Rauni Mollberg syntyi 1929 Hämeenlinnassa ja kuoli 2007 Loimaalla. Hän opiskeli teatterikoulussa 1940-luvun lopulla kurssilla, jolla oli mukana monia muitakin myöhemmin hyvin menestyneitä elokuva- ja teatterialan ammattilaisia kuten Mikko Niskanen ja Leo Jokela. Joensuussa vietetyn vuoden jälkeen hän sai kiinnityksen Kuopion yhteisteatteriin, jossa hän viihtyi pitkään, kunnes 1960-luvulla siirtyi television palvelukseen ensi uuteen televisioteatteriin ja sitten TV kakkoseen Tampereelle, josta hän vähitellen siirtyi päätoimiseksi elokuvaohjaajaksi elokuva-alan taiteilijaprofessoriksi.

Niko Jutilan kirjoittama kirja on perinteinen elämäkerta, joka etenee kronologisesti lapsuudesta vanhuuteen. Se on sujuvasti kirjoitettu ja perusteellinen teos, jossa tarkastellaan päähenkilön elämää varsin monipuolisesti. Kirjoittajan käytössä on ollut Mollbergin laaja arkisto, joka on ilmeisen hyvin säilynyt ja kattava. Lisäksi Jutila on haastatellut lukuisia Mollbergin tunteneita ja hänen kanssaan työskennelleitä henkilöitä. Myös Mollbergin omia haastattelu- ja muistelmalausuntoja eri ajoilta on käytetty erinomaisesti hyväksi.

Kirja kertoo varsin laajasti myös suomalaisesta elokuva-alasta. Mollberg tuli mukaan elokuvan tekijäksi vasta studiojärjestelmän jo päätyttyä Suomessa. Muutamassa pienessä sivuroolissa hän ehtii vilahtaa vanhoissa elokuvissa. Mollberg aloitti ohjaajana Kuopion nuorisoteatterissa ja television kautta päätyi elokuvien ohjaajaksi. Osa hänen merkittävistä töistään olikin televisioon tehtyjä. Elokuvien aiheet sijoittuivat useimmiten menneisyyteen ja omaa aikaansa Mollberg kuvasi harvoin töissään. Usein aiheena olivat suomalaisen kaunokirjallisuuden merkkiteokset. Hän pyrki elokuvissaan persoonalliseen tyyliin ja onnistui luomaan omanlaisensa elokuvataiteen. Monet Mollbergin suunnittelemista elokuva-aiheista eivät toteutuneet, mutta sellainen on alalla yleistä.

Elokuva-alan rahoitus oli Suomessa tällöin vaikeassa tilanteessa ja Mollberg joutui koko ajan itse hankkimaan rahoituksen elokuvilleen. Se oli vaikeaa puuhaa, vaikka Mollberg oli käynyt kauppakoulun Hämeenlinnassa. Kauppakoulutodistus oli hyvin vaatimaton, mutta silti Mollberg onnistui tekemään huomattavan elokuvauran myös tuottajana ja välttämään konkurssin, vaikka lopulta rahat ja omaisuus menivätkin lähes kokonaan. Mollbergin elokuvien budjetit olivat alan suurimpia tähän aikaan. Elokuva-alan rahoitusongelmien kuvaamisessa Jutila on onnistunut oikein hyvin.

Kauppakoulun Mollberg kävi loppuun, mutta oppikoulun hän oli jättänyt yhden luokan jälkeen kesken. Seurauksena oli heikko kielitaito, joka kirjassa tulee usean kerran esiin. Kielitaidottomana Mollberg pystyi kuitenkin vierailemaan ulkomaisilla festivaaleilla ja hankkimaan rahoitusta elokuvilleen ulkomailtakin. Monet Mollbergin elokuvat palkittiin kansainvälisillä festivaaleilla. Kotimaastakin tuli Jussi-patsaita ja muita palkintoja.

Henkilönä Rauni Mollberg oli hyvin ristiriitainen. Niko Jutila ei itse ota kantaa Mollbergin persoonallisuuteen, vaan hän antaa muiden puhua. Se on tarkoituksenmukainen ratkaisu. Suurin osa haastateltavien kommenteista on hyvin kielteisiä. Mollbergia ei syytetä väkivaltaisuudesta eikä suoranaisesta naisten ahdistelusta, mutta jatkuva henkinen väkivalta oli sitäkin julmempaa. Monet kieltäytyivät yhteistyöstä Mollbergin kanssa. Järkyttävintä luettavaa on se, miten Molle kohteli perhettään ja lapsiaan. Mollen persoonasta on kuvaava esimerkki, että kuvauspaikoilla ei saanut nauraa eikä hymyillä.

Mollbergista on aikaisemmin ilmestynyt yksi hänen työtoverinsa kirjoittama elämäkerta, joka oli tehty jo Mollen eläessä, mutta jäänyt kohdehenkilön vastuksen vuoksi julkaisematta. Lisäksi ohjaajan tytär Eira Mollberg on käsitellyt isäänsä useassa teoksessa. Televisio-dokumentteja Mollesta tehtiin hänen elinaikanaan, mutta niidenkin valmistamiseen ja esittämiseen Molle pyrki itse vaikuttamaan.

Rauni Mollbergin ristiriitaista persoonallisuutta kuvaa hyvin kirjan johdannon otsikko. Se on Alussa oli ruma sana.