Suomen muslimien pyhä sota

Englannissa joukko islaminuskoisia toisen polven maahanmuuttajia ja käännynnäisiä yrittää joukkomurhaa. Libanonista shiiamuslimien ryhmä ampuu kranaatteja Israeliin, missä uhreista kolmannes on niin ikään islaminuskoisia arabeja, joilla on Israelin kansalaisuus. Irakissa sunnimuslimien terroristit teurastavat shiiamuslimeja. Mitä on vialla miljardissa muslimissa, jotka mellastavat kaikkialla maailmassa ja surmaavat enimmäkseen toisiaan, koska ”vihaavat Amerikkaa”?

Suomen Islam-seurakunta: Suomen Islam-seurakunnan veteraaniteos. Suomen Islam-seurakunta, 2006. 175 sivua. ISBN 952-99306-1-5.

Englannissa joukko islaminuskoisia toisen polven maahanmuuttajia ja käännynnäisiä yrittää joukkomurhaa. Libanonista shiiamuslimien ryhmä ampuu kranaatteja Israeliin, missä uhreista kolmannes on niin ikään islaminuskoisia arabeja, joilla on Israelin kansalaisuus. Irakissa sunnimuslimien terroristit teurastavat shiiamuslimeja. Mitä on vialla miljardissa muslimissa, jotka mellastavat kaikkialla maailmassa ja surmaavat enimmäkseen toisiaan, koska ”vihaavat Amerikkaa”?

On selvää, että helpoimmat selitykset ovat karkeita yleistyksiä. Kun islamia tarkastelee suurennuslasilla, kuva särkyykin kirjavaksi mosaiikiksi. Poliittisen väkivallan juuret eivät löydykään Koraanista, vaan paikallisista olosuhteista tai samanlaisesta totalitaristisesta muotiaatteesta, jollaiset riivasivat 1900-luvun eurooppalaisia. Terrorismin uhreissa on paljon hurskaampia muslimeja kuin terroristien joukoissa. Terroristit eivät myöskään ole maailman köyhimpiä ihmisiä, Palestiina ei ole kurjempi kuin Tshetshenia tai Tiibet, Iranissakin juodaan Coca-Colaa ja Jordaniassa jonotetaan McDonald’siin, eivätkä Bosnian tai Kosovon muslimit koe Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa vihamieliseksi. Islam näyttäytyy eri maissa erilaiselta ja on yleensä aivan muuta kuin verta roiskuvista TV-kuvista voisi päätellä.

Niinpä on terveellistä välillä pyyhkäistä pöydältä tuorein tusina toisiaan jäljitteleviä sosiologisia tutkimuksia tai pamfletteja, jotka yrittävät selittää islamia länsimaisen psykoterapian, marxilaisen sosiologian, kristillisen teologian tai terrorismin perussyiden etsimisen näkökulmista. Sen sijaan voi ryhtyä vaihteeksi lukemaan, mitä Suomen muslimit itse kirjoittavat. Onko heillä mielessään pakanoiden käännyttäminen, Arlan boikotoiminen tai pyhä sota länsimaita vastaan? Ovatko muslimit Suomessa katkeroituneita ongelmakimppuja ja yhteiskunnallinen riskiryhmä, jonka herkkää tasapainoa koulujen tonttuleikit voivat järkyttää?

Suomen Islam-seurakunnan tuorein julkaisu on jotain aivan muuta kuin moni voisi odottaa. Se on veteraaniteos. Siinä ovat äänessä muslimit itse. Sen luettuaan tajuaa, että Suomessa on ollut muslimeja yli sadan vuoden ajan ilman ainuttakaan terrori-iskua. Sen sijaan Suomen muslimit ovat osoittaneet urheuttaan ja vapaudenrakkauttaan taistelemalla viime sodissamme pohjimmiltaan meille kaikille yhteisen kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta.

Suomen muslimien sotaveteraaniteokselle soisi laajempaa julkisuutta, koska sen sisältämät tiedot tataariyhteisön taustasta ja sopeutumisesta ovat kovin monille ennestään tuntemattomia ja virkistävä muistutus pääasioista kesken sensaatiohakuisten päivittäisuutisten. Sotaveteraanimatrikkelina sitä täytyy kuitenkin arvostella arkistotutkimuksen laiminlyömisestä. Ilmeisesti veteraanitoimikunta ja kirjan vastaava toimittaja Tuomo Hirvonen eivät ole muistaneet sopia, kenen tulisi istua Sota-arkistossa tarkistamassa yksityiskohtia.

Kantakortit "jouduttiin selvittämään" vain muutamien osalta (s. 6). Yleisesti luotettiin pelkästään omaisten muistitietoon. Niinpä eräänkin henkilön kohdalla on ylimalkainen viittaus osallistumiseen jatkosotaan, vaikka hänestä ei löydy kantakorttia ja sota-aikaisen kansalaisuusanomuksensa mukaan hänet oli vapautettu palveluksesta terveydellisin perustein. Vielä nolompaa on, että joitakin veteraaneja lienee unohtunut teoksen matrikkeliosasta.

Rifat Bedretdin (myöhemmin Salahetdin, 1926-1993) palveli kiväärimiehenä 23.2.-2.10.1944 (SM 1907/272 AD 1944).

Viiden sotilaspojan rinnalta puuttuu 15-vuotias sotilaslähetti Tahir Arifdshan (1928-1995; SM Ulk.t:sto C 164: oleskelu- ja työlupa 223/1045-44).

