Venäläistä rulettia, toverillisesti!

-Mitä harrastatte, toveri Stalin? -Kerään itsestäni kertovia vitsejä. -Kuinka monta olette jo saanut kokoon? -Kaksi ja puoli leirillistä.

Arto Mustajoki (päätoim.), Efim Kurganov, Arto Lehmuskallio, Ekaterina Protasova, Katja Manninen, Pirjo Niskanen, Veikko Suvanto, Linda Söderholm, Olga Zhuk (toim.): Venäläinen ruletti - Russkaja ruletka. Venäläisiä vitsejä suomeksi ja venäjäksi.. Helsingin yliopiston slavistiikan ja baltologian laitos., 2000. 217 sivua. ISBN 951-45-9510-6.

-Mitä harrastatte, toveri Stalin?
-Kerään itsestäni kertovia vitsejä.
-Kuinka monta olette jo saanut kokoon?
-Kaksi ja puoli leirillistä.

Venäjä-tutkimus, venäjän kielen opiskelu ja suomentaminenkin voivat olla joskus myös nauruhermoja kutkuttava juttu. Tutkimuspuolella ainakin Ilmari Susiluoto näyttää törmänneen huumoriinvähän väliä, on siitä kirjankin kirjoittanut. Luulenpa myös, että kulttuurisuomentaja Jukka Mallinen on saattanut hihkua useampaankin otteeseen itsekseen Hauskat hautajaiset-kokoelman Leninin kuolema-novellia muokatessaan. Ja varmasti Efim Kurganovilla on ollut melkoisesti hilpeitä hetkiä kerätessään anekdoottiperinnettäväitöskirjaansa varten.

Arto Mustajoen & co toimittama Venäläinen ruletti on myös aikamoinen naurupommi. Varsinkin niille, jotka arvostavat ja ymmärtävät venäläistä, usein hyvin yhteiskunnallista huumoria. Kirja on toimitettu opiskelijavoimin siten, että Helsingin yliopiston venäjän kielen ja kirjallisuuden ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat tai venäläisittäin ”opiskelijatroikat” ovat Mustajoen johdolla hakeneet internetistä eri aiheisia venäläisvitsejä: huumoria merkkihenkilöistä, puoluepampuista, neuvostokaudesta, uusvenäläisistä, koulusta, opiskelijaelämästä, miliisistä, perheestä, erotiikasta jne. Hieman tieteellistä otettakin on mukana, sillä Kurganov ja Protasova ovat selvittäneet lopuksi myös sitä, mistä venäläisissä vitseissä oikein on kysymys.

Venäjän kielen ja kulttuurin opiskelun kannalta kaksikielinen ja -mielinen vitsikirja on Mustamäen tiimiltä nerokas oivallus. Jo sen tekeminen on ollut melkoinen matka kielen kulttuurisen kääntämisen alkulähteille. Jokainen vitsi on kirjassa ensin alkuperäisessä asussaan venäjäksi ja sitten viereisellä sivulla suomennettuna. Kieltä taitava tai opiskeleva lukija voi näppärästi testata kielitaitoaan lukemalla vitsit ensin venäjäksi – naurattaako vai ei? – ja miettimällä vaikkapa sitten mielessään kuinka ne itse suomentaisi. Ja ellei kielellistä käännöstaitoa riitä, minkäpä tyttö sille voi kuten Jayne Mansfieldilla tai jollakin muulla blondilla oli tapana sanoa, tosin aivan muissa kuin Venäjä-yhteyksissä

Vitsi tai laajemmin ymmärrettynä yhteiskunnallinen anekdootti oli erityisesti neuvostokautena myös eräänlainen ”toisen yhteiskunnan” sfääri, jolla kansalaiset ottivat etäisyyttä puoluefraseologiasta ja välillä kovin yksiviivaisista ideologisista totuuksista. Muistan itsekin oikein hyvin, kuinka opiskeluaikoina, 70-luvulla, varsinainen kansalaisyhteiskunta- ja vastarintahuumori kukki appelsiinijonoissa, Pietarin kaljakapakoissa tai vaikkapa yliopiston vessakirjoituksissa:

-Slava sovetskomu narodu, vetshnomu stroitelju kommunizma!
Mitäpä nauramista tuossa nyt on? Lue tarkemmin:
-Kunnia neuvostokansalle, kommunismin ikuiselle rakentajalle!

Kantaaottava poliittinen vitsi ei enää Brezhnevin kaudella välttämättä vienyt leirille, mutta melkoisen riskin otti esim. seuraavan tarinan kertoja, kaljajonossakin:

Moskovan vuoden 1980 olympiakisojen avajaisissa Brezhnev astuu Luzhnikin stadionin korokkeelle ja lausuu avajaissanat:

-Oo…oo…oo…
Olympiakomitean puheenjohtaja juoksee hänen luokseen ja kuiskaa:
-Leonid Iljitsh, ne ovat olympiarenkaat, teksti on alempana.

Venäjän murros ja markkinatalous eivät ole tappaneet huumoria naapurista ihan kokonaan, vaikka näinkin voisi hyvällä syyllä olettaa, Venäjän idea, utopia ja missio jatkaa kulkuaan muuallakin kuin Christer Pursiaisen samannimisessä kirjassa, jota aina mielelläni kaikille Venäjä-intoisille suosittelen. Mutta kriisi on vitsirintamallakin näyttäytynyt, shutka melkein sananvapauteen tikahtunut, sillä eihän sallittu, suureen ääneen kerrottu vitsi enää mikään tosi anekdootti ole. Siltä puuttuu salaista pilkkaa, erityisesti pelon ilmapiirissä, janoava yleisö. Mutta eipä hätää – pilkka osuu nyt 2000-luvulla uuteen nilkkaan kun areenalle ovat astuneet uusrikkaat, ns. uusvenäläiset:

Uusvenäläinen oli ostanut lasten Lego-pakkauksen ja kertoi ystävälleen:
-Pakkauksessa luki, kahdesta neljään vuoteen, mutta minäpä kokosin sen kahdessa kuukaudessa.

Uusvenäläisen poika tulee koulusta kotiin ja selittää huolestuneena isälleen:
-Naapurin Dimkalta löydettiin syfilis koulussa!
-Ei hätää! Huomenna hankimme sinulle vielä paremman.

Että sillä tavalla. Nauru raikaa siis taas Moskovassa ja Pietarissa, ehkä
Vasilinsaaren Akademitsheskaja stolovajassakin (ellei sitä ole yksityistetty yöbaariksi, pahoin pelkään?!) ja paljon on niitä vitsejä, jotka eivät ole Russkaja ruletkaan päätyneet. Esim. Tshapajev-huumori, Pikku Igor tai Vovotshka-vitsit ja aina valpas Radio Jerevan. Näitä seuraaviakaan vitsejä ei kirjasta löydy, mutta monta muuta hauskaa kyllä. Enemmän kuin joka seitsemäs kolahtaa…

Aluksi pari kysymystä Radio Jerevanille:

-Mitä eroa on venäläisillä häillä ja hautajaisilla?
-Hautajaisissa on yksi humalainen vähemmän?

-Varastetaanko kehittyneessä kommunistisessa yhteiskunnassa?
-Ei, kehittyneen sosialismin vallitessa on jo kaikki varastettu.

-Juodaanko kehittyneessä kommunismissa vielä vodkaa?
-Tottakai, kuka sitä nyt selvin päin kestäisi.

Enkä malta olla puuttumatta kansainvälisen solidaarisuuden perimmäisiin kysymyksiin eli perinteiseen Vovotshka/Pikku Igor-huumoriin:

Tapahtuu rjazanilaisessa, keskivenäläisessä peruskoulussa.

Opettajatar Nina Andrejevna julistaa eräänä kauniina syysaamuna:
-Meillä on Mosambikin solidaarisuuspäivä huomenna. Hyvät lapset, tuokaa rupla per lärvi Mosambikin kommunistisen puolueen solidaarisuusrahastoon, pozhalusta!
Kaikki tuovat paitsi Pikku-Igor, jolla on selitys valmiina.

-Isä sanoi aamulla ettei siellä Mosambikissa ole minkään valtakunnan kommunistista puoluetta. Luokassa syvä hiljaisuus.

Menee viikko tai pari ja jälleen:
-Meillä on Mosambikin solidaarisuuspäivä huomenna. Tuokaa rupla per lärvi Mosambikin ammattiliittojen solidaarisuusrahastoon, pozhalusta!
Mihin Pikku-Igor:
-Isä sanoi aamulla ettei siellä Mosambikissa ole minkään valtakunnan ammattiliittoja. Luokassa syvä hiljaisuus.

Menee taas viikko tai pari.
-Mosambikissa on suuri hätä. Tarvitaan rupla per lärvi
solidaarisuusrahastoon. Koko maan kansa kärsii!
Siihen Pikku-Igor, joka ei edelleenkään tuo ruplaansa:
-Isä selitti aamulla että ellei siellä Mosambikissa ole kommunistista
puoluetta ja ammaattiliittoja, mistä se kansa silloin kärsisi.
Menee taasi viikko jos toinenkin ja Nina Andrejevna suorittaa perinteisen soliodaarisuus-aamunavauksen:

-Hyvät lapset, tuokaa rupla per lärvi – isättömälle Igorille!

tshapajevilaisin joulu & vuosi 2001-terveisin,
öisinajattelija

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *