Satumaarit Myllyniemen tietokirja Yliluonnollinen sota 1939–1945 antaa hieman toisenlaisen kuvan Suomen sodista. Se on kerännyt yksien kansien väliin ainutlaatuista muistitietoa yliluonnollisiksi koetuista ilmiöistä sotien aikana – hangista, jotka on nähty verisinä, oudoista enteistä ja omaisista, jotka tulevat vierailemaan kuoleman hetkellä. Näitä enteitä ja outoja näkyjä on nähty ympäri Suomea. Niitä on myös nähty laajasti aina sodan alusta sen loppuun asti.

Myllyniemi on kulttuurintutkimuksen väitöskirjatutkija Turun yliopistossa. Yliluonnollinen sota 1939–1945 on hänen ensimmäinen oma teoksensa aiheesta. Teoksen tutkimusaihe ei sinänsä ole uusi, Myllyniemi mainitsee esipuheessa, että yliluonnollisia kokemuksia sodassa on tutkittu ja kerätty jo 80-luvulta lähtien. Myllyniemi mainitsee myös erikseen Ville Kivimäen Tieto Finlandian voittajan Murtuneet mielet (2013), joka keskittyi tutkimaan sodan traumaattisia vaikutuksia. Myllyniemen keskeisenä lähteenä on SKS:n arkisto, johon sodan kokeneet ovat luovuttaneet henkilökohtaisia muistojaan yliluonnollisista kokemuksista. Kokemuksia kerättiin SKS:n avoimella keruulla, johon pystyi vastaamaan useiden kuukausien ajan vuoden 2017 aikana.

Uudenlainen katse sota-aikaan

Myllyniemen teos on kiinnostavaa mikrohistoriaa sodan kokijoiden näkökulmasta – niin sotilaiden kuin evakkojen ja kotirintamalla olevien naisten ja lastenkin. Se tuo esiin ihmisen suurten sotien taustalla ja ihmisen inhimilliset tunteet, kuten pelot kodin tai läheisen menettämisestä, omasta kuolemasta tai epävarmasta tulevaisuudesta.

Itse enteitä Myllyniemi taustoittaa väliosioilla, joissa hän pyrkii kertomaan enteiden merkityksellisyydestä ja laajasta levinneisyydestä. Tutkijan taustoitusta tasapainottavat aidot arkistotarinat, joita on muokattu hieman luettavammaksi. Arkistotarinat jakautuvat neljään osaan ja ne muodostavat kokonaisuuden talvisodan alusta jatkosotaan ja Lapin sotaan. Pääpaino on erilaisilla kohtalokkaiksi kuvailluilla enteillä ja omaäänisillä muisteluilla.

Myllyniemi suhtautuu aiheeseensa neutraalisti ja sensitiivisesti, kuten kansanperinteen kerääjän ja tietokirjailijan kuuluukin. Tutkija itse ei kerro omaa näkemystään asioista, mutta antaa lukijalle mahdollisuuden tulkita enteitä myös historiallisten tapahtumien ja erilaisten yksilöllisten syiden valossa. Kiinnostavaa kirjassa onkin se, miten enteet koettiin ja mikä merkitys niillä lopulta oli – ei niinkään se, oliko kaikki koettu lopulta totta vai stressaavan tilanteen aiheuttamia harhakuvia.