Joukosta puuttunee joitakin henkilöitä, jotka saattoivat hyvinkin pitää itseään muslimeina, vaikka eivät syystä tai toisesta kuuluneetkaan Suomen Islam-seurakuntaan, joka oli vuoteen 1943 saakka (”Suomen muhamettilaisen seurakunnan” nimellä) maamme ainoa islamilainen yhdyskunta.

Suomen armeijassa palveli vapaaehtoisina myös kolme Virosta syksyllä 1943 paennutta tataaria:

Ibrahim Zarip (s. 1925) hyväksyttiin 20.11.1943 matruusiksi Turun laivastoasemalle, jätti palaamatta iltalomalta 4.8.1944 ja pelastui New Yorkiin (Vabaduse eest, 1997, s. 333; EK-Valpo 564).

Rafik Moksanov (myöhemmin Moks, s. 1926) ilmoittautui vapaaehtoiseksi itsenäisyyspäivänä 6.12.1943, palveli autonkuljettajana Viipurinlahdella (8./JR 200) ja joutui pakenemaan Suomesta syksyllä 1944 Kanadaan (Vabaduse eest, 1997, s. 203; Valpon pääos. kptk 496/43). Hänen isänsä oli tataari ja äitinsä virolainen, mutta oma uskontokunta ei ilmene Suomen arkistoista.

Matrikkeliin on sentään sisällytetty kolmas Viron tataari Ahmed Haerdinov (1923-1980; s. 46), josta oli ilmeisesti helpompi saada tietoja, koska hän avioitui Suomen tataarin kanssa eikä siirtynyt Tukholmaa kauemmaksi. Kohtuuden nimissä olisi kuitenkin pitänyt mainita myös muut "heimosoturit".

Musliminimien vaihteleva oikeinkirjoitus on aina tuottanut ongelmia, mutta Salahetdin Imametdinin (s. 85) etu- ja sukunimi ovat vaihtaneet paikkaa matrikkelissa.

Veteraaniteoksen matrikkelissa on lyhyet henkilötiedot ja (yhtä lukuun ottamatta, s. 80) valokuvat 177 henkilöstä, joihin sisältyy myös 12 lottaa; vanhin oli vuonna 1894 syntynyt sotilasvirkamies ja nuorin vuonna 1931 syntynyt pikkulotta. Valtaosa oli tataareja, mutta joukkoon sisältyi myös muutama muu muslimi. Tilastoissa on kaksi lukua haavoittuneista: 26 (s. 4) tai 28 (s. 145). Sankarivainajia on kymmenen ja jokaisesta hieman tarkempi selostus.

Matrikkeli- ja tilastotietoja elävöittävät useat kertomukset ja kuvitus, mutta enemmänkin olisi ollut kiinnostavaa lukea mm. kaiutinmiehinä ja sotavankien kuulustelijoina toimineista. Osallistuihan "Operaatio Stella Polarikseen" neljä tataaria (Erkki Pale, 1994, s. 243-245 ja 250).

Muslimiveteraanien parissa elää sitkeä usko siihen, että vapaaehtoinen asepalvelus olisi nopeuttanut Suomen kansalaisuuden myöntämistä (s. 4). Näin varmaan haluttiin uskoa, mutta todellisuudessa Suomen viranomaiset toimivat sota-aikanakin ankarasti lain mukaan ja byrokratia vei aina aikansa. Vuosina 1940-1944 käsiteltiin 61 muslimin kansalaisuusanomusta, joista 31:ssä viitattiin hakijan tai tämän pojan asepalvelukseen. Siviilihakijoista 33 % sai päätöksensä samana ja 67 % seuraavana vuonna; sotilashakijoista 55 % sai päätöksensä samana ja 45 % seuraavana vuonna. Päätös tuli siis sotilaille tosiaan jonkin verran nopeammin, mutta ero voi selittyä hakijoiden nuorella iällä – rikosrekisterimerkintöjä ja toimeentulo-ongelmia oli vähemmän, kun taas vanhemmista siviilihakijoista osa oli jo aiemminkin viivytellyt tai saanut kielteisen päätöksen eri syistä, joiden selvittely vei enemmän aikaa. Kansalaisuusanomuksista hyväksyttiin kummassakin ryhmässä noin 90 %. Ennen sotia hyväksyttiin vain runsaat puolet kansalaisuushakemuksista. Sikäli kuin muutos johtui asenteista, siitä hyötyivät yhtä lailla yhteisön siviilit.

Muslimien integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan oli päässyt hyvään vauhtiin jo ennen sotia, joten heidän aktiivinen osallistumisensa maanpuolustukseen vain vahvisti kehitystä. Ei ole mitään syytä epäillä, etteivätkö myös viime vuosikymmeninä Suomeen muuttaneet turkkilaiset, kurdit, somalit, albaanit, afgaanit ja muut muslimiyhteisöt voisi sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan yhtä hyvin kuin tataaritkin. Ei ole mitään luonnonlakia, että heidän jälkeläistensä täytyy eristäytyä ghettoihin tai räjäytellä lentokoneita. Niin maahanmuuttajien kuin valtaväestönkin kannattaa tutustua omaan kansalliseen historiaamme pikemmin kuin hermostua ulkomaanuutisten pintakuohuista. Hietaniemen sankarihaudat ovat sittenkin lähempänä kuin Pariisin slummit.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *