Kirja esittelee Helsingin sisäpihoja kronologisesti ja asuinalueittain aivan kuin asutuskin on edennyt keskustasta kaavoituksen myötä taajamiin. Keskeisenä teemana kirjassa on ajatus, jonka mukaan kaupunki on paljon muutakin kuin taloja ja katuja. Kaupunki rakentuu jatkuvasti uudelleen sisältäen tapahtumia, ihmisiä, tarinoita ja mielikuvia.

Suuri muutos sisäpihojen käytössä

Katsottaessa kaupunkihistoriaa nimenomaan sisäpihojen kehittymisen kautta, muutos sadassa vuodessa on ollut valtava. Aluksi asukkaiden asumisväljyys oli aivan toista luokkaa; yksiössä asui kokonaisia suurperheitä eivätkä hyyryläisetkään olleet harvinaisia. Ulkoaluetta siis tarvittiin ihan käytännön syistäkin. Sisäpihoille oli sijoitettu yhteiskäymälät, varastorakennukset, pyykkituvat, puhtaan pyykin kuivatus sekä kotieläimet ja niiden suojat. Lapset leikkivät ulkona ja mahdolliset pienet viljelyalueet olivat hyötykäytössä tuottamassa ruuan jatketta. Nyt sisäpihat ovat lasten leikkipaikkoja ja aikuisten oleskelukeitaita, roskakatokset on useimmiten siirretty pois pihasta ja piha-alue on virkistyskäytössä, jonka puutarhamaisia viljelyksiä ohjaillaan suosituksin vanhaa mukaillen.

Kuva: Mariankatu 24:n piharakennus vuonna 1907. Signe Brander, Helsingin kaupunginmuseo.

Uudet, yhteisölliset osallistumismuodot asuinalueen viihtyvyyteen vaikuttamiseksi saavat kirjassa melko paljon huomiota. Tutuksi tulee puistokummi, joka huolehtii Puu-Vallilassa puiston siisteydestä ja organisoi alueen asukkaita mm. kukkasipuleiden istutustalkoisiin. Alueiden asukkaat ovat aktivoituneet järjestämään erilaisia vuodenkiertoon liittyviä ja teemallisia juhlia tai tapahtumia esim. siivouksen tai kierrätyksen alalta. Osa kaupunginosatoiminnasta on myös yhdistyspohjaista, kuten kirjasto- ja kulttuuritoiminta Puu-Käpylässä. Uudelleen arvoonsa on noussut myös talonmies, jonka löytää vielä Kauppiaankadun pihapiiristä Katajanokalta.

Sisäpihojen tarinat ovat viihdyttäviä ja mieltä kiehtovia, kerrotaan ne minkälaisesta näkökulmasta tahansa. Kirja antaa mukavia välähdyksiä helsinkiläisiin asuinyhteisöihin ulkoisten seikkojen ja niihin liittyvän toiminnan kautta. Helsingin ulkopuolella asuvana olisin kaivannut kaupungin karttaa, jolla olisin voinut paikallistaa talojen ja alueiden sijainnin helpommin. Muuten kuvitus ja vanhat kartat ovat sympaattisia  ja houkuttelevat lähempään tutustumiseen. Voin hyvin kuvitella pientä iltalenkkiryntäystä esiteltyihin pihaympäristöihin. Muutenkin kurkistelu julkisivujen ja rautaporttien taakse  on lisännyt suosiotaan. Siispä suunnittelemaan kesäkävelyitä sisäpihoille!