RAUTATIE ONNEEN?

Rautateihin - aina niiden rakentamisesta käyttöön - on liittynyt monenlaisia intohimoja, jotka vaikuttavat yksilötasolta aina laajempiin linjauksiin. Rautateiden rakentamisen takana olevaa ajatusmaailmaa, eräänlaista teknologista katselutapaa, purkaa yhdestä näkökulmasta Alpo Juntunen teoksessaan "Valta ja rautatiet". Kirjassa kuvataan Luoteis-Venäjän rautatielinjausten syntyä 1890-luvulta toiseen maailmansotaan lähinnä poliittisesta perspektiivistä. Teoksessa osoitetaan rakennussuunnitelmien taustalla oleva jatkumo, joka ilmenee pitkälti yhtenevinä tavoitteina tsaarinajalta vallankumouksen jälkeiseen kehitykseen.

Juntunen, Alpo: Valta ja rautatiet. Luoteis-Venäjän rautateiden rakentamista keskeisesti ohjanneet tekijät 1890-luvulta 2. maailmansotaan. Suomen Historiallinen Seura, 1997. 210 sivua. ISBN 951-710-053-1.

Rautateihin – aina niiden rakentamisesta käyttöön – on liittynyt monenlaisia intohimoja, jotka vaikuttavat yksilötasolta aina laajempiin linjauksiin. Rautateiden rakentamisen takana olevaa ajatusmaailmaa, eräänlaista teknologista katselutapaa, purkaa yhdestä näkökulmasta Alpo Juntunen teoksessaan "Valta ja rautatiet". Kirjassa kuvataan Luoteis-Venäjän rautatielinjausten syntyä 1890-luvulta toiseen maailmansotaan lähinnä poliittisesta perspektiivistä. Teoksessa osoitetaan rakennussuunnitelmien taustalla oleva jatkumo, joka ilmenee pitkälti yhtenevinä tavoitteina tsaarinajalta vallankumouksen jälkeiseen kehitykseen.

Alpo Juntusen tutkimuksesta nousee esiin kolme keskeistä motiivia rautateiden rakentamiselle. Nämä osoittain toisiinsa sekoittuneet tarkoitusperät ovat sotilaallis-poliittinen, taloudellinen ja "ideologinen" motiivi. Paikallisella tasolla, (Itä-)Karjalassa ja Komin alueella rataan liittyvät odotukset ja motiivit saivat erilaisia sävyjä kuin valtakunnallisessa suunnitteluelimissä. Yleensä kuitenkin paikalliset toiveet saivat väistyä laajempien tavoitteiden tieltä. Myös lähialueilla ja vierailla valtioilla oli omat omat Luoteis-Venäjän rautateitä koskevat intressinsä.

Sotilaallisista lähtökohdista rataverkoston rakentamiseksi tärkein lienee Muurmannin rannikon laivastotukikohdan suunnittelu. Pohjoinen tukikohta muodostui Venäjälle ensiarvoisen tärkeäksi varsinkin sen hallussa olleiden Itämeren reuna-alueiden itsenäistyttyä. Laivastotukikohdan toiminnalle hyvin järjestetyt kuljetus- ja huoltoyhteydet olivat välttämättömiä. Pohjoisista alueista Venäjällä oli kiinnostuttu laajemmin 1890-luvulla, mutta Muurmannin radan rakennustyöt alkoivat vasta ensimmäisen maailmansodan aikana, jolloin maa tarvitsi uuden kulkuyhteyden länsiliittolaistensa pariin Itämeren sulkeuduttua.

Juntunen kuvaa jonkin verran radan rakentamisen työläyttä. Karjalan suot ja ilmasto aiheuttivat vaikeuksia rakentamiselle – samoin kuin työvoiman hankinta. Sota helpotti työvoimatilannetta kuitenkin siinä mielessä, että palkattujen työntekijöiden lisäksi rakentajina voitiin käyttää sotavankeja. Venäjä maksoi myös englantilaiselle yhtiölle radan yhden osan rakentamisesta. Tuloksen olivat kuitenkin laihoja: "F. Bowlton & Co:lla oli kyllä kokemusta suurista rakennustöistä Etelä-Amerikasta, Afrikasta ja muualta, mutta Muurmannin alueella ei onnistunut. 120 virstan asemesta se sai valmiiksi vain 9."

