Raja – 1918 tieteessä ja taiteessa

Åbo Akademin professori, kuluneena vuonna Ruotsissakin palkittu Max Engman on julkaissut rutiinilla useita kirjoja pietarinsuomalaisista ja tavalla tai toisella heihin liittyvistä aiheista. Niissä on yhdistynyt vankka, 1970-luvulta alkanut historiantutkimus ja lukijaystävällinen ilmaisu runsaine kuvituksineen. Uusimmassa tiiliskivessään Engman luonnehtii tyylilajiaan ironiaksi (s. 15), mutta mitenkään häiritsevä se ei ole.

Engman, Max: Raja - Karjalankannas 1918-1920. WSOY Bookwell Oy, 2007. 797 sivua. ISBN 978-951-0-32765-4.

Åbo Akademin professori, kuluneena vuonna Ruotsissakin palkittu Max Engman on julkaissut rutiinilla useita kirjoja pietarinsuomalaisista ja tavalla tai toisella heihin liittyvistä aiheista. Niissä on yhdistynyt vankka, 1970-luvulta alkanut historiantutkimus ja lukijaystävällinen ilmaisu runsaine kuvituksineen. Uusimmassa tiiliskivessään Engman luonnehtii tyylilajiaan ironiaksi (s. 15), mutta mitenkään häiritsevä se ei ole. Kirjan teksti on kauttaaltaan asiallista, mutta silti viihdyttävää. Siitä huokuu ajan henkeä sopivassa suhteessa objektiivisuuden edellyttämään etäisyyteen. Lähdeviitteitä on noin 1300, valitettavasti luvuittain jaoteltuina kirjan lopussa, mikä on eräiden kustantajien käsittämätön pakkomielle.

Engman kertoo Suomen ja Venäjän välisestä rajasta Suomenlahdella ja Karjalan kannaksella (ei pohjoisempana), jolla vallitsi outo sodan ja rauhan välitila kevään 1918 ja syksyn 1920 välillä. Pietarinsuomalaiset paluumuuttajat, pakolaiset kumpaankin suuntaan, huvila-asukkaat, sotilaallinen uhka, salakuljetus, kulkutaudit, kansainvälinen avustustoiminta, vankienvaihdot, rauhantunnustelut ja monet muut jo yksinään mielenkiintoiset ilmiöt muokkasivat yhdessä "Rajamaan" erityistä luonnetta Suomen itsenäistymisen ja Tarton rauhansopimuksen välisinä vuosina. Rajaan liitettiin alusta alkaen sekä väkeviä poliittisia että romanttisia mielikuvia. Engman on liittänyt tekstin lomaan myös erillisiä lyhytelämäkertoja kirjassa esiintyvistä merkkihenkilöistä.

Engmanin Raja-teosta ei voi olla vertaamatta 30.11. ensiesityksensä saaneeseen elokuvaan "Raja 1918". Elokuvan alku on historiallisesti uskottavaa, joskin toukokuu 1918 näytti oudon lumiselta. Elokuva kertoo tämän jälkeisestä puolen vuoden ajanjaksosta Terijoella, 40 000 asukkaan huvilakaupungissa, joka kuitenkin esitetään niin pienenä kyläpahasena, ettei sieltä löydy ainuttakaan lääkäriä. Rajatarkastusten järjestäminen vähäisillä resursseilla ja ulkomaalaispoliittiset innovaatiot kuten salakuljettajien käyttö tiedustelutehtäviin kuvataan hyvin. Elokuvaa voi kuitenkin seurata kohtuullisen rauhallisin mielin vain siihen saakka, kunnes siinä aletaan ampua ihmisiä ja taiteilijoiden mielikuvitus riistäytyy valloilleen. Hyviä yksityiskohtia on Suomen lipun vaihtuminen jääkärien leijonalipusta nykyiseksi siniristilipuksi.

Elokuva perustuu tuottajan isän Kai Donnerin julkaisemattomiin muistelmiin, joita myös Engman on hyödyntänyt kirjassaan (s. 764). Donner toimi rajakomendanttina kuitenkin vain toukokuusta elokuuhun 1918 (s. 187). Hänen seuraajansa Kaarle Nestor Rantakari oli virassaan koko syksyn, kunnes joutui eroamaan, koska lehdistö arvosteli häntä liian vapaamieliseksi venäläisiin pakolaisiin nähden (s. 241). Valitettavasti elokuvassa kumpikin komendantti on yhdistetty "von Munckiksi", joka syksyllä onnettoman rakkautensa traumatisoimana langettaa kuolemantuomioita pikaoikeudenkäynneissä ja sallii laittomien rajanylittäjien murhaamisen. Elokuvan veriorgia huipentuu alastomana kirmailevien naisten joukkoteurastukseen, joka on paitsi epähistoriallista myös juonen kannalta tarpeetonta. Psykopaattinen punarosvo Heikki Kaljunen (elokuvassa Kiljunen) muuttuu melkein sympaattiseksi idealistiksi. Tuottaja Jörn Donnerin isäkompleksi ja seksifantasiat, käsikirjoittaja Aleksi Bardyn poliittinen asenteellisuus sekä ohjaaja Lauri Törhösen käsitys toimintaelokuvan vaatimista ruumismääristä pilaavat lupaavasti alkaneen elokuvan. On sääli, etteivät elokuvantekijät malttaneet pitäytyä historiallisessa realismissa loppuun asti. Heidän olisi kannattanut soveltaa kulttuuriperinteisiimme paremmin sopivaa kärsivällisyyttä ja vähäeleisyyttä, joka voisi huipentua harkitummin ilman takaa-ajoja, luotisateita ja tulimyrskyä.

Vaikka kansalaissodan uhriluvuista on epätietoisuutta, syksyllä 1918 "punaiset" tuomittiin kuolemaan vasta valtiorikosylioikeudessa, eikä yhden rajakomendantin päätöksellä. Vaikka raja oli periaatteessa suljettu, pakolaisia päästettiin sen yli. Kolmen kuukauden kuluessa 27.9.-31.12.1918 Suomi otti vastaan 1 980 pakolaista, mikä on nykytasoonkin nähden kohtuullinen suoritus. "Ainoatakaan henkilöä ei ole vielä rajalla ammuttu", todettiin komiteanmietinnössä kaksi vuotta myöhemmin (s. 265). Elokuvassa annetaan ymmärtää, että neuvostoviranomaiset olisivat omasta puolestaan päästäneet pakolaisia rajan yli ongelmitta, mutta Engmanin kirjassa selostetaan perusteellisesti, kuinka Suomen kansalaisia pidettiin Neuvosto-Venäjällä vuosia panttivankeina. Elokuvassa rajanylittäjät pakkautuivat lailliselle raja-asemalle, mutta todellisuudessa heistä kolmannes ylitti rajan meren kautta tai uimalla Rajajoen yli. Ainakin yksi suomalainen kultaseppä hukkui jokeen lokakuussa 1918 (s. 378). Elokuvan päähenkilöihin kuuluva neuvostokomendantti August Gentzsch loikkasi tosiaan Suomeen (s. 219), mutta todellisuudessa häntä ei palautettu, vaan hän sai jatkaa Norjaan (s. 716).

Engmanin kirja vastaa moniin elokuvan nostattamiin kysymyksiin ja osoittaa, että todellisuudessakin olisi kylliksi dramatiikkaa kotimaisen elokuvan tarpeisiin. Suomen ulkomaalaispolitiikkaa muotoiltiin jo itsenäisyyden ensi vuosina monenlaisten haasteiden edessä, mutta paljon vastuullisemmin kuin moni nykyisin kuvitteleekaan. Sitä arvosteltiin silloisessa valtalehdistössä ja eduskunnassa pikemminkin liian humaaniksi kuin päinvastoin. Helmikuussa 1919 Santeri Alkio esitti välikysymyksen, jonka aiheena oli pakolaisten liian lempeä kohtelu valtakunnan itärajalla (s. 115-124). Karanteenileiriä ei perustettu kesällä 1918 pelkästään rajanylittäjien kiusaksi tai kuulustelujen helpottamiseksi, vaan lääkintöhallituksen vaatimuksesta aidon kulkutautiuhan vuoksi. Pietarissa kuoli tuhansia ihmisiä koleraan ja koko Eurooppa kärsi espanjantaudista, joka tosin ehti Suomeen muuta reittiä.

Elleivät elokuvantekijät ehtineet lukea Engmanin kirjaa, he olisivat sentään voineet tutustua kahteen mielenkiintoiseen, vuonna 1994 julkaistuun kirjaan: Kansallisarkiston virkamies Kauko Rumpunen kirjoitti tuolloin mainion artikkelin Karjalan kannaksen salakuljettajista Suojelupoliisin juhlajulkaisuun "Turvallisuuspoliisi 75 vuotta"; Matti Kosonen ja Juha Pohjonen julkaisivat kirjansa "Isänmaan portinvartijat – Suomen rajojen vartiointi 1918-1994". Nämä kaksi uranuurtajaa ovat jääneet valitettavan liian vähälle huomiolle ja kirjaharvinaisuuksiksi, mutta toivottavasti Engmanin teos ei jaa samaa kohtaloa.

Suomen historiasta on turha hakea suuria sensaatioita tai vaiettuja häpeän aiheita, jollaisilla moni on tavoitellut kirjoilleen ilmaista julkisuutta ja palkintoja. Kun vähitellen lähestymme itsenäisyyden satavuotisjuhlia, olisi parempi luopua iltapäivälehdille ja Helsingin Sanomille tyypillisestä hurskastelevasta jälkiviisastelusta. Toki nuori Suomi kompuroi monessa asiassa, mutta sellainen on inhimillistä ja politiikassa suorastaan luonnollista. Vaikeista olosuhteista huolimatta niin fyysiset kuin sosiaaliset ja moraalisetkin rajankäynnit onnistuivat yllättävän hyvin. Historiastamme voi olla ylpeä ja sitä voi kuvailla turhia anteeksi pyytelemättä, tarvitsematta tinkiä kohtuullisesta ironiasta, huumorista ja tieteellisestä tarkkuudesta. Ehkä joskus elokuvienkin aiheeksi kelpaisi vaikkapa tuhansien Kronstadtin pakolaisten vaellus jään yli Terijoelle keväällä 1921, itäkarjalaisten kansannousu ja joukkopako helmikuussa 1922, Solovetskin pakolaiset 1930-luvun alussa tai jokin muu ulkomaalaishistoriamme aiheista, joista ei vieläkään ole kirjoitettu kylliksi, vaikka niissä riittäisi dramatiikkaa ja ajattelemisen aihetta ilman keinotekoista tehostusta.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *