistamaan myöhäisrautakauden arkielämää ja erilaisia elämäntilanteita. Erilaisissa tilanteissa käytetyt ja kuvatut vaatteet ja asusteet auttavatkin hahmottamaan tulkintojen toimivuutta tavalla, johon juhlapukuposeeraaminen tai vaatteiden asettelu mallinuken päälle ei kykene.

Kustantajana Salakirjat ei ole aivan odotettavissa olevin valinta, mutta Löydöstä muinaispuvuksi on loogista jatkoa aiemmin Salakirjojen julkaisemalle arkeologisia lautanauhoja koskevalle Nauha-aarteita -teokselle. Salakirjat on aiemmin lähestynyt historiaa ja kansanperinnettä vaihtelevista, paikoin esoteerisistäkin näkökulmista ja tehnyt myös arvokasta työtä ottamalla korupainoksia varhaisista, 1800-1900-luvun vaihteen runsaasti kuvitetuista muinaistutkimuksen julkaisuista.

Teos historian elävöittäjille, käsityön ystäville ja arkeologeille

Löydöstä muinaispuvuksi siis yhdistää arkeologiaa, kulttuurihistoriaa ja käsitöitä tavalla, joka on tähän asti ollut varsin harvinainen. Lähin vastine saattaisi olla Grönlannin skandinaaviasutuksen tekstiililöydöistä kertova teospari Woven into the earth (Østergard, 2004) ja Medieval garments reconstructed, norse clothing patterns (Fransen, Nørgaard ja Østergard, 2011).

Jos miettii kirjan otollisinta lukijakuntaa, se epäilemättä löytyy historian elävöittäjien keskuudesta, he arvostanevat kirjan käytännönläheisyyttä. Annettavaa löytyy muillekin, käsityöalan lukijat innostuvat varmasti teoksen yksityiskohtaisista tekniikkaohjeista. Arkeologiaan perehtyneille erityisen arvokasta on teoksen esittelemä muinaistekstiilien tutkimuksen esittely ja runsas lähteiden ja lisätietoa antavien teosten listaaminen luku kerrallaan. Teoksen lopussa on myös koonti koskien tekstiileistään kuuluisia kalmistoja sekä niiden kuuluisimpia tutkijoita.

Kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta kiinnostavaa on myös se, miten muinaispukujen tutkimus, tulkinta ja asema on elänyt ja muuttunut kuluneen reilun sadan vuoden aikana. Teoksesta on ilmestymässä myös englanninkielinen käännös, joten tieto Suomen rautakauden tekstiileistä ja vaateparresta saadaan kansainvälisestikin saavutettavaksi.