Rataverkon laajeneminen ja varsinkin Muurmannin rata herätti pelkoja lähialueilla. Suomalaiset olivat huolissaan itärajan puolustuskyvystä, koska rautatien katsottiin mahdollistavan nopeat joukkojen siirrot alueelle, jossa suomalaisten puolustusvalmius oli heikkoa. Jotkin suomalaiset tahot pyrkivätkin vakuuttamaan muita valtioita Muurmannin laivastotukikohdan (ja suomalaisten vaikutusalueen ulkopuolella olevan rautatien) vaarallisuudesta, koska pohjoisen laivaston nähtiin uhkaavan laajaa aluetta aina Ruotsista ja Norjasta Iso-Britanniaan. Toisaalta Venäjän puolella rataverkoston katsottiin antavan turvaa (valko)suomalaisten hyökkäyksiä vastaan.

Luoteis-Venäjän rataverkon tärkeyttä korostettiin myös taloudellisin näkökohtien kautta. Rautatien avulla voitiin helpottaa kaivos- kala- ja metsäteollisuuden toimintaedellytyksiä sekä varmistaa viljakuljetusten perillepääsy luoteisalueille. Rautatie paransi myös Jäämeren kautta kulkevia ulkomaankauppayhteyksiä. Taloudellisissa kysymyksissä koko valtakunnan tavoitteet syrjäyttivät pitkälti karjalaiset intressit. Myös suomalaisia kiinnosti Luoteis-Venäjän rataverkoston taloudellinen merkitys ja osittain tästä syystä laadittiin suunnitelmia karjalan rataverkoston yhdistämisestä tiukemmin Suomen rautateihin. Suunnitelmat jäivät kuitenkin pitkälti toteutumatta.

Ratojen rakentamiseen ei liittynyt pelkästään aineellisia tai sotilaallisia tavoitteita. Vuosisadan vaihteen Suomessa (ja myös sen jälkeen) Karjalan rataverkosto nähtiin suomensukuisten kansojen yhdistäjänä. Toisaalta rataverkko oli myös alueiden venäläistämispyrkimysten yksi apuväline. Myöhemmin 1920-luvulla rautatien avulla pyrittiin amerikkalaisen mallin mukaan lisäämään Luoteis-Venäjän siirtolaisuutta.

Alpo Juntusen tutkimus on tehty perusteellisesti ja lähdepohja on vankka. Jossain suhteessa perusteellisuus on kuitenkin jopa liiallista, koska teksti on suuren tietomäärän takia ajoittain puuduttavaa. Ilmavuutta olisi voinut lisätä runsaammalla kuvituksella ja lainauksilla.

"Valta ja rautatiet" kuvaa tarkasti Luoteis-Venäjän rautateiden rakentamiseen vaikuttaneita tekijöitä. Tiukka aiheenrajaus on kuitenkin karsinut mahdollisuudet tarkastella tapahtumaa sekä makro- että mikrotasolla. Olisin kaivannut laajempaa johdattelua aiheeseen teknologian historian ja vallan problematiikan kautta: mikä rautateiden (ja muun teknologian) rooli on ollut poliittisten, taloudellisten ja sosiaalisten tavoitteiden ajamisessa? Millä erityisellä tavalla teknologinen utopianismi on näyttäytynyt Luoteis-Venäjän rautatieverkon rakentamisen yhteydessä?

Kuvauksesta olisi tullut monipuolisempi, jos rautateiden vaikutusta olisi käsitelty enemmän yksilötasolla. Ratojen rakentamista olisi voinut kuvata enemmänkin. Mielenkiintoista olisi ollut myös tutkia, missä määrin rataverkostolle asetetut tavoitteet toteutuivat. Nämä kysymykset olisivat tosin laajentaneet tutkimusta ehkä turhankin paljon.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *