Yleinen

Maksuvälineiden ”velkainen” alkuperä?

Rahajärjestelmien syntypaikkaa on käytännössä mahdotonta määrittää, sillä monenlaisia valuuttoja ”keksittiin” itsenäisesti eri puolilla maailmaa, eikä niiden alkuperäistä tarkoitusta voida aukottomasti todentaa. Silti on olemassa keskenään kilpailevia teorioita, joista (yleistäen) valtavirtaekonomistit kannattavat sitä, että tavaroiden ja palvelujen vaihtokauppa toimi innoituksena rahan synnylle. Antropologien ja arkeologien keskuudessa puolestaan esiintyy näkemys, että varhaiset valtiot kehittivät valuuttoja velanmaksuvälineiksi.

Yleisen akateemisen näkemyksen mukaan rahajärjestelmien kehittyminen liittyy kansallisvaltioiden nousuun viimeisten 200–400 vuoden aikana. Taloudelliset transaktiot ja velka ilmaantuivat järjestäytyneisiin yhteiskuntiin kuitenkin jo paljon aikaisemmin, ja osa revisionistisista tutkijoista viittaa ”rahaystävällisen” velan syntymiseen vähintään 5500 vuotta sitten Mesopotamian ja Egyptin maataloudesta eläneissä valtioissa. Varhaiset hallinnot loivat rahan julkisten töiden teettämisestä aiheutuvien velkojen maksamista ja veronkeruuta varten, eikä sillä ollut tätä näkökantaa kannattavien arkeologien ja antropologien mukaan tekemistä vaihtokaupan kanssa.

Mesopotamiassa hopeasekeli – metallimöykky, joka ei ollut kolikko – muodostui muine metallivariaatioineen perusrahayksiköksi. Sitä vastaan sai sen painon mukaisesti tietyn määrän ohraa, ja käytäntö levisi useisiin valtioihin, joskaan möykkyjen painoa ei nähtävästi standardoitu. Sekeli toimi luoton välineenä kauppiaille ja velkainstrumenttina maatyöläisille siltä osin kuin nämä eivät pystyneet suoriutumaan veroista hyödykkeillään. Viimeaikaiset tutkimustulokset Amerikoista tuovat lisätukea tälle näkökannalle. Maya-intiaanien keskuudessa kauppapaikkojen, kauppiaiden ja hyödykkeiden on arveltu ilmaantuneen ainakin vuoden 1100 tienoilla, mutta nyt todistusaineistoa on tulkittu siten, että tästä olisi merkkejä jo noin vuosien 250 ja 900 väliltä, vahvojen kaupunkivaltioiden kulttuurin klassiselta kaudelta. Esimerkiksi Calakmulissa Meksikossa pienestä pyramidista löydetyt seinämaalaukset kuvaavat eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvia ihmisiä käymässä vaihtokauppaa muun muassa tupakalla, keramiikalla ja kankailla. Viimeksi mainituista sekä kaakaopavuista kehittyi aikojen kuluessa tribuutteja kuninkaille, mistä varhaisin tunnettu todiste on vuoteen 691 ajoitettu maalattu vaasi. Maya-eliitin keskuudessa kysyntä kaakaopavuille ja tekstiileille, joiden arvo alettiin määrittää koon ja värin mukaan, kasvoi, ja samalla niistä tuli mahdollisesti omanlaisiaan ”katoavia” valuuttoja (perishable currencies).

Seinämaalaus Calakmulin pienestä pyramidista. Kuvan käyttö Creative Commons Attribution-Share Alike 3.0 Unported -lisenssillä. Author: Elelicht. Lähde: Wikimedia Commons

Institute of Mesoamerica Studiesia johtavan arkeologi Robert Rosenswigin (University at Albany) mukaan sama ilmiö on voinut olla olemassa jo kauan ennen klassista mayasivilisaatiota. Tästä hän käyttää esimerkkinä Izapaa, joka oli osa laajaa nykyisen Etelä-Meksikon, Guatemalan and El Salvadorin alueille levittäytynyttä kaupunkien verkostoa 2 100–2 800 vuotta sitten. Sielläkin hallitsijat vaativat tribuutteina suuria määriä kaakaota ja puuvillaa sekä Spondylus-simpukkalajin kuoria ja suolaa, ja ei ole poissuljettua, että kaupunkivaltiot olisivat käyttäneet keskinäisessä kaupankäynnissään näitä tuotteita. Keskitetty hallinto ja sen tarve verottaa alamaisiaan sekä arvokkaiden tuotteiden muuntaminen valuutaksi sotia ja massiivisia julkisia rakennustöitä varten loivat Rosenswigin mukaan pohjan mayojen rahajärjestelmille. Kehityskulku Mesoamerikan tapauksessa näyttäisi siis lähteneen liikkeelle vaihtokaupasta, mikä ei sinänsä tue velkateoriaa (kenties vaihtokauppa ja velka vaikuttivat rinnakkain?). Se kuitenkin antaa pontta suosiotaan kasvattavalle päätelmälle, että sekä Vanhassa että Uudessa maailmassa yhteiskunnat kehittivät omat valuuttansa.

Silti Bruce Bower korostaa teorioiden pääpiirteitä kokoavassa Science News -artikkelissaan, että tutkijat eivät pysty selittämään, miksi jotkin yhteiskunnat omaksuivat erilaisten valuuttojen käyttämisen, kun taas toiset eivät. Mahtava inkavaltakunta ei jättänyt jälkeensä todisteita rahajärjestelmästä, kun taas eteläisen Kalifornian alueella asuneiden chumash-intiaanien keskuudessa käytettiin oliivinmuotoisista etanankuorista kaiverrettuja helmiä välineenä velanmaksuun päälliköille, joille alamaiset olivat luultavasti jatkuvassa velassa. Rahasta tuli chumasheja tutkivan arkeologi Lynn Gamblen (University of California) mukaan välttämättömyys, kun asutukset olivat kasvaneet 800–1 000 ihmisen kokoisiksi: Gamble arvelee, että vaihtokauppoja yksinkertaistamaan tarvittiin standardoitu valuutta. Joka tapauksessa mesoamerikkalainen näkökulma rahatalouden hämäriin syntyvaiheisiin laajentaa ymmärrystä käsitteen ”valuutta” monimuotoisuudesta, sillä kolikot ja myöhemmin myös setelit eivät siis suinkaan olleet ainoa vastaus monimutkaistuvien yhteiskuntien tarpeisiin.

Bowerin artikkelissa on kätevä aikajana, johon on koottu erilaisten valuuttojen arvioituja ilmaantumisajankohtia muinaisissa kulttuureissa, ja pitkin matkaa sekä loppuun on linkitetty monia kyseistä aihepiiriä syventäviä case study -artikkeleita.

 

Lähde:

Bower, Bruce. ”Conflict reigns over the history and origins of money”. Science News, 29 July 2018.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *