Myrkytys ja sen hoito

Vallanpitäjät ovat harjoittaneet alamaisten tarkoitushakuista mielipiteen muokkausta ammoisista ajoista saakka. Sana propaganda ilmaantui katolisten lähetyssaarnaajien käyttöön 1600-luvulla, kun he tehostivat sananlevitystä valtamerien takana. Laajamittaiseksi mielten hallinnan menetelmäksi propaganda tuli modernien joukkoviestimien myötä, toteaa Joonas Pörsti. Hänen teoksensa Propagandan lumo – Sata vuotta mielten hallintaa käsittelee nykyaikaisen manipuloinnin historiaa.

Pörsti, Joonas: Propagandan lumo. Sata vuotta mielten hallintaa. Teos, 2017. 415 sivua. ISBN 978-951-851-731-6.

Pörsti on Ulkopolitiikka-lehden toimituspäällikkö, joka on aiemmin työskennellyt Vihreän Langan ja Editan kustannustoimittajana. Propagandan lumo on tietokirja, mutta otteeltaan se on tutkimuksellinen. Teos on lähdeviittein merkitty, ja mukana on hyvä kirjallisuusluettelo, henkilö- ja asiasanahakemisto. Mielten hallinnan sataa vuotta tekijä esittelee ulkomaisin tapausanalyysein, ja keskiössä on kansainvälinen politiikka. Kotimaisen propagandan historiaan hän ei kajoa, vaikka suomalaisten mielten muokkauksen tarina olisi kiintoisa. Mutta rajaus on perusteltu.

Kirja esittelee lukuisia määrittelyjä propagandalle. Niistä yksinkertaisimman mukaan on kysymys vaikuttamiseen pyrkivästä viestinnästä, jossa lähettäjä kätkee omat etunsa. Vaikuttamisen kohteena ovat joukot.

Tekijä kertoo teoksen lähtökohdaksi ajankohtaiset haasteet, sillä tarkoitusperiään kätkevälle mielten manipulaatiolle on tietoverkkojen myötä muodostunut miltei rajattomat mahdollisuudet. Joidenkin arvioiden mukaan elämme totuudenjälkeistä aikaa, jossa entisenlainen viestinnän etiikka on jäänyt alakynteen. Huolissaan ovat niin demokraattiset hallitukset kuin viestinnän asiantuntijat. Pörsti ei puhu teoksestaan mediakasvatuksena, mutta sellaisiin tarkoitusperiin nämä tapausanalyysit sopivat. Onhan hänen tavoitteenaan valmistaa vastalääke myrkytyksen tavoin leviäville sisällöille. Sen tekemiseksi on selvitettävä myrkyn koostumus, toteaa kirjoittaja.

Ensimmäisen maailmansodan opit

Vastalääkkeen ainesosia Pörsti jäljittää historian kautta. Propagandistit oppivat edeltäjiltään, joten toimiviksi havaitut informaation hallinnan tekniikat ovat kelvanneet uusille sukupolville. Menneisyyteen katsominen paljastaa, että vaikka teknologiat muuttuvat, mielen mekanismeihin vedotaan entisin keinoin.

Gott mit uns! Saksalainen postikortti ensimmäisen maailmansodan aikana.

Pörstiä kiinnostavat menneisyyden manipulaattorit, jotka nostivat päätään siellä missä sodittiin tai muovattiin diktatuuria. Ensimmäinen maailmansodan aikana propagandan taito oli ennennäkemättömässä käytössä. Saksa aloitti tavoittelemalla miljoonia saksalaissyntyisiä maan rajojen ulkopuolella, joille viestittiin sotamenestyksestä. Valmistautumattomat britit ihmettelivät hetken mutta oppivat nopeasti läksynsä. Hallinto kutsui kynäniekoista parhaat palvelukseen, ja lontoolaisessa propagandatoimistossa fabuloivat Arthur Conan Doyle, G. K. Chesterton ja H. G. Wells.

Ensimmäisen maailmansodan aikaista sotapropagandaa

Etenkin yhdysvaltalaisille suunnatussa barbaarisessa Saksa-kuvassa olivat fakta ja fiktio sekaisin. Minne tykkituli ei kantanut, sinne ylsi lehdistön propaganda. Menestystä tuli, sillä USA tuli avuksi, ja joidenkin arvioiden mukaan demonisoitu kuva saksalaisista vaikutti Versailles’n rauhan koviin ehtoihin.

Ensimmäinen maailmansota oli Pörstin mukaan modernien propagandistien ammattikoulu. Yksi primuksista oli yhdysvaltalainen Edward Bernays, joka suunnitteli presidentti Woodrow Wilsonin esikunnassa suurvallan viestintästrategiaa. Sen mukaan Wilsonin hallinto halusi levittää demokratiaa koko maailmaan. Sodan jälkeen Bernays muovasi sotapropagandasta oppimiaan pehmeitä keinoja yritysviestintään, jonka pioneeri hänestä tuli. Kun mainonnan ja markkinoinnin yhteydessä propaganda-sana alkoi tuntua pahalta, Bernays korvasi sen termillä public relations.

Propagandan historiaa ei voine kirjoittaa käsittelemättä natsi-Saksaa, jonka hallinto hyödynsi yhteiskunnan jännittyneisyyttä jyrkillä viholliskuvilla. Kirjallisuudesta tohtoriksi väitellyt propagandaministeri Joseph Goebbels harjaantui mestariksi. Radio ja elokuva olivat ensi kertaa kokonaisvaltaisen totalitaristisen mielipiteenmuokkauksen käytössä. Pörsti käsittelee myös neuvostoliittolaista propagandaa, jossa oli yhteneväisyyksiä natsien viestinnän haltuunoton kanssa. Keskitetyt viestintäkoneistot tukivat johtajakulttia ja loivat selkeitä hyvä-paha-asetelmia.

Yksi teoksen monista kiintoisista osuuksista käsittelee kylmän sodan ajan propagandaa, jossa länsivaltiot moukaroivat sosialistista blokkia massiivisella radioviestinnällä. Yhdysvaltain tiedusteluelimet oppivat yhden olennaisen asian vaikuttamisesta. Lännellä oli mahtavana valtti, populaarikulttuuri, joka tuntui jazzin ja myöhemmin rockin muodossa musertavan Varsovan liittoa tehokkaammin kuin vastakkainasetteluihin perustuvat kärjistykset.

Uhka demokratialle

USA:n ulkoministeri Colin Powell esittelee pernaruttonäytepulloa YK:ssa helmikuussa 2003 todistellessaan Saddam Husseinin Irakin hallitsevan kemiallisia ja biologisia massatuhoaseita. Kuvassa myös CIA johtaja George Tenet ja YK lähettiläs John Negroponte (Wikipedia)

Itäblokki romahti, mutta kulttuuristen ja maailmankuvallisten vastakkainasettelujen aika ei ollut ohi. Vuoden 2001 syyskuun yhdennentoista terrori-iskujen jälkeistä propagandaa Pörsti kuvaa osuvasti nimetyssä luvussa ”Demokratiaan käärittyä propagandaa”, jossa hänen aiheenaan on Britannian ja Yhdysvaltain massiivinen operaatio Irakin vastaisen sodan oikeuttamiseksi. Läntiset demokratiat ovat ampuneet itseään jalkaan Irakin sotaan johtaneessa massiivisessa vaikuttamisprosessissa, Pörsti tulkitsee.

Mittausten mukaan Yhdysvalloissa nuorten arvostus demokratiaa kohtaan on heikentynyt. Syitä on varmasti monia, mutta kirjoittaja vihjaa asetelmillaan demokratian ihanteiden vastaisten vaikuttamiskeinojen rapauttavaan vaikutukseen.

Laajan historiaosuuden ohella kirjan ydintä on viimeaikainen informaatiovaikuttaminen. Tapauksia riittää: Syyrian konflikti eskalaatioineen, Ukrainan kriisi ja Yhdysvaltain 2016 presidentin vaalit. Tekijän huolena ovat somen viestintäkuplat, joissa ilman lähdetietoja kaupattu mustavalkoinen totuus leviää. Informaation markkinoilla niin sanotut vanhat mediat vetoavat luottamukseen, mutta haastajilla on usein myyvempi tarina.

Pörsti antaa erityistä painoa muutamille totalitarismia kritisoineille ajattelijoille. Keskeisimpiä ovat saksanjuutalainen Hannah Arendt (1906–1975), joka tutki totalitaarisia valtakoneistoja sekä antisemitismin pitkää historiaa. Toinen on ranskalainen Jacques Ellul (1912–1994), joka oli marxilaisuudesta ja kristinuskosta vaikutteita saanut massakulttuurikriitikko. Voisi ajatella, että hänen antinsa internetin ajan mielipidevaikuttamiseen olisi vanhanaikaista. Siltä ei näytä. Ellulin pohdinnat, miten propagandistit käyttävät maagisia sanoja, joihin kuulijat reagoivat refleksinomaisesti, tuntuu ajankohtaiselta, ehkä jopa ajattomalta.

Nykyinen mediaympäristö on ennennäkemättömän monimutkainen, ääntä ja kuvaa täynnä.  Mitä komplisoituneempi tilanne on, sitä yksinkertaisempia selitys houkuttelee. Tämäkin on poiminta Ellulilta. Yksinkertaiset selitykset ovat propagandan lumoa, ja siksi mielipiteenmuokkaus toimii, osoittaa Pörsti esimerkeillään.

Silti vaikka demokratia on haavoittuva, ainoastaan se käy lääkkeeksi propagandan torjuntaan. Sujuvasti laaditun ja punnitun oloisen kirjan kokoavaksi eetokseksi kiteytyy varoitus. Kansanvallan käyttäjät eivät saa tarjota pelkkiä yksinkertaisia vastauksia eivätkä turvautua kansankiihottamiseen kuten vastustajat tekevät. Vapaus edellyttää vastuuta. Historia näyttää, että demokratia voi luisua tyranniaksi, kuten on käynyt aiemminkin.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *