Toimittaja ja historioitsija Anne Applebaum kysyy, miksi kosmopoliittiset, koulutetut ja liberaalin maailmankatsomuksen omaavat, elämässään hyvin menestyvät ihmiset ryhtyvät autoritaaristen voimien aktiivisiksi tukijoiksi ja tarjoavat älynsä ja taitonsa näiden käyttöön? Vastauksen kysymykseensä Applebaum esittää koukuttavasti, kuvaten omaan tuttavapiiriinsä kuuluvien ja kuuluneiden lankeamista autoritaaristen johtajien pauloihin Puolassa, Unkarissa ja Yhdysvalloissa.

Historia ei loppunutkaan

1990-luku oli aikaa, jolloin moni uskoi ja toivoi liberaalidemokratioiden vakiinnuttavan asemansa eräänlaisena oletusarvoisena hyvänä hallintona. Niin teki myös Puolaan 1988 asettunut yhdysvaltalaistaustainen Applebaum. Kirja alkaa Applebaumin ystävilleen järjestämän vuoden 1999 uudenvuoden juhlien kuvauksesta. Juhlissa Applebaumin oma kosmopoliittinen ystäväpiiri jakaa saman näkemyksen tulevaisuudesta, joka rakentuisi ehkä konservatiivisten, mutta kuitenkin ihmisoikeuksia kunnioittavien periaatteiden varaan.

Tänä päivänä Applebaumin kotimaa Puola, sekä Unkari ovat 90-luvun toiveikkuuden jälkeen vaipuneet autoritarismiin, jossa toisinajattelijoita vainotaan, yliopistoja suljetaan ja vähemmistöjä sorretaan. Yhdysvalloissa taas Donald Trumpin valtakausi näyttää johtavan kaaokseen, jossa maa muuttuu yhä polarisoituneemmaksi. Applebaumin oma ystäväpiiri on jakautunut kahtia, osan tukiessa aktiivisesti autoritaarisia liikkeitä ja johtajia jossain näistä kolmesta maasta. Mitä oikein tapahtui?

Kirjureiden petos

Applebaum ankkuroi kirjansa Julian Bendan La trahison des clercks (1927) -teokseen. Benda varoitti sotien välissä kehityskulusta, jossa osa älymystöstä hylkäisi asemansa poliittisten ristiriitojen yläpuolella ja liittoutuisi joko oikeisto- tai vasemmistodiktatuuria ajavien kansankiihottajien kanssa.

Bendalle poliittisuus oli kauhistus, kun taas Applebaum antaa älymystölle enemmän liikkumavaraa, korostaen silti sen vastuuta muuta yhteiskuntaa kohtaan. Applebaumille älymystö ei siis ole yhteiskunnan virtausten päällä vapaasti kelluva ja siihen kiinnittymätön luokka, kuten Karl Mannheimille, vaan aktiivinen joukko, jonka tulee toimia säätövoimana myös poliittisille virtauksille.

Tämä lähtökohta tekee Applebaumin kirjasta syytekirjelmän. Hän syyttää entisiä ja nykyisiä ystäviään siitä, että nämä ovat pettäneet asemansa velvoitteen suitsia tieteen ja ihmisoikeuksien vastaisia kehityskulkuja.

Applebaum kutsuu näitä luopioita Bendaa mukaillen halventavasti ”kirjureiksi”, mikä on kömpelö termi muutenkin hieman kiireisen tuntuisessa suomennoksessa, mutta toisaalta välittää hyvin Applebaumin moraalisen paheksunnan.

Applebaum on itse arkkityyppi kuvaamastaan älymystöstä, kosmopoliitti, sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa opiskellut ja opettanut kirjailija ja ajattelija. Niinpä hänellä on erinomainen näköalapaikka kuvaamaansa ilmiöön, joka Applebaumin omassa tuttavapiirissä näyttäytyy juuri sellaisena kahtiajakona, josta Benda varoitti. Joissain tapauksissa juopa kulkee jopa saman perheen läpi. Puolalaisten Kurskin veljesten tapauksessa toisesta veljestä tuli nousevan yksipuoluemaan pääideologi, toisen päätoimittaessa Puolan johtavaa liberaalia sanomalehteä.

Mukaansa tempaavien henkilöhistorioiden kautta Applebaum kuvaa kohteidensa lankeamisen. Applebaum käy läpi puolalaisten ja unkarilaisten esimerkkien lisäksi mm. pääministeri Boris Johnsonin tien Brexitin johtohahmoksi ja Yhdysvaltain vaihtoehto-oikeiston äänitorven Laura Ingrahamin radikalisoitumisen, josta kertova luku on julkaistu The Atlantic -lehdessä myös omana artikkelinaan.

Henkilökohtainen on poliittista

Kirjan vahvuus on siinä, että Applebaum todella tietää ja tuntee sen, mistä kirjoittaa. Argumentit yhteiskuntien syvistä kehityskuluista tuodaan esiin elävien ja monien tuntemien esimerkkien avulla, mikä tekee kirjasta nautinnon lukea. Toisaalta kirjan heikkoudet liittyvät myös Applebaumin asemaan, eli hänen kyvyttömyyteensä tunnistaa omiin etuoikeuksiinsa liittyvät rakenteet, jotka tässä tapauksessa liittyvät myös hänen kuvaamaansa demokratioiden rapautumiseen.

Applebaum ei kyseenalaista länsimaisten yhteiskuntien meritokraattisten järjestelmien toimimista, eikä käsittele rakenteellisia syitä autoritaaristen liikkeiden viehätyksen takana. Esimerkiksi tuloerot ja niiden globaali kasvu, viimeksi koronaepidemian myötä, kuitenkin ylläpitävät jähmettynyttä järjestelmää, jonka hedelmistä Applebaumkin ystäväpiireineen nauttii ja joka toisaalta mahdollistaa autoritaaristen voimien edellyttämän tyytymättömyyden patoutumisen.

Kaiken takana on narsismi

Miksi sitten osa älymystöstä hylkää jalot arvot ja karkaa autoritaaristen johtajien kelkkaan? Applebaumin kirjan perusteella syyt ovat usein varsin inhimillisiä. Kaipuu hyväksyntään, ihailuun, valtaan ja voimaan. Applebaumin edustaman luokan keskuudessa halu olla esillä, johtaa esimerkillä, ja yleisesti ottaen ihmisluonnon narsismi ajavat opportunismiin, jossa yhdessä järjestelmässä epäonnistuneet käyttävät sosiaalista ja intellektuellista pääomaansa tukeakseen tämän järjestelmän kaatamista, jotta tilalle syntyisi jotain tyystin toisenlaista.

Kirjurien petoksen taustalla ei tällä kertaa ole siis edes ideologiaa, kuten Bendan varoittaessa natsismin ja kommunismin pauloihin joutuneista intellektuelleista. Applebaumin esimerkkien mukaan tämän päivän petokseen riittää paikka auringossa, oli se sitten vaikkapa oma tv-show. Tilaisuus tekee varkaan. Tämä onkin Applebaumin synkkä ja tehokkaasti toimiva varoitus. Kirjan luettuaan on vakuuttunut siitä, että se mitä on tapahtunut Yhdysvalloissa, Unkarissa ja Puolassa voisi tapahtua myös muualla. Demokratian iltahämärä koittaa, kun ihmiset luopuvat jaloista ja yhteisöllisistä periaatteista edistääkseen omaa hyvinvointia ja kunniaansa.