Syrjäyttävä, ulossulkeva maailma

Saskia Sassen kirjoittaa Karkottamisen logiikassa väkevästi syventyvistä kuiluista ja yhteiskunnallisista jaoista, radikaalista syrjäyttämisestä ja eriarvoisuuden kasvusta. Columbian yliopiston sosiologian professorin Sassenin mukaan kysymys on siitä, että ihmiset työnnetään ulos elämänpiiristään. Teos on mitä ajankohtaisin ja vakuuttavin. Eriarvoistuminen sekä yhteiskunnalliset jaot tuntuvat syvenevän myös Suomessa.

Sassen, Saskia: Karkottamisen logiikka. Brutaali ja monimutkainen maailmantalous. Käännös: Sato, Mariko. Vastapaino, 2018. 285 sivua. ISBN 978-951-768-575-7.

Saskia Sassenin mukaan eriarvoistumiskehityksestä on syytä puhua uudenlaisina karkotuksina (expulsions). Ihmiset karkotetaan ulos toimeentulostaan, elintilastaan ja ympäristöstään. Nykyistä taloudellista tai ympäristöön kohdistuvaa uudelleenjakoa ei ole mahdollista enää ymmärtää perinteisillä eriarvoisuuden käsitteillä. Kätkeytyneet kehityssunnat köyhdyttävät rikkaiden maiden keskiluokan. Sassen tarkastelee ääritapauksia, ne paljastavat sen, mistä on vaikea saada otetta.

Ulossulkemisen taustaksi Sassen määrittelee globalisaation ja globaalikapitalismin. Eriarvoistumisen jakoja vahvistavat politiikkalinjaukset, instituutioiden murrokset, uudenlaiset tekniikat sekä järjestelmät. Sassen katsoo yhteiskunnallisten järjestelmien reuna-alueille, sillä siellä karkottamisen logiikka näkyy erityisen hyvin. Logiikka aiheuttaa karkotuksia taloudesta, yhteiskunnasta ja luonnosta. Sassenille reuna-alueet eivät kuitenkaan sijaitse valtioiden rajoilla, vaan ne poikkeavat perustavanlatuisesti maantieteellisistä rajanvedoista. Kysymys on poissulkemisen dynamiikasta ja epätasa-arvon lisääntymisestä. Yksi Sassenin karkottamisen logiikan perusajatuksista on, että järjestelmän reuna on lähtökohtaisesti joko sisällyttämisen tai karkottamisen paikka. Reunalla vallitsevat ääriolosuhteet, jotka tuovat näkyviin kätkeytyneitä kehityssuuntia, joiden hahmottaminen muissa nykyisissä merkityskategorioissa on vaikeaa.

Kirjasta erityisen tekevät kielen ja käsitteiden voima. Sassen käyttää vahvoja ilmaisuja: karkottamisia, saalistamisia, tuhovoimia, kätkeytymisiä, keskiluokan ekonomisia puhdistuksia. Sassen saarnaa voimakkaasti ja tunteisiin vetoavasti.

Lisääntyvä eriarvoisuus

Sassen kiinnittää analyysinsa ja eriarvoistumiskehityksen vuoteen 1987 (s. 34.), johon hän liittää tuhoisia kehityssuuntauksia. Näitä ovat muun muassa köyhien kaupunkialueiden keskiluokkaistuminen sekä uudisrakentaminen, jotka loivat vaikutelman kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Sassenin mukaan nämä heijastavat prosessia, jossa vauraus ja liikevoitot ovat kasvaneet räjähdysmäisesti, mutta jonka rinnalla on tapahtunut monimutkainen köyhdyttäminen. Tämä prosessi on kanavoinut jyrkkiä suunnanmuutoksia, kuten liikevoittojen ja valtioiden budjettien alijäämien yhtäaikaisen nopean kasvun, pakolaisten määrän lisääntymisen globaalissa etelässä sekä vankien määrän lisääntymisen globaalin pohjoisen vankiloissa.

Olosuhteiden kärjistyminen edistää aluillaan olevaa kolmatta globaalikapitalismin vaihetta, jota leimaa karkottamisen logiikka: ihmisiä karkotetaan toimeentulosta, eri elämänaloilta ja heidät irtisanotaan liberaalin demokratian keskiössä olevasta yhteiskuntasopimuksesta. Kyse ei siis ole vain lisääntyvästä eriarvoisuudesta ja köyhyydestä vaan kehityssuunnasta, joka ei ole vielä täysin näkyvä tai tunnistettava. Tilastotieteilijät eivät suurilta osin vielä havaitse muutosta, ja se muuttunee näkyvämmäksi vasta, kun järjestelmän reunoilla olevat ääriolosuhteet alkavat yleistyä ja normalisoitua. (s. 37.)

Sassenin mukaan lisääntyvä eriarvoisuus ei ole pelkästään poikkeama. Esimerkiksi tuloerot eivät johdu matalapakkaisesta maahanmuuttajatyövoimasta, vaan sen taustalla on muun muassa finanssisektorin kasvanut valta. Arvopaperistuminen, globalisaatio sekä uudet viestintäteknologiat ovat kiihdyttäneet tätä prosessia. Eriarvoistumisen kasvua on kiihdyttänyt myös palvelusektorin kasvu, eli erilaisten palveluiden lisääntynyt kysyntä yrityksissä ja kotitalouksissa. Sassen tulkitsee tämän niin, että palvelusektorilla vallitsee vahva epäsuhta työntekijöiltä edellytetyn korkean teknisen osaamisen ja heidän matalan palkkatasonsa välillä, minkä johdosta sektorin kasvu luo eriarvoisuutta myös muualla yhteiskunnassa. (s. 33.)

Nuorisotyöttömyyden kasvu Euroopan maissa, kuva kirjan tilastoista, s. 46.

Karkotuksia

Maankaappaukset, ihmiskauppa, maastamuutto, roskalainat, kotien ulosmittaukset, maaperän saastuminen, ilmastonmuutoksen kiihtyminen – siinä kirjan esimerkkejä karkotuksista.

Eräs karkotusten julmin ilmenemistapa on ihmisten kotien ulosmittaus, jos he eivät pysty hoitamaan asuntovelkaansa. Euroopan korkein kodinomistusaste on Espanjassa, jossa 80 % ihmisistä omistaa asuntonsa tai talonsa. Tästä syystä juuri Espanjassa on myös ollut eniten kotien ulosmittauksia. Ilmiö johtuu osittain 2000-luvun rakennusbuumista ja pankkien asuntolainatuotteista.

Espanjassa kotien ulosmittauksia on ollut vuosien 2007–2012 välillä yhtensä yli 400 000. (s. 54.)

Suurenevia lukuja tulee toki aina tulkita varoen. Esimerkiksi Suomen 63 %:in lisäys kiinteistöjen ulosmittauksissa kuulostaa varsin rajulta, mutta tosiasiassa niiden kokonaismäärä oli silti alle tuhat. Lukuun sisältyy siis myös muita kuin asumiskäyttöön tarkoitettuja kiinteistöjä, kuten kesämökkejä. (s. 55.)

Tämä on hyvä esimerkki siitä tavasta jolla Sassen käyttää shokeeraavia lukuja ja ehkä kärjistävääkin tulkintaa. Tosin hän tuo myös itsekin esiin sen, että luvut eivät aina ole täysin sitä miltä ne kuulostavat. Sassen vyöryttää hengästyttävän määrän erilaisia tilastoja ja tunnuslukuja siitä, mitä hän näillä kurjistuvilla kehityskuluilla tarkoittaa. Ne konkretisoivat, mutta myös toisaalta horjuttavat: aina on mahdollista löytää sopivia lukuja ja tilastoja, ja toisinaan luvut tuntuvat hyvin tarkoitushakuisilta. Kirja esittää lukemattoman määrän nousevia ja huolestuttavia käyriä.

Esimerkki Sassenin käyttämistä ”huolestuttavasti nousevista käyristä”, s. 201.

Sisällyttämisestä poissulkevaksi

Saskia Sassen ei halua romantisoida 1900-lukua, vaikka useaan otteeseen tuo esiin sen, että toisen maailmansodan jälkeistä jälleenrakennusta ohjasi lännessä säilyttämisen toimintalogiikka, eli tarkoituksena oli tuoda köyhät ja syrjäytyneet mukaan politiikan ja talouden valtavirtaan. Yhteiskunnan rakentamista ohjasi näkemys tasa-arvon periaatteesta, jonka Sassen näkee murentuneen uuden vuosituhannen puolella. Sassen väittää, että olemme ”joutuneet vaarallisen, kapea-alaisen talouskasvukäsityksen pauloihin” (s. 208). Hänen mukaansa instituutiomme ja myös odotuksemme ovat suuntautuneet hyvinvoinnin lisäämisen sijaan kasvattamaan yritysten liikevoittoja, josta on tullut uusi järjestelmälogiikka. Yritykset pyrkivät vapauttamaan itsensä voitontavoittelun rajoitteista, myös paikallisesta julkisesta edusta.

Sassenille kyse on kuitenkin lopulta kuulumisesta ja osallisuudesta. Globaalin talouden monimutkaisuus ajaa yhä useamman ihmisen yhteiskunnan reunamille. Sassen pyrkii tekemään näitä reunoja näkyviksi, sillä kun karkotettujen tiloja katsotaan nykyaikaisten valtioiden ja talouksien mittapuilla, ovat ne täysin näkymättömiä. Ja juuri tästä syystä Saskia Sassen haluaa tehdä niistä edes käsitteellisesti näkyviä. Tämä tekeekin kirjasta merkittävän puheenvuoron.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *