On ilahduttavaa, ettei Liisa Väisänen käytä esimerkkeinään tunnettujen taiteilijoiden läpikaluttuja teoksia, vaan poimii kohteikseen – ensi sijassa 1800- ja 1900-luvun italialaisten taiteilijoiden maalauksia – suurelle yleisölle jokseenkin tuntemattomia teoksia. Niitä on kirjassa kaikkiaan puolen sataa, ja niitä voidaan luonnehtia lähinnä realistisiksi. Vain yksi kirjan maalaus on englantilaisen William Scottin työ (1957) ja yksi eurooppalaistuneen kiinalaissyntyisen Zao Wou-Kin työ (1964). Lisäksi kirjassa on yli 30 valokuvaa ja toistakymmentä piirrosta, joita Väisänen käyttää  havainnollistaessaan, mitkä seikat vaikuttavat kuvien näkemiseen.

Kuva: Vincenzo Cabianca: Spiaggia di Viareggio, 1865, Galleria d’arte Moderna, Genova.

Kiire – taiteen suurin vihollinen

Väisäsen lähtökohta on, että kuva on kieli, jota voi oppia, ja että jokaisella taideteoksella on sanoma, jonka taiteilija on tarkoittanut. Hänen mielestään kaiken taiteen katselun suurin vihollinen on kiire. Sen vuoksi hän kehottaa katsomaan kuvia rauhassa ja huomaamaan pieniä mutta tärkeitä yksityiskohtia. Rauhallinen havainnoiminen auttaa näkemään syvemmälle ja ymmärtämään, mitä taiteilija on teoksellaan todella halunnut kertoa. Taiteen kieli ei kuitenkaan ole aina ja kaikkialla sama, vaan jokaisella ajalla ja kulttuurilla on oma taiteensa ja jokainen taiteilija maalaa teoksiaan oman aikansa silmin. Siksi kukin taideteos on arvioitava vain omaa aikaansa ja kulttuuriaan vasten.

Koska meidän aikamme katsoja ei automaattisesti heti havaitse ja tajua, mitä menneiden aikojen taiteilijat ovat halunneet sanoa, hänen on tietoisesti opeteltava näkemään teoksia niiden tekijöiden silmin. Kirjassaan Väisäsen neuvoo yksityiskohtaisesti, miten se tapahtuu. Ensin hän kuitenkin kertoo, mitä ja miten ihminen yleensäkin näkee ja millaiset seikat näkemiseen vaikuttavat, kun katsotaan kaksiulotteiselle pinnalle ”pakotettua” kolmiulotteista todellisuutta. Havainnoinnin lakien lisäksi hän käsittelee lyhyesti kuvan aihetta ja sanomaa, näkökulmaa, tilaa, valoa, värejä, liikettä, linjoja, rajoja, rytmiä ja sommitelmaa. Hän huomioi myös taidon ja taiteen eron sekä muistuttaa siitä, että kaunis ja ruma ovat kulttuurisidonnaisia mutta aina myös henkilökohtaisia kokemuksia ja että rumuudellakin on oma estetiikkansa.

Todellisuus ja näkeminen ovat eri asioita

Väisänen jakaa tekstinsä edellä mainittujen seikkojen mukaan muutaman sivun mittaisiin pätkiin, joita hän havainnollistaa runsain kuvin. Kuvien koko vaihtelee noin neljännessivusta koko aukeamaan. Kirjan lopussa tekijä käy vielä läpi kuvan lukemisen vaiheet, joiden lähtökohtana on materiaalin, tekijän ja genren tunnistaminen. Sitten alkaa kuvaileva ja tulkitseva, konnotatiivinen lukeminen. Teos sijoitetaan historialliseen ja kulttuuriseen kontekstiinsa, siis yhteiskunnallisiin, poliittisiin uskonnollisiin yhteyksiinsä ja taiteilijan ilmaisua pyritään tulkitsemaan. Kun vielä teoksen sisältämät symbolitkin on tulkittu, seuraa teoksen kokonaistulkinta eli sanoman lukeminen. Viittaukset teosta edeltäneeseen ja sen jälkeiseen taiteeseen täydentävät kuvan lukemisen.

Jottei asia jäisi pelkästään teorian tasolle, Väisänen ottaa vielä neljä öljymaalausta esimerkeikseen. Hän analysoi Cagnaggio di San Pietron teoksen Ilta (1913, 1923?), Cesare Andreonin teoksen Espanjan sota (1936), Filippo de Pisisin teoksen Arkeologi (1928) sekä Zao Wou-Kin teoksen Laiva ja meri (1950-luku?). Ensin hän antaa jokaisesta maalauksesta perusinformaation (tekijä, teoksen nimi, maalausaika, sijainti, tekniikka ja genre) ja lukee sen sitten kuvaillen ja tulkiten. Hän kertoo teoksen ilmaisevan struktuurin ja sanoman sekä esittää viimeiseksi alluusiot ja viitekehyksen. Kun tietää kaiken tämän jostakin maalauksesta, katsoo sitä aivan uudella tavalla. Silloin myös ymmärtää, että ”todellisuus ja sen näkeminen ovat eri asioita”, ”esteettinen ei ole sama kuin kaunis” ja ”oma maku on eri asia kuin arvottaminen”.

Kuva: Cagnaggio di San Pietro, la sera (Ilta) 1923.

Väisäsen teos jatkaa luontevasti tekijänsä aikaisempien kirjojen – Kristilliset symbolit: ikkuna pyhään(2011) ja Mitä symbolit kertovat(2015, uudistettu painos, 2017) – kutsua taiteen ymmärtämiseen.

Kuvan tuhat sanaa kannattaa muistaa, kun valitsee joulun lahjakirjoja.