Ari Helon lähestymistapa on selkeä ja johdonmukainen ja hänen omat vahvuutensa aatehistorian parissa pääsevät hyvin esille.

Kansakunnan tarina on järjestetty perinteisen kronologisesti niin että lopuksi päädytään Donald Trumpin ja John Bidenin aikaan ja sen repiviin ristiriitoihin. Matkan varrella on suurin piirtein ne pysäkit jotka sieltä olettaakin löytyvän, aina itsenäisyystaistosta sisällissotaan ja suuresta lamasta 1960-luvun poliittisiin myrskyihin.

Helo tosin lähtee liikkeelle alkuperäiskansojen varhaishistoriasta, kutsuen sitä ”Esihistoriaksi”, mutta tämä osio jää hivenen irralliseksi, varsinaisesti kansakunnan kehitys hahmotetaan brittiläisten siirtokuntien kautta.

Yhdysvallat alkaa itärannikolta, sen poliittinen ja aatteellinen kehityskulku juontaa näistä siirtokunnista. Se on henkisesti brittiläisen maailman jatke, sekä siitä irralleen pyristelevä alkio, josta kasvaa jättiläinen. Valloitushistoria ja alkuperäiskansojen maiden anastus saavat Helolta jonkin verran tilaa, vaikkakin alkuosissa enemmän painottuukin 1700-1800-lukujen poliittisen eliitin näkemykset ja kiistat kansakunnan luonteesta ja tehtävistä.

Siirtomaakaudesta siirrytään itsenäisyystaistoihin ja siitä federalisteihin, jeffersonilaisiin ja Jacksonin aikakauteen. Kirjoittaja on omilla vahvuusalueillaan keskustellessaan perustamiskauden poliittisesta kentästä, sen keskeisistä vaikuttajista, ideologioista ja niissä piilevistä nyansseista ja ristiriidoista. Lockelainen yhteiskuntateoria, Thomas Jeffersonin ajattelu ja puoluekentän murrokset tulevat lukijalle elävästi esille moniulotteisina toisiinsa kietoutuneina, verkostuneina vaikutuskenttinä. Näissä osioissa Helo menee yleisesitysten tavallista tasoa hivenen syvemmälle tarjoten kiinnostavaa analyysia ajan poliittisen kulttuurista ja kiistoista. Lukijalle tulee selväksi ihanteiden ja todellisuuden väliset ristiriidat, yksilön intentioiden toteutumismahdollisuuksien rajallisuus, kompromissien vaikeus, sekä konfliktien monin paikoin hallitsematon luonne.

Helo ei tarjoa yksinkertaistettuja vastauksia, mutta toisaalta hän onnistuu selittämään historian monikerroksia kehityskulkuja lukijalle ymmärrettäviksi. Mikään yksittäinen syy ei esimerkiksi johtanut Yhdysvaltain sisällissotaan, vaikka jälkikäteen olisikin helppoa nähdä orjuuden lakkauttaminen tällaisena selkeänä sytykkeenä, tai nähdä rodullisen tasa-arvon ihanne sen moottorina.

Sodan alkaessa orjuuden välitön lopettaminen ei ollut mitenkään itsestään selvää. Sota oli pikemminkin vuosikymmenten kehityskulun tulos, jossa monisyiset näkemyserot, kiistat ja umpikujat siitä millainen yhä laajentuvan kansakunnan tulevaisuuden tulisi olla, sekä jo nähtävissä olleet alueellisesti eriytyneet taloudelliset, poliittiset ja kulttuuriset kehityskulut johtivat massiiviseen verenvuodatukseen.

Jos Yhdysvaltain kansakunta pysyi 1800-luvulla kasassa valloituksen ja sotimisen kautta, niin 1900-luvulla sen kansallinen eheys on ollut koetuksella sisäpoliittisten ristiriitojen ja globaalin imperiumin nivoutumissa. Helo vie tarinaa merentakaisen imperialismin ajan, maailmansotien, ja suuren laman kautta kylmän sodan syövereistä 1960-luvun kulttuurikumouksiin. Kirjassa on myös silmiinpistävä painotus kylmän sodan jälkeisten vuosikymmenten kehityskulkujen selityksissä.

Helo käyttää suhteellisen paljon tilaa nykypresidenttien valtakausiin, aina Georg Bushista John Bideniin. Hän teroittaa kansakunnan jakolinjojen muodostumista terrorismin vastaisesta sodasta vaalien analysointiin, teekutsuliikkeestä Black Lives Matteriin.

Historiallisten yleisesitysten yleiset karikot, eli liiallinen vauhti, pintaraapaisut sieltä sun täältä kaiken kattavuuden tavoittelussa, pääosin vältetään tässä kirjassa. Helo ei yritä liikaa ja pitää homman hanskassa. Hän ei kirjoita kulttuurihistoriaa, hän ei lähde kartoittamaan Yhdysvaltojen tarinaa tavallisten ihmisten kohtaamispaikkana, asutuskolonialismin mallimaana tai yleensäkään kolonisoituna tilana. Hän ei painota rodullisten ryhmien kohtaamisia tai rodullistamista. Toki afrikkalaisamerikkalaiset, orjuus, rasismi ja kansalaisoikeudet ovat mukana tarinassa, paikoin hyvinkin näkyvästi. Alkuperäiskansatkin näkyvät hetkittäin, mutta lähinnä esteinä Yhdysvaltojen nousun tiellä vähäisenä vähemmistönä.

Huomasin, että Helon kirja sai minut myös miettimään millä eri tavoin Yhdysvaltain historian yleisesityksen voisi tehdä. Sen sijaan, että laitetaan päähän valtion kehityskulun silmälasit, kansankunnan linssit, yksi mahdollinen tapa voisi olla sen maantieteellisen alueen, joka nykyisin tunnetaan nimellä Yhdysvallat historian kartoittaminen moninapaisesti, eri imperiumien, asutuskolonialismin ja erilaisten ihmisryhmien monikerroksisten kohtaamisten kautta.

Tässä kirjassa Helo tarjoaa kiinnostavan tarinan kansakunnan kehityskuluista, sen poliittisesta historiasta sekä niistä lukuisista ristipaineista ja konflikteista, jotka ovat repineet sitä ajan saatossa. Kirjoittajalla tuntuu olevan selkeä ajatus siitä mitä on lähtenyt tekemään ja mitä haluaa kertoa. Se näkyy lopputulemassakin.