Suomalaisen Tiedeakatemian vuoden 2020 humanistipalkinto on myönnetty yliopistotutkija Ville Kivimäelle. Palkinto myönnetään vuosittain uransa alkuvaiheessa olevalle, jo kansainvälistä mainetta saavuttaneelle humanistisen alan tutkijalle. Palkinnon arvo on 15.000 euroa.
Ville Kivimäki väitteli Åbo Akademista vuonna 2013. Väitöskirjassa käsiteltiin suomalaissotilaiden traumaattisia kokemuksia, selviytymiskeinoja ja sotapsykiatriaa toisen maailmansodan aikana. Väitöskirjan suomenkielinen versio ”Murtuneet mielet: Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939–1945” voitti vuoden 2013 Tieto-Finlandian.
Ville Kivimäen tutkimukset ovat käsitelleet erityisesti toisen maailmansodan sosiaali- ja kulttuurihistoriaa sekä sodasta paluun problematiikkaa 1940- ja 1950-luvuilla. Hänen käynnissä olevassa tutkimuksessaan käsitellään suomalaisten sotaan liittyviä väkivalta- ja stressikokemuksia 1900-luvulla sekä niiden vaikutuksia pitemmällä aikavälillä suomalaisissa suvuissa ja perheissä.
”Hain opiskelemaan historiaa nimenomaan ryhtyäkseni tutkijaksi. Parhaita puolia tutkijan työssä on ilman muuta se, että voi seurata omaa kiinnostustaan ja mielikuvitustaan siinä, mitä tutkii ja mihin uusiin suuntiin tutkimus vie. Innostun siitä, kun näen kekseliäitä tapoja käyttää uudenlaisia aineistoja ja menetelmiä menneisyyden tarkasteluun.”
kertoo Kivimäki, ja jatkaa:
”Itselleni inspiroivaa on löytää uusi yhteyksiä eri tieteenalojen väliltä, tällä hetkellä muun muassa yhdessä historian, traumatutkimuksen, terveystieteiden, narratologian ja koneoppimisen kanssa. Tiedemaailmasta välittyy joskus kuva pelkkänä keskinäisenä kilpailuna, mutta ainakin itse olen kohdannut paljon enemmän yhdessä tekemistä ja kollegiaalisuutta.”
Kivimäki on yliopistotutkija ja Suomen historian dosentti Tampereen yliopistossa. Hän toimii ”Eletty kansakunta”-tutkimusryhmän johtajana Suomen Akatemian kokemuksen historian huippuyksikössä. Kivimäki johtaa myös Suomen Kulttuurirahaston rahoittamaa ”Suuret tietokanta-aineistot sodan kokemushistoriassa”-tutkimushanketta, pohjoismaista NOS-HS-workshophanketta ”Historical Trauma Studies” sekä Finnen säätiön rahoittamaa ”Digitaalinen historia ja käsinkirjoitetut aineistot”-hanketta.
Ville Kivimäki on tutkimuksillaan avannut keskustelua Suomen historiassa pitkään vaietuista aiheista erityisesti sota-ajan ja psykiatrian historiassa. Hän osallistuu aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kivimäki on saanut palkintoja sekä tutkimuksistaan että yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta.
Palkinto jaettiin Suomalaisen Tiedeakatemian teemaillassa 20.10. Tilaisuuden nauhoitus on katsottavissa verkossa. Tilaisuudessa keskusteltiin muun muassa, miten yhteiskunnallinen tutkimus pystyy vastaamaan aikamme haasteisiin ja miten edistämme parhaiten tieteiden välistä yhteistyötä.
VILLE KIVIMÄKI
Dosentti ja yliopistotutkija Tampereen yliopistossa
Johtaa useita tutkimushankkeita
Historiantutkija, joka on avannut keskustelua Suomen historiassa pitkään vaietuista aiheista
Tutkinut erityisesti toisen maailmansodan sosiaali- ja kulttuurihistoriaa sekä sodasta paluun problematiikkaa 1940- ja 1950-luvuilla
Suomen historian dosentti, Tampereen yliopisto 2017
Työskennellyt Suomessa neljässä yliopistossa: Joensuu (nyk. Itä-Suomi), Åbo Akademi, Helsinki ja Tampere
Filosofian tohtori, Åbo Akademi 2013
Akatemiapalkinto 2018 tutkimuksen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta; Vuoden tiedekynä 2016 ja 2017 -palkintoehdokkuudet; Åbo Akademin tutkijapalkinto vuonna 2014; Vuoden Historiateos 2013 -palkinto; Tieto-Finlandia -palkinto vuonna 2013
SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN HUMANISTIPALKINTO
- Jaetaan uransa alkuvaiheessa olevalle, jo kansainvälistä mainetta saavuttaneelle humanistisen alan tutkijalle
- Jaettu vuodesta 2011. Palkinnon suuruus 15.000€
- Suomalainen Tiedeakatemia