Tällä hetkellä vallitsee erityinen kiinnostus erilaisiin naistoimijoihin, ja tietokirjallisuudessa nostetaan esille historian marginaaliin jääneitä naisia, kuvataan kirjallisuuden ja muiden taiteiden unohdettuja taitajia. Kansanperinteen naishahmojen kuvaaminen sopii hyvin tähän boomiin.

Tutkija Karolina Kouvola on kirjoittanut aikaisemmin useita tietokirjoja, mm. soturikulttuureista ja naispuolisista sotilasjohtajista, lisäksi hän on kääntänyt islantilaisia viikinkisaagoja.

Teoksessa Pohjolan jumalattaret esitellään yli kolmekymmentä kotimaisen kansanperinteen naishahmoa. Osa näistä on ainakin Suomen Kansan Vanhojen Runojen perusteella varsin harvinaisia, esimerkiksi Juonitar, Lukutar ja Nokeainen löytyvät vain yhdestä runosta koko laajassa kokoelmassa. Tietysti kannattaa muistaa, ettei SKVR sisällä kaikkea olemassa ollutta perinneaineistoa, ainoastaan sen, mitä on ollut tallessa Kansanrunousarkistossa. Tiedetään myös, että esimerkiksi muutamilla Turun Akatemian tutkijoilla on ollut omia kansanperinnekokoelmia, jotka ovat tuhoutuneet tulipaloissa.

Kirjan lopussa on 15-sivuinen artikkeli ”Elämää runonlaulujen maassa”, jossa Kouvola esittelee naisen osaa ja elämää sekä loitsuja, tautien syntyä ja kansanperinteen kerrostumia. Lopussa myös luetellaan käytetyt arkisto- ja kirjallisuuslähteet.

Monenlaisia naishahmoja

Jumalattarien esittelyn aloittaa oikeutetusti Kalevalastakin tuttu Louhi, Pohjolan emäntä. Kouvola asettaa Louhen hallitseman Pohjolan Tuonelaksi ja Louhen sen vartijaksi. Tämä on aivan mahdollinen tulkinta, vaikka muitakin tapoja Louhen kuvaamiseen löytyisi. Tuonelan valtiattarena Louhi voidaan hyvinkin nähdä Pohjolan jumalattarena, samoin kuin jo Agricolan mainitsema Rauni, joka saa myös kirjassa esittelynsä.

Kalevalan naisista Louhen lisäksi mukana ovat nuoret naiset Kyllikki, Aino, Pohjolan neito ja Marjatta. Myös myyttisempi Kalevalan hahmo Osmotar on mukana. Jumalattareksi olisi sopinut myös Lemminkäisen äiti, jolla Kalevalassa on varsin mahtavat voimat. Kouvola ei tyydy Kalevalaan päätyneihin tulkintoihin, vaan esittelee myös muita versioita tapahtumista. Esimerkiksi Jeesuksen äidiksi nimetyn Marjatan viettelijäksi mainitaan kauppias Hannus tai paha poika Tuurituinen. Raskaus voi alkaa myös karpalosta, mutta kansarunoissa yleisempi ja Kalevalassakin mainittu puolukka jää mainitsematta.

Pohjolan jumalattaret esittelee myös joukon melko harvinaisia hahmoja, kuten Sanervatar, Hillervo, Tuheroinen ja Käreitär. Mukana ovat myös mm. Kuuterneito, Ajattara ja Holohonka sekä luonnottaret ja metsänneidot sekä ruotsinkielisellä Pohjanmaalla tunnettu lapsenvaihtaja bytisbåne. Kirjoittaja esittelee eri hahmoista monenlaisia kansanperinteen tulkintoja ja värittää nämä omilla kuvauksilla. Esimerkiksi Kyllikkiä Kouvola kuvailee näin:

Kyllikki on sosiaalinen, helposti lähestyttävä nuori nainen. Hänen seurassaan ei ole koskaan tylsää, ja hän tietää aina missä parhaat bileet ovat. Hän elää tässä hetkessä ja jättää tulevaisuuden suunnitelmat ja menneiden murehtimiset niille, joilla on siihen paremmin aikaa ja kiinnostusta. (s. 19.)

Kirjan mustavalkokuvitus on sarjakuvataiteilija ja kuvittaja Apila Pepitan (Miettinen, s. 1991) käsialaa. Pidin paljon esimerkiksi rantakivellä istuvasta Vellamosta, osin karhunhahmoisesta Hongottaresta ja saukkojensa kanssa ilakoivasta Hillervosta. Kuvittaja on välttänyt kliseet jumalattarista tiimalasivartaloisina kaunottarina; kuvien hahmot voi hyvin kuvitella suomalaiseen luontoon.

Kokonaisuutena kirja on kaunis. Koristeelliset sivunreunukset ja hillitty kuvitus tekevät kirjasta viehättävän lahjakirjan, joka tarjoaa myös virikkeitä mielikuvitukselle. Ovatko esitellyt naishahmot sitten jumalattaria tai ovatko koskaan olleetkaan sitä, on taas toinen kysymys.