Joutilaat ja ahkerat on historiantutkija Johanna Ilmakunnaksen uusin suomenkielinen artikkelikokoelma 1700-luvun eurooppalaisen säätyläistön elämäntavasta. Kirja jakaantuu kolmeen osaan. Maalla ja kaupungissa -osiossa tarkastellaan tilakokemuksia, töitä ja askareita maaseutukartanoissa sekä urbaania rakentamista osana aatelin velvollisuuksia. ”Tavaroiden maailma” keskittyy nimensä mukaisesti shoppailuun, kuluttamiseen ja käsitöiden tekoon. Seurallisuuden muotoja -osiossa perehdytään ruokailuun sekä perhesuhteisiin.

Artikkelikokoelma vai monografia?

Kirjan luvut ovat siis ilmestyneet aiemmin artikkeleina, lukuun ottamatta viimeistä perhesuhteita käsittelevää osaa, jota kirjoittaja on omien sanojensa mukaan vain sivunnut aiemmin erilaisissa yhteyksissä. Teoksen ulkoasu kuitenkin viittaa enemmän monografiaan, mikä saattaa hieman hämätä aluksi lukijaa, varsinkin kun johdannossa tätä seikkaa ei tuoda kovin selkeästi esille.

Kuva: Jean François de Troy: Le Déjeuner d’huîtres, (detalji), 1735. Musée Condé. Wikimedia Commons.

Tekstien aiempi julkaisu näkyy muun muassa paikoittaisessa toisteisuudessa sekä epätasaisuudessa. Jotkin aiheet on kehitelty pidemmälle kuin toiset. Epätasaisuus ja argumentaation hiomattomuus näkyy erityisesti viimeisessä osiossa. Perhesuhteita käsitellään lähinnä aiemman tutkimuksen pohjalta. Mitään varsinaista uutta teksti ei tähän aihepiiriin tuo. Ilmakunnas on tutkinut paljon Fersenin kreivillistä sukua, aatelin materiaalista kulttuuria ja kuluttamista. Näihin aineistoihin ja havaintoihin kirjan esimerkit pitkälti pohjautuvatkin. Kirjan vahvimmat osat löytävät juuri näistä teemoista. ”Tavaroiden maailma” sekä ” Maalla ja kaupungissa” ovat teoksen yhtenäisimmät osat, joissa kirjoittajan asiantuntemus pääsee vahvasti esille.

Yleistämisen vaikeudesta

Kun tekstissä siirrytään asiantuntemuksen reuna-alueille, sen napakkuus alkaa hajoilla. Kirjan pääotsikon eurooppalaisuus on mielestäni hieman hataralla pohjalla. On totta, että Ruotsi ja sen eliitti olivat kytköksissä muun muassa Ranskaan ja sen kulttuurivaikutukset näkyvät sitä kautta myös Pohjolassa, mutta kattavia yleistyksiä tältä pohjalta ei voine tehdä. Pääpiirteiltään aatelin ihanteet olivat kyllä samat, mutta käytännön tasolla kansalliset erot olivat suuret. Näihin eroihin kiinnitetään tekstissä huomiota vain paikoitellen.

Kasvatuskäytännöissä, kansallisten painotusten lisäksi, yksilöllisillä eroilla oli suuri merkitys. Lasten ja erityisesti tyttöjen kasvatuksen ja koulutuksen sisältö ja laatu riippuivat hyvin pitkälti vanhempien, erityisesti isän, mieltymyksistä ja kiinnostuksesta. Esimerkiksi kirjassa esitetty oletus siitä, että Jacobina Charlotta Munsterhjelmin koulutus jäi vajavaiseksi hänen huonon terveydentilansa takia, ei ole kovin uskottava. (s. 47–48). Kuten Ilmakunnaskin toteaa, Jacobina oli suuren sisarussarjan nuorimpia. On siis paljon todennäköisempää, että perheen rahavarat oli satsattava vanhempiin sisaruksiin. Nuorempien koulutukseen ei yksinkertaisesti riittänyt yhtä paljon rahaa. Sitä paitsi viitteet siitä, että äiti ja vanhemmat sisaret valvoivat esimerkiksi Jacobinan kirjeiden kirjoittamista ja käsitöiden edistymistä kertoo siitä, että koulutukseen, 1700-luvun säätyläisneidolle tarkoituksenmukaiseen koulutukseen, kiinnitettiin kyllä huomiota. Kirjallinen sivistys ei ollut itseisarvo, kuten tänä päivänä, vaan se, että tyttö sai riittävät tiedot ja taidot tulevaa kartanonrouvan, äidin ja vaimon rooliaan varten.

Kuva: Pehr Hilleström (1732–1816): Kortinpeluuta Elis Schröderheimin luona (detalji), Nationalmuseum Stockholm.

Koulukuntaerot ovat sallittuja, mutta itse en kuulu siihen ryhmään, joka mieltää aatelin ja muun eliitin ”tavallisiksi ihmisiksi”, kuten Ilmakunnas esipuheessaan tekee. Totta on, että teoksessa esiintyvät henkilöt olivat tyypillisiä oman ryhmänsä edustajia. Heilläkin oli yleisinhimilliset ilon ja surun aiheet ja he elivät omaa arkeaan niin kuin muutkin. Mutta he eivät silti olleet tavallisia siinä mielessä, että edustaisivat valtaosaa 1700-luvun väestöstä tai sen kokemuksista. Piikatytön elämä näytti hyvin erilaiselta kuin säätyläisneidon, vaikka joitain yhtymäkohtia olisikin ollut.

***

Teoksen kuvitus on kaunis ja se tuo mukavan visuaalisen lisän tekstille. 1700-luvun maailma herää eloon, joskin olisin toivonut mielelläni värikuvia, jolloin visuaalinen vaikutus olisi ollut vieläkin vahvempi. Virheitä ei voi toki välttää, vaikka tekisi kuinka huolellista työtä, mutta paikoitellen tekstin editointi on jäänyt puutteelliseksi. Kirjoitusvirheitä on suhteellisen paljon. Teksti on kuitenkin sujuvaa ja kirja kaiken kaikkiaan miellyttävä lukukokemus. Sen koko on käteen sopiva. Ei liian suuri, jotta sitä on helppo lukea.

Vaikka kategorisointi ei ole kovin mielekästä, tällaisen kirjan kohdalla on syytä kuitenkin pohtia, onko se tarkoitettu tiede- vai tietokirjaksi. Nähdäkseni Joutilaat ja ahkerat ei istu kovin hyvin kumpaankaan ryhmään. Alan tutkijalle teos ei anna kovinkaan paljoa uutta, minkä vuoksi sitä on hankala suositella esimerkiksi peruskurssin tenttikirjaksi. Suurelle yleisölle suunnattu kirja olisi puolestaan vaatinut yleistajuisempaa kieltä sekä paljon lisäinformaatiota. Sen sijaan alaan perehtyneelle harrastajalle kirja voisi olla oivallinen suomenkielinen katsaus 1700-luvun historiantutkimuksen havaintoihin.

Kirjoittaja viimeistelee väitöskirjaa 1700-luvun englantilaisen eliitin tyttöydestä.