Sekalainen paketti äänioikeuden ja elokuvan historiaa

Teoksen takakannessa todetaan, että vuosi 1996 on sekä yleisen äänioikeuden, että elokuvan juhlavuosi. Tämä ajatus toimii aasinsiltana, jolla yritetään koota kirjan eri aiheista olevat artikkelit saman teeman alle. Kirjan esipuheessa selviää, että kyseessä on seuran vuosikirja, joka tietenkin selittää sen miksi teos on julkaistu. Kirjan perusongelmana on juuri artikkeleiden irrallisuus toisistaan; Vuosikirja on tietysti merkittävä seuran jäsenille, mutta muiden lukijoiden saanti voi olla hankalaa juuri kattavan teeman puuttumisen vuoksi.

Kettunen Pauli, Parikka Raimo ja Suoranta Anu (toim.): Äänekäs kansa. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 1996. 152 sivua. ISBN 951-95276-5-6.

Teoksen takakannessa todetaan, että vuosi 1996 on sekä yleisen äänioikeuden, että elokuvan juhlavuosi. Tämä ajatus toimii aasinsiltana, jolla yritetään koota kirjan eri aiheista olevat artikkelit saman teeman alle. Kirjan esipuheessa selviää, että kyseessä on seuran vuosikirja,
joka tietenkin selittää sen miksi teos on julkaistu.
Kirjan perusongelmana on juuri artikkeleiden irrallisuus toisistaan; Vuosikirja on tietysti merkittävä seuran jäsenille, mutta muiden lukijoiden saanti voi olla hankalaa juuri kattavan teeman puuttumisen vuoksi.
Varsinkin elokuvaa käsittelevät kirjoitukset ansaitsivat laajempaa lukijakuntaa. Molemmat artikkelit ovat kiinnostavia ja hyvin kirjoitettuja. Opiskelijana on jäänyt tunne, että kotimaisesta elokuvasta ja sen merkityksestä on kirjoitettu hyvin vähän ja yleensä aika pintapuolisesti;
teoksen artikkelit antavat toivoa senkin suhteen paremmasta.
Kirja alkaa Pirjo Kaihovaaran artikkelilla lippujen symboliikan kehittymisestä Suomessa autonomian ajan lopulla, keskittyen vuoden 1905 suurlakkoon. Punalipun kehittyminen
yleisestä, jo Ranskan vallankumouksessa käytetystä, vapauden ja veljeyden symbolista työväenluokan taistelulipuksi vaati pitkän kehityksen myös Suomessa. Artikkeli antaa lippujen
kautta mielenkiintoisen kuvan yhteiskunnan politisoitumisesta ja jakaantumisesta.
Aki Rasilainen luotaa lisensiaatin tutkimukseensa pohjaavassa artikkelissa työväenliikkeen ja porvariston toimintaa vuoden 1906 äänioikeusuudistuksen muodosta päätettäessä. Rasilaisen artikkelista jää kuva äänioikeudesta työväenliikkeen taistelun tuloksena. Asia on
ajankohtainen nyt myös siksi, että on alettu kiinnittää huomiota siihen, kuinka sama liike kumosi yleisen änioikeuden vuoden 1918 vallankumousyrityksen yhteydessä.
Pirjo Markkolan artikkeli "Työväenhistoria taivastielle" tarkastelee työläisnaisten suhdetta uskontoon ja tavallaan kannustaa lisätutkimukseen aiheesta; sen verran suppeaksi
esitykseksi aiheesta kirjoitus jää.
Tauno Saarela kirjoittaa SKP:n käyttämistä salanimistä. Niiden merkitys jää artikkelista vähän kyseenalaiseksi. Kirjoitus tuntuu pohjautuvan enemmän kirjoittajan vapaalle assosioinnille kuin tutkimukseen. Teksti vaatisi kyllä lukijaltakin hiukan enemmän perehtymistä aihepiiriin.
Pauli Kettunen kirjoittaa suojeluskunnista ja niiden suhteesta suomalaiseen kansanvaltaan hiukan mielipiteenomaisesti. Teos sisältää myös Antti Saloniemen artikkelin suunnitteluoptimismista Suomessa sodan jälkeen.
Kokoelman kaksi viimeistä artikkelia ovat kirjan mielenkiintoisimmat ja käsittelevät teeman mukaisesti suomalaisen elokuvan historiaa. Elina Katajaisen, Kirsti Salmi-Nikanderin, Anu Suorannan ja Liisa Vuori-Mattilan artikkeli käsittelee muutamia "vanhan kotimaisen" elokuvan
työläisnaishahmoja. Artikkeli on ehjä kokonaisuus huolimatta useista kirjoittajistaan. Tavallaan siinä olisi malli, jolla koko kirjan olisi saanut toimittaa: yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, jossa eri kirjoittajien tekstit kulkevat juonellisesti teeman mukaan.
Artikkeli osoittaa osaltaan suomalaisen elokuvan tutkimisen hedelmällisyyden. "Suomifilmien" kulta-aikana tuotettiin yli 500 elokuvaa, jotka heijastivat sekä yleisön makua, että tekijöiden asenteita ja tavoitteita. Elokuvien tekijät olivat suureksi osaksi miehiä ja yleisö suurimmaksi
osaksi maalaisia.
Elokuvien naishahmot osoittautuvat yllättävän "vaarallisiksi ja tempoileviksi"; Juurakon Hulda, Ratavartijan kaunis Inkeri ja monet muut ovat persoonia ajan naiskuvassa.
Mikko Laitamo tutkii kirjoituksessaan elokuvissa puhuvien työläisten soundeja, vaikutelmaa minkä ne katsojaan tekevät. Vanhojen kotimaisten elokuvien äänimaailmahan koostui juuri
kirjakielisestä puheesta, jota tehostettiin voimakkaalla tunteiden käytöllä. Laitamo etsii muunmuassa poikkeuksia juuri tästä ja sitä, mitä niillä haluttu sanoa.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *