Yleinen

Erään nuoren brittiupseerin sota ja kuolema

Edward Brittainin hautakivi Granezzan brittiläisellä hautausmaalla. Lähde: Wikimedia Commons. Tekijä: Nordavind at Italian Wikipedia. Kuvan käyttö Creative Commons Attribution 3.0 Unported -lisenssillä.

 

Kesäkuussa 1918 Pohjois-Italian rajaseudulla oli jatkunut jo pitkään pattitilanne italialais-ranskalais-brittiläisten ja Itävalta-Unkarin joukkojen välillä. Eräs Asiagon tasangolle puoli vuotta aiemmin saapuneista brittiupseereista oli kapteeni Edward Brittain (1895–1918), myöhemmin Testament of Youth -teoksellaan ja internationalistisena pasifisti-feministinä kuuluisaksi tulleen Vera Brittainin (1893–1970) pikkuveli. Pohjois-Englannissa Buxtonissa keskiluokkaisessa perheessä varttunut Edward oli musiikillisesti lahjakas, sillä hän paitsi soitti viulua ja kirkkourkuja aina tilaisuuden saadessaan, myös sävelsi jonkin verran.

Edward oli aloittamassa Veran tapaan opinnot Oxfordissa, mutta sodan syttyminen sai hänet monien muiden ikäistensä tapaan metsästämään upseerinvirkaa mistä tahansa jalkaväkirykmentistä. Tämä onnistuikin marraskuussa 1914, kun hänestä tuli väliaikainen vänrikki (second lieutenant) Sherwood Foresters (Nottinghamshire and Derbyshire) -rykmenttiin, mutta Ranskan-rintamalle siirtyminen viivästyi vuoden 1916 alkuun asti tiettävästi hänen ja rykmenttinsä everstin välisen antipatian vuoksi. Edwardin lähtö ajoittui keskelle murhetta Brittainien perheessä, sillä Veran kihlattu ja Edwardin ystävä Roland Leighton oli 22.12.1915 haavoittunut kohtalokkaasti linjojen välissä piikkilankaestettä tarkastaessaan ja kuollut seuraavana päivänä –  juuri ennen Englannin-lomansa alkamista.

Muutaman kuukauden etulinjassa ja sen takana oltuaan Edward joutui keskelle yhtä brittiarmeijan historian pahimmista katastrofeista, kun Sommen taistelu käynnistyi 1.7.1916. Ensimmäisessä aallossa komppaniaansa johtanut Edward haavoittui reiteen sekä ruumiiden ja haavoittuneiden yli takaisin juoksuhautaan ryömiessään käsivarteen, minkä seurauksena hän oli lähes vuoden sairaalahoidossa ja toipilaana kevyessä varuskuntapalveluksessa. Hän palasi länsirintamalle Flanderiin kesäkuussa 1917 vain pari viikkoa ennen Passchendaelen kylän lähistöllä olleista harjanteista käytyä, yli kolme kuukautta kestänyttä taistelua. Rintamaoloissakaan hän ei unohtanut omaperäistä huumoriaan (realismin ja kriittisenkin asenteen ohella), mistä esimerkkinä sitaatti 2.9.1917 päivätystä kirjeestä Veralle:

We have now got a padre who is the last word in absurdity and so we had what I should call a fatuous church parade this morning rendered additionally humorous because somebody had lost all the hymn books; we stood there stolidly with beatific expressions on our faces while the bands played 4 or 5 verses and an amen for each hymn; those of us who were capable of remembering the words didn’t dare to sing in a vast and conspicious minority. The attitude of the Army towards religion is very odd. (Bishop & Bostridge 2014, 373.)

Taistelutoimien päätyttyä Edward siirtyi marraskuussa Sherwood Foresters -rykmentin 11. pataljoonan mukana Pohjois-Italiaan. Suhteellisen hiljainen vaihe Asiagossa päättyi 15.6.1918 kolmelta aamuyöllä, kun itävaltalaiset aloittivat neljän tunnin tykistötulen, jonka aikana San Siston kukkulaa kohti ammuttiin myös kaasuammuksia. Edwardin komppanialla oli raskaan pommituksen jälkeen asettaa ainoastaan noin 50 miestä linjaan 800 metrin matkalle ja tiettävästi kaikki sen upseerit Edwardia lukuun ottamatta olivat haavoittuneet, joten tilanne oli erittäin kriittinen.

Kello 6.45 etenemään lähteneet hyökkääjät saivat sitkeästä vastarinnasta huolimatta liekinheitinten ja kranaattien avulla vallattua noin 200 metriä juoksuhautaa, mutta Edward miehineen kävi välittömästi vastahyökkäykseen ja onnistui ottamaan menetetyt asemat takaisin hallintaan. Hänen kerrotaan saaneen kuolettavan osuman päähänsä tarkk’ampujan luodista yrittäessään saada paremman käsityksen itävaltalaisten sijainnista. Everstiluutnantti Charles Hudsonin organisoima hyökkäys pakotti itävaltalaiset perääntymään, mutta hänkin haavoittui vakavasti kranaatista. Tarvittiin toinen vastahyökkäys, jotta britit saivat vahvistettua asemansa.

Hudsonista tuli Edwardin tarinan jälkijäristysten kannalta keskeinen henkilö. Hän oli Lontoossa sairaalahoidossa vammojensa takia samaan aikaan, kun Vera Brittain teki kaikkensa saadakseen yksityiskohtaista tietoa veljensä kohtalosta. Hudsonilta hän ei sitä saanut paljoakaan, ja tapauksen taustat jäivät pimentoon aina 1930-luvulle asti. Vasta Testament of Youthin (1933) julkaisemisen jälkeen Hudson kirjoitti Veralle kirjeen, josta kävi ilmi hänen oma tulkintansa Edwardin tilanteesta juuri ennen kyseistä taistelua. Hudsonin mukaan sensori oli löytänyt eräästä Edwardin kirjeestä merkkejä homoseksuaalisuudesta komppanian piirissä, mistä Hudson varoitti tätä epäsuorasti. Seurauksena olisi ollut sotaoikeuden eteen joutuminen etulinjasta palattaessa, ja Hudson uskoi Edwardin tietoisesti uhranneen itsensä hyökkäyksen aikana. Edwardiin liittyvät sotilasasiakirjat kuitenkin vaikenevat tästä kaikesta. Hänen kuolemansa saattoi aikojen päästä johtaa toiseenkin tragediaan, sillä Edwardin ja Veran isä Arthur teki itsemurhan hukuttautumalla Thamesiin vuonna 1935.

Vaikka Edward Brittainin kuoleman taustalla vaikuttaneita seikkoja ei voida aukottomasti todentaa, hänen armeijavuosiinsa tiivistyy paljon edwardiaanisista yhteiskuntanormeista ja niistä koettelemuksista, joihin mekanisoitu sodankäynti nuoret upseerit ja rivimiehet heitti. Edwardin tarina jälkikohtauksineen, joista viimeisenä käyminen hänen haudallaan Granezzan brittiläisellä hautausmaalla syyskuussa 1921, löytyy Veran ikuistamana Testament of Youthista ja heidän välistään kirjeenvaihtoa teoksesta Letters from a Lost Generation: First World War Letters of Vera Brittain and Four Friends. Tarkempi kuvaus San Siston kukkulasta käydystä taistelusta puolestaan löytyy historioitsija Simon Jonesin sivustolta.

 

Vasemmalta oikealle: Edward Brittain, Roland Leighton ja Victor Richardson Uppingham Schoolin upseerikoulutusleirillä juuri ennen sodan syttymistä. This item is from The First World War Poetry Digital Archive, University of Oxford (www.oucs.ox.ac.uk/ww1lit); © McMaster University, Mills Memorial Library, The William Ready Division of Archives and Research Collections. This item is available for non-commercial educational use under the terms of the Jisc Model Licence.

 

Lähteet:

Bishop, Alan & Bostridge, Mark (eds). Letters from a Lost Generation: First World War Letters of Vera Brittain and Four Friends.  Virago, London 2014.

Brittain, Vera. Testament of Youth: An Autobiographical Study of the Years 1900–1925. Victor Gollancz Ltd, London 1935 [first published 1933].

Jones, Simon. ”Where and how did Edward Brittain die?” simonjoneshistorian.com, 7 May 2015.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *