Nykyopiskelijoiden poliittinen ja kulttuurinen tietoisuus on toki myönteistä, mutta joskus se voi myös johtaa harhaan keskiaikaisten tekstien tulkinnassa. Olivatko minnelauluissa kuvatut toimijat karkean patriarkaatin incellejä ja narisistisia stalkkaajia?
Oikeus seksiin -esseensä alussa Amia Srinivasan käsittelee kuusi nuorta vuonna 2014 joukkoampumistapauksessa murhanneen pahamaineisen incelin Elliot Rodgerin tapausta. [1] Videossa ja pitkässä tekstimanifestissaan, jonka hän latasi murhien ja itsensä tappamisen välillä, Rodger esitti murhat kostona seksuaalisesta turhautumisestansa. Naiset (tai ainakin sellaiset naiset, joita hän halusi) eivät olleet halunneet harrastaa seksiä hänen kanssaan.
Selitettyään, että termi incel (involuntary celibate) viittaa ”tietynlaisiin miehiin, jotka ovat vakuuttuneita oikeudestaan seksiin ja raivoissaan siitä, että naiset riistävät heiltä tämän oikeuden” (s. 113), Srinivasan huomauttaa, että incel-haluilla on yleensä erityinen fyysinen ja sosiologinen painopiste. Rodger totesi, että hän aikoi ottaa kohteekseen Alpha Phi -sisarkunnan, ”kampuksen kuumimman sisarkunnan”, koska siihen kuuluvat tytöt
edustavat kaikkea, mitä naissukupuolessa vihaan, [– –] kuumia, kauniita, vaaleita tyttöjä, [– –] hemmoteltuja, sydämettömiä, ilkeitä narttuja. (s. 115).
Myös yhteisöllinen puoli tässä kaikessa on tärkeää. Srinivasanin mukaan ”yksinäisten ja seksuaalisesti syrjäytyneiden tukiryhmä oli muuttunut foorumiksi, jolla ei ainoastaan purettu raivoa naisia ja heidän kanssaan makaavia kohtaan (heistä käytettiin nimityksiä ”noncels” ja ”normies”) vaan myös mässäiltiin raiskausfantasioilla.” (s. 115). Rodgerin verkkomateriaali on suunniteltu herättämään empatiaa samanmielisten incelien keskuudessa ja inspiroimaan heitä vaalimaan yhteistä vihan ja oikeutuksen tunnetta.
Incel-ideologian kieroutunut logiikka saattaa tuntua olevan kaukana keskiaikaisen rakkausrunouden maailmasta, mutta niistä löytyy silti häiritseviä yhtäläisyyksiä. Minnesang (minnelaulu) oli keskiaikainen saksalainen vastine trubaduurirunoudelle. Se on performanssirunouden muoto, jossa alakuloinen rakastaja laulaa yleisölle surullisesta tilanteestaan: nainen, jota hän haluaa, ei anna hänelle rakkauttaan. Minnesangissa laulajan ja yleisön suhde on pohjimmiltaan tärkeä, ja samalla tavalla incel-kirjoittajien nettipostaukset tuntuvat yhdistävän heidät omaan yhteisöönsä. Minnesangissa rakastettua naista kuvataan tavallisesti laulajalle saavuttamattomaksi: hän on paitsi sosiaalisesti ylemmällä tasolla, myös erittäin kaunis ja kaikkien ihailema. Laulajat fetisoivat tyypillisesti naisen silmiinpistävän valkoista ihoa ja punaista suuta. Samalla tavalla vaaleat hiukset ovat tärkeitä incel-kulttuurissa.
Minnesangin käsitteellinen viitekehys on täynnä paradokseja. Todellisuudessa keskiaikainen yhteiskunta oli erittäin patriarkaalinen, mutta laulut kääntävät normaalin vallan tasapainon miesten ja naisten välillä. Minnesangissa mies alentaa itseään naisen edessä ja puhuttelee häntä rouvaksi. Minnesang toimii kuitenkin myös taloudellisella palvelu- ja palkitsemismallilla, jossa mieslaulaja kehuu rouvaa yleisölle ja oletettavasti ”ansaitsee” näin oikeuden seksuaaliseen palkkioon. Kun tästä palkinnosta kieltäydytään – ehkä siksi, että rouva ei alun perinkään suostunut sopimukseen, laulajan asenne vaihtuu nöyrästä omistautumisesta raivoksi ja vihaksi. Laulajan mukaan rouva on hänelle velkaa seksiä – yksinkertaisesti siksi, että hän on pyytänyt sitä laulussa. Hän pitää rouvaa julmana, koska hän kieltää sen, mihin laulaja, huolimatta hänen sosiaalisesta ja fyysisestä kelvottomuudestaan, kokee olevansa oikeutettu.
Nämä raivon hetket ovat erityisen silmiinpistäviä keskiaikaisen saksalaisen Minnesängerin Heinrich von Morungenin teoksissa.[2] Morungin laulu 5 sisältää vihjeitä raiskausfantasiasta. Tässä laulaja pahoittelee, ettei hän voi käyttää ehdotonta valtaa rouvaan kolmen yön ajan – sillä ”valitettavasti” rouva on täysin hänen hallintansa ulkopuolella (5.2.8: jâ ist si leider vor mir alze vrî). Muissa lauluissa on erilaisia kosto- ja rangaistusfantasioita, jotka perustuvat olettamukseen, että rouva ”ansaitsee” kärsiä haluttomuudestaan ryhtyä suhteeseen laulajan kanssa.
Laulussa 3 laulaja sanoo, että hän aikoo testamentata pojalleen kaunansa rouvaa kohtaan. Hän selittää, että rouva on väärässä luullessaan, että hän vapautuu laulajasta tämän kuollessa, koska poika on silloin niin komea, että hän voi särkeä rouvan sydämen. Tämä motiivi saada nuorempi, houkuttelevampi mies kostamaan (nyt jo ikääntyneelle) rouvalle esiintyy myös toisen runoilijan, Walther von der Vogelweiden, teoksessa. Molemmissa tapauksissa seksuaalisesti turhautuneen laulajan ja helposti naisten kanssa menestyvän nuoremman miehen välinen vastakohtaisuus on jollain tapaa analoginen incelien ja normien välisen eron kanssa – vaikka olisi epätavallista, että incel todella pyytäisi normien apua.
Toinen lauluissa esiintyvä koston muoto on rouvan maineen vahingoittaminen. Laulussa 8 laulaja kuvittelee oman hautakivensä, jota koristaa kaiverrus, joka sisältää kaikki rouvan häntä vastaan tekemät rikokset. Näiden tekstien oletetaan olevan rakkauslauluja, mutta ne eivät ole kovin rakastavia.
Kun opiskelin näitä tekstejä perusopiskelijana Oxfordissa 1980-luvun alussa, keskityimme vain kirjalliseen muotoon ja motiiveihin. Perustavanlaatuisia oletuksia ja voimadynamiikkaa ei kritisoitu – enkä usko, että opettajani tai opiskelijatoverini olisivat koskaan käyttäneet sanaa ”patriarkaalinen”. Nykyiset opiskelijat ovat hyvin erilaisia. Otetaan yksi esimerkki. Morungenin laulussa 34 laulaja kertoo rouvalle, ettei hän koskaan pääse hänestä vapaaksi, koska vaikka rouva tappaisi hänet (”julmalla” kauneudellaan), laulajan sielu seuraa häntä ikuisesti seuraavassa elämässä. Kun luin tämän ensimmäisen kerran, ajattelin luultavasti että ”ihailtavaa sinnikkyyttä” tai ”älä koskaan anna periksi”. Nykyajan opiskelijat ajattelevat kuitenkin laulajaa ”stalkkerina” eli vainoajana.
Tämä opiskelijoiden kasvanut poliittinen ja kulttuurinen tietoisuus on varmasti myönteinen asia, mutta se voi myös estää heitä nauttimasta keskiaikaisista teksteistä. Opettajan voi olla vaikea saada heidät vakuuttuneiksi siitä, että kielellisesti vaikeita ja sisällöltään ”kammottavia” tekstejä kannattaa käsitellä. Miksi ponnistella ja opetella keskiajan saksaa, jos niissä kohtaakin varhaisen incelin raivon? Kuinka tällaisia tekstejä voi pitää kauniina ja arvokkaina?
Keskiajan kirjallisuuden opettajan lähtökohta on korostaa omaelämänkerran ja roolileikin eroa. Tekstin sisäinen laulaja ei ole identtinen runoilija Morungenin kanssa, eivätkä laulut itsessään ole henkilökohtaisia vuodatuksia, vaan kirjallisia esineitä, jotka on muotoiltu tietyn aristokraattisen yleisön makuun. Nämä maut riippuvat luokkaa ja sukupuolta koskevista oletuksista, joita me saatamme kieltämättä nyt pitää ongelmallisina – mutta tämän eron tunnustaminen on osa toiseuden kokemusta keskiajan kanssakäymisessä. Vielä tärkeämpää on havaita se, että laulut heijastavat sekä kirjoittajan että yleisön itsetietoisuutta, joka on täysin erilaista kuin moderni incel-kulttuuri tai muu karkea patriarkalismi. Morungenin laulaja näyttää usein myöntävän sen, että hän on naurettava – ja että yleisökään ei välttämättä näe häntä myötätuntoisesti. Hänen järjettömämmissä fantasioissaan on siis usein koominen puoli.
Toisinaan laulut näyttävät meditaatioina kaipauksesta abstraktimmalta tasolla: näissä tapauksissa rouva on vain symboli siitä, mitä elämässä ei voi olla. Morungenin kuuluisassa laulussa 32 (Mir ist geschehen als einem kindelîne) laulaja vertaa itseään nimenomaan Narkissokseen, joka on rakastunut omaan heijastukseensa. Opiskelijat tulkitsevat tyypillisesti laulajan ’narsismin’ tarkoittavan sitä, että hänellä on persoonallisuushäiriö, joka saa hänet priorisoimaan omia toiveitaan ja tarpeitaan muiden tarpeisiin. Itse asiassa tämä on kirjallinen viittaus myyttiin, jossa kreikkalaiset nuoret eivät huomaa eroa oman ja toisen henkilön kuvan välillä. Minnesangin yhteydessä tämä mytologinen viittaus tarkoittaa sitä, että haluttu rouva on laulajan mielikuvituksen rakennelma: hän on osa laulajaa itseään, ei erillinen henkilö. Siksi (seksuaalisen) täyttymyksen este ei ole rouvan ylimielisyys, julmuus tai kiinnostuksen puute laulajaa kohtaan. Ongelma on perustavanlaatuisempi: häntä ei yksinkertaisesti ole olemassa. Oppitunti siitä, että kaikki toiveet eivät voi toteutua, on hyödyllinen kirjallisuuden tutkimuksessa – ja myös sen ulkopuolella.
[1] Amia Srinivasan, ’Oikeus seksiin’, teoksessa Halun politiikka. 2020-luvun Feminismii, suom. Laura Lahdensuu (Gummerus, 2022): 113-137.
[2] Heinrich von Morungen, Lieder. Mittelhochdeutsch / Neuhochdeutsch, toim. Helmut Tervooren (Reclam, 2003).